Hanna Pakarinen käy aikuislukiota ja tuntee itsensä hikariksi – ”Tulevaisuudessa todennäköisesti jatkan opiskelua jossain korkeakoulussa”
”Rehellisyydessä tärkeintä on rehellisyys itseään kohtaan. Muita kohtaan täytyy olla ystävällisesti rehellinen”, laulaja Hanna Pakarinen sanoo.
Laulaja Hanna Pakarinen kertoo elämäkerrassaan niin lapsuudestaan Lauritsalassa kuin hulluista vuosistaan Idols-Hannanakin.
Laulaja Hanna Pakarinen, 43, voitti Idols-laulukilpailun vuonna 2004. Hänet nähtiin Suomen euroviisuedustajana vuonna 2007. Hänen elämäkertakirjansa Elämä naurattaa ilmestyi 17. huhtikuuta.
Sinulta on aiemmin julkaistu monta levyä, miten kirjan julkaiseminen poikkeaa siitä?
”Aika monella tapaa. Levyä tehdään tuottajien ja muiden ihmisten kanssa suuremmalla porukalla, eli tekijöitä on hyvin monta, vaikka minun nimi ja naama levyn kannessa onkin.
Kirjan kohdalla puolestaan sain itse vaikuttaa hyvin paljon siihen, mikä se sisältö on. Kirjassa on paljon sellaista, mitä ei ole ennen julkisesti tiedetty.
Asioita, joita en jostain syystä ole ennen uskaltanut sanoa. Ei yhteen kirjaan tietenkään mahdu ihmisen elämän jokaista käännettä, mutta mielestäni kirja kertoo hyvin kattavasti sen, miksi minä olen juuri sellainen kuin olen.”
Onko kirjassa jotain, jonka julkisuudessa esiin nousemista pelkäät?
”Ei. Minusta on vuosien varrella kirjoitettu niin monta otsikkoa ja lööppiä, etten enää osaa oikein pelätä mitään kirjoituksia. Kirjassa on toki rajujakin juttuja, kuten burnoutit ja masennusdiagnoosi, mutta niistäkin on selvitty ja tässä sitä ollaan tätä elämää elämässä ja kaikki on hyvin.
Kirjan jutut ovat totta, ja jos ne nousevat esiin, niin ei se totuus siitä mihinkään muutu.”
Kirjasi on kirjoittanut Anu Räsänen. Minkälaista oli työskennellä hänen kanssaan?
”Ihanaa. Anu on vanha punkkari ja me jaamme todella paljon samaa arvomaailmaa. Työskentely oli todella helppoa ja siinä vallitsi alusta saakka luottamuksen ilmapiiri. Olin aivan auki kertoessani hänelle elämästäni.
Lopulta sitä tarinaa oli aivan massiivinen määrä, jonka Anu osasi kirjoittaa järkeväksi kokonaisuudeksi. Saadessani hänen tekstiään ensi kertaa luettavaksi oli upeaa huomata, miten omalta se teksti tuntui.”
Mitä omaan arvomaailmaasi kuuluu?
”Tasa-arvo on aina ollut minulle todella tärkeää, ehkä naisten puolien pitäminen on tullut viime vuosina vielä entistäkin tärkeämmäksi. Ylipäätään on halu pitää pienempien puolta, se varmaan tulee jo ihan kotikasvatuksesta.
Maailma tuntuu välillä makaavan niin, että pienemmistä ei haluta pitää huolta, ja se on minusta outoa. Ja yksi asia, joka on minulle hyvin tärkeä, on rehellisyys. Mutta rehellisyydessä tärkeintä on rehellisyys itseään kohtaan.
Muita kohtaan täytyy olla ystävällisesti rehellinen. Ei muille ihmisille voi sanoa mitä hyvänsä sillä verukkeella, että minähän olin vain rehellinen. Rehellisyydeksi yritetään verhota kaikenlaista ilkeää. Se, että sanoo jollekin jotain ilkeää ja väittää sitä rehellisyydeksi, on oikeasti vain kusipäisyyttä.”
No miten on, naurattaako elämä?
”Monella on varmaan sellainen mielikuva, että olen nauravainen trukkikuski Lappeenrannasta, joka puhuu vähän hassusti. Olen sellaista hahmoa pitänyt itsekin yllä, mutta se ei tietenkään ole koko totuus.
Kolme päivää ennen kirjan julkaisua kirjoitin someen, että olen 80-luvun duunariperheen lapsi Lauritsalasta sekä 90-luvun lamateini. 2000-luvulla koin naisvihamielisen pop-maailman. Siihen päälle pari elämän tarjoilemaa kierrepalloa on yhteensä sellainen keitos, että jos ei itkettäisi niin naurattaisi.”
Ajattelet siis itse olevasi ensisijaisesti Lauritsalasta, ja vasta sitten Lappeenrannasta?
”Joo, Lauritsalan kauppala on selkeästi oma alueensa, jonka suuret tehdasrakennukset erottavat muusta Lappeenrannasta. Omana elinaikanani Lauritsala on aina kuulunut Lappeenrantaan, mutta kyllä siellä ainakin vielä 80-luvulla eli voimakkaana kauppalan henki.
Lapsuuteni Lauritsalassa oli neliön mallisia elementtikerrostaloja, kaikkien vanhemmat olivat tehdastyöläisiä ja kaikkien talojen lapset leikkivät pihalla yhdessä. Se oli Kaukaan tehtaan oma yhteisö, isälläkin meni vuokra suoraan palkkanauhasta.
Tehdas ylläpiti päiväkoteja ja lasten kesäleirit järjestettiin tehtaan omassa saaressa ja niin edelleen. Se yhteisö oli jotenkin eristyksissä muusta maailmasta, mutta lapsen silmin ennen kaikkea turvallinen paikka.”
Aloitit noin puolitoista vuotta sitten aikuislukion. Miltä opiskelu tuntuu aikuisiällä?
”Rakastan sitä. Siellä saa oppia uusia asioita esimerkiksi historiasta, yhteiskunnasta ja maantiedosta, joista olenkin huomannut olevani hyvin kiinnostunut. Välillä tunnen oloni hikariksi, kun viittaan innoissani, että opettaja, opettaja, minä tiedän!
Opiskelu on myös hyvin selkeää verrattuna laulajan työhön. Kun esimerkiksi historian kolmoskurssi on suoritettu, siitä saa merkinnän ja se on yksi askel kohti ylioppilaskirjoituksia ja valkolakkia.
Tulevaisuudessa todennäköisesti jatkan opiskelua jossain korkeakoulussa.”
Voitit Idolsin 20 vuotta sitten. Miten olet muuttunut tämän 20 vuoden aikana?
”Aika moni ihminen muuttuu ainakin jonkin verran siinä kahdenkympin ja neljänkympin välissä jo ihan elämänkokemuksen myötä. Mutta en koe, että se perusminä olisi paljon muuttunut.
En ole koskaan rakentanut itseni päälle mitään hahmoa, vaan olen jokseenkin se sama ihminen julkisuudessa ja kotona. Kun julkisuus alkoi Idolsista, niin menin sinne aivan pystymetsästä, ei todellakaan ollut rakennettu mitään artistipersoonaa.”
Lue myös: Hanna Pakarinen hiljaiselon syistä: ”Kova tahti uuvutti miut”
Olit Suomen euroviisuedustaja vuonna 2007. Millä mielellä olet nyt seuraillut Käärijän ja Windows95Manin menoa?
”Olen seurannut euroviisuja innolla pikkulapsesta asti. Käärijästä olin aivan innoissani ja varma, että hän voittaa. Koko Käärijä-hulabaloo on ollut mielettömän hienoa.
Viisivuotias poikani oli sitä mieltä, että Windows95Man on parasta, ja ehti olla jo tosi surullinen, kun raadit eivät antaneet pisteitä. Mutta kun kansan äänet tulivat, poikani oli todella iloinen ja fiiliksissä. Kaiken kaikkiaan on hienoa, miten upeaksi ja toimivaksi UMK-laulukilpailu on kasvanut.”
Mitä kadut?
”Löydän melkein mihin asiaan hyvänsä hopeareunuksen. Yleensä on turhaa katua mitään, koska asiat ovat muutettavissa. Jos joku asia vaivaa, sille on yleensä tehtävissä jotain.
Kadun elämässäni ainoastaan sitä, etten tajunnut mennä aiemmin terapiaan, jota kautta sain toimivan lääkityksen masennukseen. Psykiatrin tekemä masennusdiagnoosi tuli minulle yllätyksenä, mutta sen ja lääkityksen jälkeen moni asia elämässä muuttui helpommaksi. Muilta osin voin sanoa, etten kadu mitään.”
Hanna Pakarinen, matkasi varrelle on mahtunut kaksi burnoutia. Tuleeko kolmas?
”Eihän sitä tiedä, vaikka olisi jossain vaiheessa tullutkin. Nuo kaksi ovat diagnosoituja, ja ainakin psykiatrini oli sitä mieltä, että niiden juurisyy on ollut masennus.
Burnoutini eivät ole johtuneet siitä, että olisin tehnyt liikaa, vaan siitä, että olen tehnyt liikaa myös niitä asioita, joita en oikeasti ole halunnut tehdä. Olen ollut liian huono sanomaan ei, sen sijaan olen yrittänyt aina sulloa kaikki pyynnöt kalenteriin.
Nyt olen opetellut sanomaan myös ei, tai vastaamaan, että nyt ei ole aikaa, mutta tehdään myöhemmin.”
Lue myös: Laulaja Hanna Pakarinen tunnustaa nyt: ”Idols-tähteys oli hirveää aikaa”