Aira Samulinin kohtaaminen ei unohdu – Seuran toimittajat muistelevat: ”Aivan kuin Airasta olisi elämän voima virrannut minuunkin”
Seuran toimittajat ovat tavanneet Aira Samulinin vuosien varrella monta kertaa. Tässä he muistelevat, mikä Airassa teki vaikutuksen.
Kohtaaminen Aira Samulinin kanssa ei unohdu toimittajiltakaan. Näin Seuran väki muistelee legendaa.
Korkokengissä Viktor-isän taistelupaikoille Ville Vanhalan kanssa
”Alkusyksyn päivä vuonna 2011 oli kuuma ja hiostava. Lappeenrannan Nuijamaan seurakuntatalon pihalla ryhdikkäänä seisovan hahmon tunnisti pitkistä punaisista hiuksista jo kaukaa. Aamussa kajahti hersyvä nauru.
Olimme lähdössä Aira Samulinin kanssa matkalle jatkosodan aikaisille taistelupaikoille, jotka sijaitsevat nykyisen Suomen ja Venäjän rajan pinnassa.
Airan isä, vääpeli Viktor Suvio oli kaatunut Nuijamaan Kananojalla kiivaassa taistelussa 27. päivä heinäkuuta vuonna 1941. Silloinkin oli ollut helle. Aira oli ollut tuolloin 14-vuotias.
Autolla metsätietä matkatessamme Airan nauru vaihtui hetken hiljaisuuteen, kunnes hän kävi kertaamaan taistelun vaiheita. Neuvostojoukot olivat yön aikana ottaneet haltuunsa Kananojan kukkulan, jota suomalaiset olivat alkaneet aamun valjettua vallata takaisin. Tapahtumat olivat vielä 70 vuoden jälkeenkin elävinä Airan muistissa.
Kun metsätie kapeni ajokelvottomaksi, astuimme autosta ja jatkoimme matkaa jalan. Tyylikkäästi pukeutunut Aira käveli rivakasti korkokengillään upottavassa sammalikossa, kunnes pysähtyi ja osoitti kukkulaa, josta taisteluja oli käyty. Suomalaiset olivat saaneet vallattua kukkulan takaisin, mutta monta sotilasta oli saanut taistelussa surmansa. Yksi heitä oli ollut luodin rintaansa saanut Airan isä.
Kun taistelun äänet olivat vaimentuneet eikä isää alkanut kuulua kotiin, muutaman kilometrin päässä taistelupaikasta asunut lottapukuun puettu Aira oli lähtenyt äitinsä kanssa polkupyörillä katsomaan, miten isän oli käynyt. Aira osasi yhä osoittaa paikan, josta he löysivät paareille nostetun, kaatuneen isänsä. Isän ruumis oli kuljetettu autolla ruumishuoneena toimineelle Lappeenrannan kasinolle.”
”Isän ikävä ei hellittänyt koskaan”
”Aira lähti Kananojan taistelupaikalta yhtä ryhdikkäänä kuin oli sinne saapunutkin. Autossa hän kertoi, ettei isän ikävä ollut hellittänyt koskaan.
Kun palasimme takaisin Nuijamaan seurakuntatalon pihalle, Airan silmiin kihosivat kyyneleet. Hän sanoi muistojen palautuneen hyvin vahvasti mieleensä.
Aivan yllättäen Aira tuli halaamaan hyvästiksi. Se oli pitkä ja väkevä rutistus. Aivan kuin Airasta olisi elämän voima virrannut minuunkin.”
Ville Vanhala
Viimeinen tapaaminen Hyrsylän Mutkassa Aira emännöi kesällä 2023 Terhi Harperia
”Tapasin Airan ensimmäistä ja viimeistä kertaa kesäkuussa Hyrsylän Mutkassa. Haastattelin Airaa karjalaisuudesta, joka oli hänelle sydämen asia ja elämäntehtävä.
Muutama tunti vierähti suuressa karjalaistuvassa jutellessa. Pöytään oli katettu anjovisvoileivät. Kahvit juotiin Airan kuuluisista ruusukupeista.
Airalla oli kyky maalata kuulijan eteen maisema toisensa jälkeen, kun hän kertoi lapsuudestaan Raja-Karjalassa keskellä sotaa. Näin sieluni silmin Ignoilan kylän ja sen vahvasti läsnä olevan henkimaailman, josta Aira oli imenyt vahvan intuitionsa uskaltaa tarttua tilaisuuksiin.
”On tärkeää muistaa, jotta voi ymmärtää paremmin itseään ja omia juuriaan”, Aira painotti monta kertaa keskustellessamme.
Kun kerroin Airalle, että tämän rakas isä ja oma pappani olivat todennäköisesti kohdanneet rintamalla ja että heidät oli kannettu yhdessä isänmaan multiin, Aira kiiruhti etsimään valokuvia arkistoistaan. ”Ehkä tunnistat näistä isoisäsi”, hän sanoi.
Päivä kuvauksineen ja haastatteluineen oli kestänyt myöhäiseen iltapäivään, kun Aira halusi ehdottomasti vielä lähteä oppaakseni Hyrsylän Mutkan pihapiirissä sijaitsevaan Lotta-Marskimuseoon. Taitoimme Airan pyynnöstä parin sadan metrin matkan autollani.”
Silkkihuivi liehui tuulessa
”Kun päivä alkoi kääntyä illaksi, olin pyörällä päästäni. Vasta tuolloin Arja osoitti väsymisen merkkejä ja istahti. Hiljattain sairastettu keuhkokuume oli verottanut voimia.
Astuimme yhdessä ulos museosta. Aira kääntyi puoleeni, hymyili ja kysyi: ”Vietkö minut nyt kotiin?” Nyökkäsin: ”Se olisi kunnia.”
Ajoimme hitaasti ja arvokkaasti muutama sata metriä takaisin päärakennuksen eteen.
Pihalla halasimme. Jäin katsomaan Airaa, joka suoristi selkänsä, kohensi tyylikästä hattuaan ja lähti astelemaan portaita ylös varmoin askelin. Silkkihuivi liehui tuulessa.”
Terhi Harper
Jätä unelmat ja ala tahtoa, Aira iskosti Pirjo Kemppisen mieleen
”Minulla oli ilo tavata Aira useita kertoja. Moni asia hänessä teki vaikutuksen, mutta suurimman vaikutuksen minuun teki hänen ehdoton vakaumuksensa siitä, että vaikka elämänsä polkua ei voi valita, voi päättää, miten sitä kulkee.
Viimeisellä tapaamisella Aira puhui siitä, mikä on saanut hänet kestämään muun muassa sotaorpouden. Se oli sisu, nyrkki pöytään jumankauta -asenne. Jos itkemisen antaa viedä voimat, ihminen tulee kyvyttömäksi taisteluun.
Airan elämänasenne oli: jätä unelmat ja ala tahtoa.
”Se on sopinut minulle”, hän sanoi.
Samaa tosiasioiden tunnustamista ja niiden pohjalta toimimista oli Airan Hilma-tädin opetuksessa: ”Kun on paattiin käynyt, pitää rantaan soutaa.”
Sain Airalta lahjaksi sen, että olen monesti peilannut hänen ajatuksiaan oman elämäni varrella vastaan tulleisiin tilanteisiin.”
Pirjo Kemppinen
Tyhjentävä soolo puhelimessa
”Soitin Aira Samulinille vuonna 2016, kun tein juttua Sara Hildénistä. Aira johti 1950-luvulla vaatetehdasta, joka toimitti vaatteita Hildénin liikkeeseen. Ehdin mainita puhelun aluksi juttuni aiheen, minkä jälkeen Aira puhui keskeytyksettä viisitoista minuuttia – ja vastasi kaikkiin kysymyksiin, joita en ehtinyt edes esittää.”
Milla Ollikainen
Aira Samulin tarjosi lounaan köyhälle toimittajalle, Jukka Vuorio muistelee
”Tapasin Aira Samulinin yhden ainoan kerran, mutta kerta jäi mieleen poikkeuksellisena juttukeikkana. Kun pääsimme tapaamispaikkaamme ravintola Lasipalatsiin Helsingissä, kerroin, että voisin tarjota hänelle kahvit. Koska oli keskipäivä, Aira sanoi ottavansa mieluummin lounasta kuin kahvia.
Menin vähän vaikeaksi, koska olin melko pienituloinen freelancer. Takellellen sain kerrottua, ettei minulla oikeastaan ollut nyt varaa enempään kuin niihin kahveihin.
Aira ei siitä hätkähtänyt, vaan vastasi, että nyt tehdään niin, että hän tilaa meille molemmille lohikeitot. Ja niin myös tapahtui.
Tehtäväni oli jututtaa Airaa hänen kulutuskäyttäytymisestään, ja Aira vastasi anteeksipyytelemättömään tyyliin, vaikka vuonna 2010 puhuttiin jo hyvin yleisesti siitä, miten kulutuksen hillitseminen ja vihreät valinnat ovat avain kestävään tulevaisuuteen.
Ensimmäisenä kysyin, minkälaista matkailua hän suosii. Moni muu vastasi juttupaikalla pitävänsä lähimatkailusta, mutta Aira paukautti heti, että hän reissaa mieluiten Bahamalle. New Yorkia ja Miamia hän sen sijaan kertoi välttävänsä, mutta lähinnä siksi, että niiden lentokenttien turvatarkastukset ovat niin pitkästyttäviä.”
Vanhoilla ihmisillä kirjoja paremmat tarinat
”Kirjallisuudesta hän totesi lukeneensa nuorena Seitsemän veljestä ja Nummisuutarit eikä kuulemma ole sen jälkeen törmännyt parempaan kirjallisuuteen. Hän totesi itsevarmaan sävyyn, ettei oikeastaan ole kovin kiinnostunut lukemaan kirjoja, vaan keskustelee mieluummin vanhojen ihmisten kanssa, koska heillä on kirjoja paremmat tarinat.
Hän kertoi myös omistavansa paljon hattuja ihan jo siitäkin syystä, että aikanaan oli tärkeää, että naisella oli erilaiset hatut eri vuodenajoille. Talvisin hän piti mielellään turkishattua.
Tapaamisen jäljiltä olin hieman pöllämystynyt. Tuolloin 83-vuotiaan naisen karismaattinen aura ja hänen juttunsa olivat yllättäneet. Kun tokenin, päätin, että jatkossa haastatteluun mennessä pitää olla ainakin sen verran rahaa, että pystyn tarjoamaan lohikeitot.”
Jukka Vuorio
Lue myös: Aira Samulin on kuollut – viimeinen kohtaaminen kirkkokonsertissa ei unohdu
