Esko Valtaoja: Kuolema ansaitsee jonkin sortin maineenpalautuksen

Esko Valtaoja
Esko Valtaoja 9.12.2016 14:58

Olen viime aikoina pohtinut kuolemaa. En siksi, että tässä oltaisiin ainakaan tiettävästi vielä minnekään lähdössä, vaan koska olen mukana käynnistämässä kansalaisaloitetta eutanasian, hyvän kuoleman, puolesta.

Kuolemalla ei mene hyvin. Se on syrjäytetty kulttuuristamme ja elämästämme, se on vähän kuin suvun juoppo eno, jota kaikki kyllä ajattelevat, mutta josta kukaan ei vahingossakaan puhu ääneen.

Suhteemme kuolemaan on myös kovin kaksijakoinen. Me pelkäämme ja kavahdamme kuolemaa – tunnen monia muuten normaaleja ihmisiä, jotka elävät jatkuvassa kuolemanpelossa.

Toista äärtä kuvaa laulu Täällä Pohjantähden alla. Kaunis laulu, mutta ne sanat! Yhtä huokailua ja itkua koko elämä, ainoana toivona että pääsisi pian kuolemaan pois ja saisi ikuisen autuuden.

Kuolema ansaitsee parempaa, onhan se sentään aika kiva asia. Ilman kuolemaa ei olisi muutosta, ilman kuolemaa ei olisi elämää. Kauan sitten pieni sukulaistyttöni katseli kummastuneena hautajaisväkeä ja päätti sitten ryhtyä toimeen, selittämään aikuisille mistä tässä oikein on kysymys.

”Tuonne naapuriin syntyi äsken pikku vauva. Mummin piti kuolla, kun muuten me ei kaikki mahduttaisi tänne.”

Tietysti me kaipaamme kuolleita omaisiamme ja ystäviämme, ja harva taitaa sentään odottaa innolla omaa kuolemaansa vaikka olisikin jo suunnitellut valmiiksi hautajaiset tarjoiluineen ja kutsuttavine vieraineen. (Itse toivon irlantilaistyylisen remuisia ruumiinvalvojaisia avoimen arkun ympärillä Reijo Mäen kirjoista tunnetussa turkulaisessa Apteekki-ravintolassa; kaljaa miehille ja mallasviskiä naisille juhlakalun piikkiin.)

Mutta jonkin sortin maineenpalautuksen kuolema kyllä ansaitsisi. Onhan tässä hieman jo siirrytty synkänhartaasta pyhäinmiestenpäivästä eläväisempään (jos se nyt on oikea sana tässä yhteydessä) halloweeniin, mutta matkaa on vielä meksikolaiseen Muerto de Dias –karnevaaliin nauravine pääkallonaamioineen. Ilo ja suru, elämä ja kuolema, kaikki yhtä perhettä.

Itse muistan aina Tenavat-sarjaa, jossa Ressu kohtaa kuoleman: puusta putoaa lehti. Kieppuva lehti ja Ressu pyörähtelevät yhdessä riemukkaasti, ja lopuksi Ressu kumartaa maahan laskeutuneelle lehdelle: ”Kiitos tanssista!”

Hyvä elämä ansaitsee hyvän kuoleman, vailla pelkoa ja kärsimystä. Mahtaako johtua kuoleman kavahtamisestamme, että vaikka tuoreen tutkimuksen mukaan lähes yhdeksän kymmenestä kannattaa eutanasiaa, kansalaisaloitteen ääntenkeruu on reippaan alun jälkeen edennyt kovin hitaasti.

Käykääpä kunnioittamassa oikeuttamme kuolemaan ja elämään.