Kirja-arvio: Ikävän jälkeen on sukutrilogian avaus siirtolaisuudesta - Pohjalaisnaisen tarina jättää lukijan sanattomaksi
Kun on koko elämänsä pitänyt kiinni ylpeydestään ja varjellut salaisuuttaan, on elämän loppuessa läheisilleenkin tuntematon. Lue tuottaja Marja Aallon kirja-arvio.
Ikävän jälkeen pureutuu kauniisti ihmisen muistiin ja muistoihin.
Ann-Luise Bertellin Ikävän jälkeen (Tammi) on sukutrilogian avaus ja kirjailijan romaanidebyytti. Kirjan on suomentanut Vappu Orlov.
Miksi romaani kiinnosti?
”Amerikan siirtolaisten tarinat kiinnostavat, ja romaanissa Ikävän jälkeen pohjalaisnainen lähtee, oikeastaan pakenee, ankeita oloja ja onnettomuuksien runtelemaa perhettään, Kanadaan, mutta päätyy lopulta palaamaan takaisin kotikyläänsä Vöyrille, ruotsinkieliselle Pohjanmaalle.”
Mitä pidin?
”Ann-Luise Bertell kirjoittaa pakahduttavasti ihmisen muistoista ja muistista joka vanhemmiten haparoituu ja limittää yhteen lapsuuden, aikuisuuden ja vaikkapa tv-sarjan hahmon nykyhetkestä aivan kuin kaikki olisivat yhtä aikaa tässä ja yhtä totta.
Menneet tuokiot pulpahtavat pintaan, virtaavat esiin kuin joessa, ihmiset vilistävät muistoissa ja tulevat vierailemaan. Seuraavassa hetkessä mieleen nouseekin kohtaus aivan toisesta ajasta ja ihmisistä.
Kun päähenkilö Maria palaa Kanadasta lapsuuskotiinsa ja istuu tuvan portailla, hän näkee mielessään jo ammoin kuolleen äitinsä pakenevan tuskaansa metsään ja lapsena kuolleen pikkuveljensä leikkivän puussa.
Elämän loppumetreillä, muistisairauden jo sekoittaessa pakkaa, hän tiivistää kokemuksen näin: Minun kodistani on tullut elävien ja kuolleiden retkeilymaja.
Maria kirjoittaa elämäänsä auki tyttärelleen, sillä he ovat etääntyneet jo varhain ja niin paljon on jäänyt sanomatta.”
Arvio: ****
Kirja sai minut…
”…hiljentymään. Pysäyttävä Ikävän jälkeen jättää sanattomaksi. Ei voi hetkeen tarttua uuteen kirjaan, sillä kun lukukokemus on näin voimakas, se väreilee mielessä pitkään ja vaatii tilaa.”
”Jossain syvällä sisälläni minä kai olen vielä olemassa, punaposkisena niin kuin aikoinani. Se minä joka juoksi yli pellon, se joka lauloi kovaa ja nuotin vierestä. Se joka antoi kaiken, ihan liian paljon, yhdelle miehelle.”
”Minua ei pelota jättää taakseni sitä vähää mikä minulla on jäljellä. Mutta minua pelottaa se että lähden tästä eteenpäin kenenkään saamatta tietää, kuka minä olin. Siksi minä kirjoitan sinulle, sinun olisi pitänyt kuulla tämä jo kauan sitten.”