”Mummoni itki ja hevonenkin itki” – evakkomatka oli karjalaisille traumaattinen
Olen miettinyt, millaisia tunteita isovanhempani kävivät läpi tuon evakkotapahtuman aikana, kirjoittaa Seuran tuottaja Elina Kirssi.
Elina Kirssi on Seuran tuottaja.
Olin viisivuotias osallistuessani isovanhempieni ja tätini kanssa evakkovaellukselle kesällä 1990. Tapahtuma järjestettiin kotikaupungissamme, silloisella Anjalankoskella.
Mummo ja vaari olivat molemmat rajantakaisesta Karjalasta, mummo Impilahdelta ja vaari Jääskestä, ja he olivat osallistuneet aiemminkin aktiivisesti karjalaisten tapahtumiin Kouvolan seudulla.
Evakkovaellukselle piti pukeutua ajan hengen mukaisesti. Mummolan kätköistä löytyi kaikille jotain, paitsi sopiva hame minulle. Oma valkoinen vekkihameeni oli tätini mielestä liian moderni, eikä se saanut näkyä senaikaisen paksun talvitakin alta. Näytti kuin minulla ei olisi päällä kuin pelkkä takki. Nolotti ja suututti.
Mökötin tädille koko kahden kilometrin matkan, jonka evakkoseurue käveli Anjalan kylästä Inkeroisiin. Puristin vain tiukasti vaaria kädestä koko matkan ajan. Muistan yhä, kuinka asvaltti hehkui kesän lämmöstä ja paksu villakangastakki tuntui kuumalta. Mummolasta löytyneet vanhat nyörikengät hiersivät.
Myöhemmin olen miettinyt, millaisia tunteita isovanhempani kävivät läpi tuon evakkotapahtuman aikana. Jatkosodan aikana vaari oli rintamalla, mutta mummo lähti lehmien kanssa pakoon vaarin perheen kotoa Jääskestä Juvalle. 200 kilometrin matka kesti päiväkausia. Myöhemmin mummo kävi vielä hevosen kanssa viimeisen kerran Karjalassa hakemassa tavaroita. Mummo itki ja hevonenkin itki.
Evakkovaellukselle tullaan jakamaan muistoja
Kotoa pakeneminen on ollut yli 400 000 karjalaiselle ja heidän jälkeläisilleen traumaattista. Elämä oli aloittava tyhjästä vieraalla seudulla. Jälleenrakennuksen vuosina sodasta vaiettiin, ja vasta vuosikymmeniä myöhemmin karjalaiset ovat päässeet jakamaan kokemuksiaan avoimemmin. Evakkovaelluksen kaltaiset tapahtumat ovat olleet keino käsitellä tunteita ja jakaa muistoja vertaisten kanssa.
Seuran numerossa 29/2024 kuljimme Somerolla evakkovaelluksella karjalaisten ja heidän jälkeläistensä kanssa. Juttu on myöhemmin luettavissa osoitteessa seura.fi.
Ensimmäisen polven evakkojen määrä vähenee, mutta tapahtumalle on yhä tarvetta. Ei anneta muistojen himmetä.
Lue myös: Tuntematon isoisä sytytti Anna Kortelaisen kiinnostuksen Karjalaan