Kaari Utrio muistelee haikeana maalaiskirjakauppojen kulttuuripesiä: ”Vanha kirjakauppa oli menneisyyden palveluidylli”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Kaari Utrio on kirjailija.
"Katoavaa kansanperinnettä alkavat olla paikat, johon asiakas voi tulla selailemaan kirjoja, etsiskelemään, mitä ostaisi lahjaksi langolle ja ehkä itselleenkin", Kaari Utrio kirjoittaa Seuran kolumnissa.

Kauppiaspariskunta Lyyli ja Artturi Toivonen pitivät 1910-luvulla sekatavarakauppaa Someron pääraitin varressa. Muun tavaran ohessa Lyyli Toivonen myi kirjoja. Aviomies kuoli vuonna 1918. Lyyli myi kaupan Kansallis-Osake-Pankin sivukonttoriksi ja jäi itse sen konttoristiksi.

Kirjojen myyntiä Lyyli kuitenkin jatkoi, hoiteli kirjakauppaa vastapäisessä talossa. Sillä tavalla alkoi Someron kirjakaupan historia.

Kansallis-Osake-Pankki kaatui, mutta kirjakauppa piti pintansa. Se on siirtynyt kylällä sinne ja tänne ja vaihtanut muutaman kerran omistajaa. Tänä syksynä kirjakauppa on toimittanut somerolaisille kirjoja katkeamatta sadan vuoden ajan.

Somerolla on vajaat yhdeksän tuhatta asukasta ja kirjakauppa. Se on ylpeyden aihe. Suomessa on paljon suurempia paikkakuntia, suorastaan yliopistokaupunkeja, joissa on yksi tai korkeintaan kaksi kirjakauppaa. Monessa Suomen kunnassa ei ole yhtäkään.

Katoavaa kansanperinnettä alkavat olla paikat, johon asiakas voi tulla selailemaan kirjoja, etsiskelemään, mitä ostaisi lahjaksi langolle ja ehkä itselleenkin. Menneestä elämästä muistan hellästi noita kirkonkylien kirjakauppoja.

Yleensä sellaista piti pari neitiä tai rouvaa, joskus pariskunta. Paperikauppatavaraa oli yhtä paljon kuin kirjoja, väkeä riitti koululaisista isoäiteihin. Asiakkaat tunnettiin nimeltä parissa kolmessa polvessa. Tiedettiin, mitä kukin lukee. Sujuvan näytevarastojärjestelmän ansiosta kaikkea oli tarjolla.

Arkaa nuorta kirjailijaa kohdeltiin äidillisesti, juotettiin kahvia ja syötettiin voileipäkakkua, seurusteltiin kiireettä. Lohduteltiin, jos ei yhtään kirjaa myyty. Onniteltiin, jos myytiin jopa kolme kappaletta.

Suomalaiset toki ostavat edelleenkin painettuja kirjoja. Ostospaikka on usein suppean valikoiman market tai valtavan valikoiman nettikauppa. Marketissa voi selata kirjaa ja pohtia tekstin laatua. Netissä täytyy tietää, mitä hakee.

Ymmärrän, että vanhojen kirjakauppojen sukupuutto on osa suunnatonta kulttuurin muutosta, jota parhaillaan elämme. Kirja on elänyt papyruksesta digiin. Gutenbergin kirjapaino hävitti keskiaikaisten luostarien kopiointilaitokset ja pergamenttien valmistusverstaat. Muutoksessa aina joku voittaa, toinen kärsii.

Silti muistelen haikeana maalaiskirjakauppojen kulttuuripesiä, joita Suomessa aikanaan oli satoja. Nostalgiaa, totta kai. Vanha kirjakauppa oli menneisyyden palveluidylli.
Meidän kirjakauppa muutti suurempiin tiloihin. Ehkä ihmiset kuitenkin haluavat palvelua?

Kaari Utrio on kirjailija.

X