Isä ei jättänyt mitään vihjettä, miksi halusi kuolla – Suru sivalsi omaisen elämän kahtia: ”Minun olisi pitänyt olla parempi tytär”
Itsemurhan tehneen läheistä kalvavat ikävän keskellä itsesyytökset. ”Olisi pitänyt sanoa jotain, tai jättää sanomatta.” On yhä epäselvää, miksi miehet päätyvät naisia useammin itsemurhaan. Itsetuhoisuuteen ajavat useat tekijät.
Juulia kutsui Pekkaa isäksi.
Hän oli kymmenvuotias, kun äiti tapasi uuden miehen.
Pekka haki Juulian koulusta kotiin. Matkalla puhuttiin syvällisiä, joskus arkipäivän asioita.
Pekka osasi aina kysyä oikealla hetkellä, mikä on vinossa. Vaati, että asiat puhutaan läpi.
Perheeseen syntyi lisää lapsia. Pekka huomioi kaikki tasavertaisesti. Ei ollut omia ja toisten lapsia. Oli vain yhteinen perhe.
Kuljetusalalla oli vuorotöitä, aamua ja iltaa. Pekka oli ahkera, työskennellyt nuoresta miehestä saakka, ollut jo pitkään kiinni työelämässä.
Silloin kun Pekka oli kotona, ei mietitty töitä. Hän oli läsnä, auttoi Juuliaa ja sisaruksia koulutehtävissä. Kertoi vitsejä ja teki jekkuja.
Juulia oppi Pekalta, että myös itselleen voi nauraa.
Vanhempien makuuhuoneessa oli Elviksen kuvia seinillä. Levyjäkin löytyi useampi.
Juulia sai Pekalta lahjaksi puiset valokuvakehykset.
Pekka osasi rakentaa mitä tahansa, varsinkin puusta. Hän oli mukana talonrakennustalkoissa, opetti lapsia korjaamaan mopoa ja paikkaamaan pyöränkumin.
Ainoa, mistä hän ei ymmärtänyt mitään oli tietokoneet. Ei se haittaa, ajatteli Juulia, kun Pekka oli muuten niin etevä.
Vaikka Pekka ja Juulia keskustelivat paljon, ei aikuisten isoista jutuista puhuttu. Juulia oli lapsi, jolle aikuisten huolet eivät kuuluneet.
Se sopi Juulialle. Niin sen piti ollakin.
Kahdeksantoistavuotiaana Juulia muutti pois kotoa. Niin lähelle, että nähtiin lähikaupassa ja kyläiltiin toisen luona.
Yhteinen intohimonkohde säilyi vuosien ajan. Juulia ja Pekka kävivät yhdessä elokuvissa katsomassa Harry Pottereita. Äiti kun vihasi fantasiaa.
Se viimeinen elokuva jäi Pekalta näkemättä.
Yksi joka neljäskymmenes sekunti
Maailmanlaajuisesti itsemurhiin kuolee vuosittain yksi ihminen joka neljäskymmenes sekunti. Kaikkiaan heitä on vuodessa noin 800 000.
Suomi on itsemurhamäärien varjossa synkkä maa, vaikka itsemurhien määrä on laskenut täällä lama-ajoilta, vuoden 1990 jälkeen. Tuolloin itsemurhia tehtiin yli 1 500.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana määrä on vähentynyt suomalaisnaisilla kolmanneksella ja miehillä miltei neljänneksellä.
Vuonna 2016 itsemurhan teki 787 henkilöä.
Syytä laskuun ei tiedetä.
Lama-aikojen tarjoaminen syyksi ei riitä, sillä kuolleisuus kasvoi esimerkiksi taloudellisen nousukauden aikana 1980-luvulla.
Hetki ennen aattoa
Juulia valmistui lukiosta. Oli toukokuu, vuonna 2011.
Hän halusi lähteä vuodeksi ulkomaille töihin. Perhe kannusti. Pitää kokeilla siipiään, olla rohkea.
Syksyi kului toisessa maassa. Kotiin soiteltiin ja viestiteltiin.
Joulukuussa piti lähteä kotiin, seuraavana päivänä, jouluaatoksi.
Isäntäperheen äiti tuli töistä kotiin. Hän halusi kertoa jotain.
Juulia ajatteli, että isäntäperheelle on sattunut jotain kamalaa. Hän istui huoneensa sängylle.
Sinun isäpuolesi on kuollut.
Suurin osa kertoo itsemurha-ajatuksistaan
Itsemurhan riski kasvaa, jos ihmisen puolustuskeinot eivät riitä selviytymään ikävistä asioista.
Tilanne näyttäytyy umpikuja, ilman toivoa.
Teko on usein impulsiivinen.
Silti itsemurhia voi ehkäistä.
Useimmat itsetuhoiset ihmiset ovat epävarmoja halustaan elää tai kuolla.
Suurin osa itsemurhaa yrittäneistä ja toteuttaneistä henkilöistä kertoo itsemurha-ajatuksistaan. Puheet pitää ottaa vakavasti ja rohkaista häntä hakemaan apua.
Jos psyykkistä kipua ei pura, sisällä oleva paha tunne kasvaa. Pitkittyessä tunne aktivoituu helpommin, yhä uudelleen.
Itsetuhoisuuteen ajavat useat tekijät – itsemurhaan päätyy mies naista useammin
Itsetuhoinen käyttäytyminen on monimutkainen ilmiö, johon vaikuttavat useat tekijät.
Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan suurituloisissa maissa itsemurhan tehneistä jopa 90 prosentilla on mielenterveyshäiriöitä.
Muiksi riskitekijöiksi on esitetty erilaisia menetyksiä tai niiden uhkaa: vakava sairastuminen, työpaikan menetys, talousahdinko, läheisen kuolema.
Lisäksi päihdeongelmat sekä geneettiset ja biologiset tekijät voivat vaikuttaa.
Sitäkään syytä ei tiedetä tarkkaan, miksi miehet päätyvät naisia useammin itsemurhaan.
Vaikka naiset sairastavatkin useammin masennussairauksia, he osaavat hakea miehiä paremmin hoitoa.
Toisaalta naisilla on kymmenen kertaa enemmän itsemurhayrityksiä. Miesten tekemät itsemurhat ovat usein väkivaltaisempia.
”Ei riitä, että on rikki sisältä”
Rikkinäisessä kodissa asuu rikkinäisiä ihmisiä.
Siellä on tyhjä paikka, siellä asuu suru.
Sänky, missä ihminen nukkui, on tyhjä. Kirja on jäänyt kesken. Eikä se ihminen lue sitä ikinä loppuun.
Ei mitään kriisiä. Ei mitään vihjettä, merkkiä, selitystä. Ei edes jälkikäteen.
Minun olisi pitänyt olla parempi tytär. Olisi pitänyt sanoa jotain, tai jättää sanomatta.
Elämä hajosi kahteen osaan. Juulialla oli elämä, jossa Pekka eli. Oli elämä, missä häntä ei enää ollut.
Hautajaiset pidettiin tammikuussa. Lunta satoi rauhallisesti, oli kaunista ja talvista. Pekka olisi pitänyt tästä säästä.
Juulia itki kauneuden keskellä. Kun perhe seisoi vastaanottamassa vieraita vastaan siunauskappelin edustalla, Juulia tunsi olevansa rikki. Pikkusisaren itkiessä Juuliaa satutti rakkaan ihmisen kuoleman lisäksi myös toisten suru.
Surua vastaan ei voi pyristellä
Suru ei etene lineaarisesti. Siinä mutkitellaan, otetaan takapakkia, mennään sivupolkuja.
Eikä surua vastaan voi pyristellä.
Ulkomailta palatessa Juulia haki apua.
Pelotti, että vastaanotto on tyly. Ettei hänellä ole oikeutta surra, eihän Pekka ole hänen biologinen isänsä.
Aluksi piti opetella hengittämään. Harjoittelemaan kävelyä pysyäkseen pystyssä.
Apua saadessa Juulia alkoi rakentaa elämää uudelleen. Hän aloitti opinnot, oli armoton itselleen. Mikään tehtävä ei saanut jäädä roikkumaan, piti suoriutua tavoiteaikataulussa.
Piti syödä, opiskella, nukkua. Siihen pystyi. Mutta mikään ei kertonut siitä, mitä Juulia tunsi.
Hän ajatteli: ehkä ihmisillä on tiettyjä ajatuksia siitä, mitä surevan pitäisi näyttää. Ei riitä, että on rikki sisältä. Tuntuu, että pitäisi olla myös ulkoisesti tarpeeksi rikki, että suru tulee näkyväksi.
© iStock
”Ei tarvitse sanoa mitään”
Juulia puhuu mielellään Pekasta.
Tosiasia on se, että Pekka on kuollut. Se ei silti poista sitä, että Pekka oli Juulialle rakas.
Välillä ystävät ja läheiset pelästyvät, kun Juulia puhuu Pekasta.
Apua, nyt se puhuu tuosta. Ei puhuta siitä, en halua että tulet surulliseksi.
Miten itsemurhan tehneen läheinen pitää kohdata?
”Ihmisenä.”
”Ei voi antaa listaa, että sano nämä, sitten kaikki on hyvin.”
Ei tarvitse sanoa mitään, kun on aidosti tukena.
Kerran Juulia istui linja-autossa. Takana istuva sanoi toiselle, että: mulla on hirveä morkkis, teen kohta itsarin.
Joskus juna on ollut myöhässä.
Työmatkaa taittava naureskelee junassa, että hän myöhästyy töistä. Ja minkä takia juna on myöhässä. Miksi jonkun pitää tehdä tuollaista, älytöntä.
Se tuntuu Juuliasta pahalta. Tekisi mieli sanoa, että jossain perheessä soi kohta ovikello ja heidän elämä hajoaa palasiksi.
Aina ihmiset eivät tajua. Juulia yrittää ymmärtää, että se ei kuulosta monille isolta jutulta, merkitykselliseltä heitolta.
”Puhu vaan noin, sinulle se on vitsi. Mutta minulle totta.”
Juulian ja Pekan nimet on muutettu.
Juttua varten haastateltiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partosta ja Itsemurhien ehkäisykeskuksen päällikkö Marena Kukkosta.
Valtakunnallinen kriisipuhelin: 010 195 202, arkisin klo 9.00–07.00, viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00. / Sekaisin chat – nuorille / ja verkkokriisikeskus Tukinet kaikille 24/7.