Alzheimer-tutkimus: Keski-iän lihavuudella on yhteys muistisairauteen

Uusi Alzheimer-tutkimus osoitti, että ylipainoisilta löytyi Alzheimerin taudin vaurioalttiuteen viittaavia muutoksia aivoissa. Eroavaisuuksia löytyi aivojen harmaan aineen tilavuudessa, valkoisen aineen eheydessä sekä aivojen verenvirtauksessa.
”Aivomuutokset alkavat jo vuosia ennen taudin ilmenemistä. Tutkimus osoitti, että ylipaino vaikutti Alzheimeriin yhdistettyihin muuttujiin”, kertoo emeritaprofessori Hilkka Soininen Itä-Suomen yliopistosta.
Tutkimuksessa hyödynnettiin kolmea eri magneettikuvamenetelmää, joita yhdistämällä aivoalueita saatiin tarkasteltua monipuolisesti ja tarkasti.
Tutkimusryhmästä 47 sairasti lievää Alzheimerin tautia, 68:lla oli lievää kognitiivista heikentymistä ja loput 57 olivat terveitä.
Ylipainoisuuden mittarina käytettiin painoindeksiä (BMI) sekä vyötärön ympärysmittaa.
Monisyinen Alzheimer
Alzheimerin tauti on monisyinen, siihen vaikuttavat myös perintötekijät. Lihavuus ei itsessään aiheuta tautia, mutta on tutkitusti riskitekijä.
”Geeneille ei mahda mitään, siksi painonhallinta on erityisen tärkeää. Tähän kuuluu hyvästä ja monipuolisesta ravinnosta sekä riittävästä liikunnasta huolehtiminen”, Hilkka Soininen sanoo.
”Pelkällä kaurapuurolla ei pärjää”
Alzheimer-potilaan ei kuitenkaan kannata laihduttaa, normaalipainon ylärajoilla pysyminen voi suojata aivoja.
Alzheimerin taudinkuvaan kuuluu usein laihtuminen, johtuen muun muassa syömisen unohtamisesta ja ravinnon yksipuolisuudesta.
”Tulee syödä ravintosuositusten mukaisesti tasapainoisesti proteiinia ja hyviä rasvoja, kasviksia ja marjoja ja hedelmiä, pelkällä kaurapuurolla ei pärjää”, Hilkka Soininen muistuttaa.
Tutkimuskentällä tapahtuu ja Alzheimer-tutkimus etenee
Alzheimerin tautiin ei ole vielä parantavaa lääkehoitoa, mutta tutkimuskentällä tapahtuu jatkuvasti.
Emeritaprofessori Hilkka Soininen kertoo, että yksi ajankohtainen tutkimusaihe on taudin yhteys tulehdustekijöihin.
Tulevaisuudessa Alzheimer saattaa olla havaittavissa myös verikokeen perusteella.