Kuningatar Elisabet täyttää 90 vuotta – katso komea kuvakavalkadi!

Galleria

Yorkin prinsessa syntyi
1920-luku
Elizabeth Alexandra Mary syntyi 21. huhtikuuta 1926 Lontoossa miltei päivälleen kolme vuotta vanhempiensa häiden jälkeen. Hänen isänsä oli Yorkin herttua Albert ja äitinsä Yorkin herttuatar Elizabeth.
Perheen esikoisena syntynyt tytär nimettiin äitinsä mukaan. Hänen toinen nimensä tulee isoisoäidiltä, kuningatar Alexandralta ja kolmas nimi isoäidiltä, kuningatar Marylta.
Vastasyntyneen titteli oli hänen kuninkaallinen korkeutensa Yorkin prinsessa Elizabeth. Lapsena häntä kutsuttiin perhepiirissä Lilibetiksi.

Suuria muutoksia
1930-luku
Elizabethin ja hänen perheensä elämä mullistui vuonna 1936, kun kuningas Edvard VIII luopui vallasta. Edvardin nuorempi veli, Yorkin herttua Albert joutui ottamaan vastentahtoisesti kruunun vastaan. Albert kärsi muun muassa vakavasta änkytyksestä. Hallitsijanimekseen hän otti Yrjö VI. Kruunajaisia vietettiin toukokuussa 1937.
Elizabethista tuli nyt kruununprinsessa.
Tuohon aikaan Elizabeth ja hänen neljä vuotta nuorempi sisarensa Margaret viettivät paljon aikaa kahdestaan. He olivat kotiopetuksessa, jota valvoi heidän äitinsä.
Kun toinen maailmansota puhkesi, prinsessat siirtyivät Lontoosta turvaan Windsorin linnaan. Jossain vaiheessa ehdotettiin, että prinsessat pakenisivat Kanadaan. Heidän äitinsä oli omaksunut kuninkaallisen roolin täydellisesti eikä suostunut edes harkitsemaan asiaa vaan sanoi: ”Lapset eivät voi paeta ilman minua, minä en lähde ellei kuningas lähde, eikä kuningas pakene missään tapauksessa.”

Suurta rakkautta
1940-luku
Elizabeth ja syntyjään kreikkalainen prinssi Philip vihittiin avioliittoon 20. marraskuuta vuonna 1947. Hääkirkko oli Westminster Abbey Lontoossa. Morsian oli 21-vuotias ja sulhanen 26. Hieman ennen häitä kuningas myönsi Philipille Edinburghin herttuan arvonimen.
Pariskunta oli tuntenut toisensa jo pitkään, koska he ovat keskenään kolmansia serkkuja. Elizabeth oli vain 13 ja Philip 18, kun he tapasivat sukulaisten häissä – ja prinsessa rakastui tulisesti.
Omien häittensä jälkeen kesti vain kolme kuukautta, kun Elizabeth oli raskaana. Esikoinen, prinssi Charles, syntyi 14.11.1948.
Elizabethia ja Philipiä ei mainita suurten kuninkaallisten rakkaustarinoitten joukossa – mutta sellainen heidän liittonsa ehdottomasti on, ja myös todellinen rakkausliitto. Ensi vuonna he juhlivat 70-vuotishääpäiväänsä. Yksi monista lempinimistä, jolla prinssi kutsuu puolisoaan on ”kaali”.

Kuningattareksi
1950-luku
Helmikuussa 1952 Elizabethin elämä mullistui jälleen, kun hänen isänsä kuoli. Elizabeth oli miehensä kanssa matkalla Keniassa, jossa suruviesti hänet tavoitti. Tarkkaa hetkeä vallanvaihdolle ei tiedetä, koska Yrjö VI kuoli nukkuessaan. Elisabet oli vain 25-vuotias tullessaan maansa hallitsijaksi.
Elisabet II kruunattiin kuningattareksi juhlallisin menoin Westminster Abbeyssä 2. kesäkuuta 1953.

Perheenäiti
1960-luku
Vaikka prinssi Philip oli prinsessa Annen syntymän jälkeen sitä mieltä, että pariskunnan lapsiluku oli täynnä, pariskunnalle syntyi vielä kaksi poikaa. Nuorta Elisabetia oli äitinä moitittu, koska hän jätti vanhemmat lapsensa liian pitkiksi ajoiksi lastenhoitajien hoiviin, mutta vajaa nelikymppisenä hän oli kypsynyt äitinä.
Koko perhe vietti huhtikuista päivää Frogmore Estaten puutarhassa vuonna 1968. Seisomassa Anne, 18, Charles, 19, ja Andrew, 8. Edessä prinssi Philip, Edward, 4, ja kuningatar.

Tyyli säilyy
1970-luku
Kuningatar Elisabetin tyyli on muotoutunut vuosikymmenten varrella. Hatut, käsilaukut ja hempeät värit ovat hänen tyylinsä kulmakiviä.
Käsilaukussa kuningatar kantaa onnea tuovia pikkuesineitä, kuten koiria, hevosia ja satuloita, jotka ovat lahjoja hänen lapsiltaan. Käsilaukussa on myös pieni metallinen meikkirasia, jonka hän sai häälahjaksi puolisoltaan.
Hyväntuulinen yleisö otti hymyilevän kuningattaren ja hänen puolisonsa vastaan Helsingissä toukokuussa 1976, jolloin Elisabet vieraili ensimmäisen kerran Suomessa. Seuraavan kerran Elisabet vieraili maassamme lokakuussa 1994.

Rakkaat eläimet
1980-luku
Eläimet – varsinkin koirat ja hevoset – ovat aina merkinneet Elisabetille paljon. Hän on elämänsä aikana omistanut yli 30 corgia. Ensimmäisen niistä hän sai 18-vuotislahjaksi, ja se oli nimeltään Susan. Monet hänen myöhemmistä koiristaan ovat olleet Susanin jälkeläisiä.
Kuningattaren koirien kerrotaan jopa tietävän emäntänsä asuvallinnoista, milloin hänellä on heille aikaa: tiarapäiseltä kuningattarelta koirat eivät odota saavansa huomiota, mutta kun päässä on huivi, on se merkki, että nyt lähdetään ulos.
Elisabet on myös erinomainen ratsastaja, ja hänet voi edelleen nähdä ratsailla linnojensa mailla. Ensimmäisen hevosensa, shetlanninponin nimeltä Peggy, hän sai nelivuotiaana lahjaksi isoisältään kuningas Yrjö V:ltä.

Huolten vuodet
1990-luku
Onnettomuudet osuivat erityisesti vuoteen 1992 ja kohdistuivat kuningattaren lapsiin.
Maaliskuussa ilmoitettiin, että prinssi Andrew ja Yorkin herttuatar Sarah muuttavat erilleen. Huhtikuussa prinsessa Anne erosi Mark Phillipsistä. Joulukuussa saatiin järisyttävä uutinen, että prinssi Charles ja prinsessa Diana olivat päättäneet muuttaa erilleen. Kuin pisteenä i:n päällä ilmestyi Andrew Mortonin paljastuskirja prinsessa Dianasta. Eikä tässä kaikki: marraskuussa kuningattarelle rakkaassa Windsorin linnassa syttyi tulipalo, joka vaurioitti pahasti linnaa.
Kaikki nämä onnettomuudet sattuivat vuonna, jolloin kuningattaren juhli 40-vuotista valtakauttaan. Vuoden lopussa pitämässään juhlapuheessa hän kutsui vuotta annus horibiliksi, hirveäksi vuodeksi.
Kuningashuoneen suosion kannalta pahin tapahtui ehkä kuitenkin elokuussa 1997, kun prinsessa Diana kuoli auto-onnettomuudessa Pariisissa. Tuolloin synkän arvostelun kohteeksi joutui Elisabet itse. Kyseltiin, miksi kuningatar ei osoittanut suruaan. Miksi hän ei lohduttanut surevia alamaisiaan?

Läheisten kuolema
2000-luku
Kuin kohtalon oikusta kuningattaren juhlavuoteen osui syvää surua jälleen vuonna 2002, kun hän juhli 50-vuotista hallituskauttaan. Helmikuun 9. kuoli hänen pikkusisarensa, prinsessa Margaret, ja 30. maaliskuuta hänen äitinsä, kuningataräiti Elisabet – joka eli 101-vuotiaaksi.
Iloisemmissa tunnelmissa oltiin huhtikuussa 2005, jolloin perheessä juhlittiin jälleen häitä. Elisabetin esikoinen Charles avioitui huhtikuussa nuoruudenrakkautensa, Camilla Parker-Bowlesin kanssa.

Sinnikäs ahertaja
2010-luku
Elisabet on käynyt kumaraksi, mutta muuten hän on täydessä iskussa ja jatkaa työntekoa. Viime vuonna hänen kalenterissaan oli 340 virallista tilaisuutta. Hän tapaa edelleen joka tiistai pääministerin, joita on hänen hallituskautensa aikana ollut 12.
Kuningatar emännöi vuosittain noin 50 000 vierasta, jotka on kutsuttu erilaisille vastaanotoille, lounaille ja puutarhakutsuille. Puutarhakutsuilla ei koskaan tarjoilla alkoholia. Vieraille ei myöskään tarjota esimerkiksi pastaa eikä valkosipulia. The Crown -lehden mukaan tomaateista ja kurkuista poistetaan siemenet, jotta ne eivät jää kuningattaren hampaisiin.
Kuningatar ruokailee päivittäin saman menun mukaan. Aamiaisella hän nauttii kannullisen Earl Grey -teetä ja keksejä. Lounaan hän syö kello 13. Usein tarjolla on kanaa tai kalaa sekä tuoreita vihanneksia tai salaattia. Aterioitten yhteydessä hän nauttii lasillisen.
Vaikka kuningatar Elisabetin syntymäpäivä on 21.4., viralliset 90-vuotisjuhlallisuudet järjestetään lauantaina 11.6. Edellisenä päivänä prinssi Philip täyttää 95 vuotta.