Kännykkä kädessä jopa suihkussa – Voiko somekoukusta löytää mitään hyvää?
Sosiaalisen median nuorille aiheuttamat paineet ovat todellisia, mutta sieltä voi saada iloa ja hyötyäkin, Seuran toimituspäällikkö Mirka Heinonen kirjoittaa.
Ahmaisiko kännykkä lapsuuden? Näin kysyy tiedetoimittaja Jani Kaaro jutussa, jossa hän paneutui siihen, kuinka kännykkä ja sosiaalinen media ovat vaikuttaneet lapsiin ja nuoriin, varsinkin tyttöihin ja heidän mielenterveyteensä.
Ahmaisi, vastaan minä mutu-tuntumalla. Olen seurannut läheltä tyttöjä, joilla kännykkä on liimautunut kiinni käteen – jopa suihkussa.
Enkä ihmettele, onhan some koukuttava. Uppoudun usein itsekin liian pitkiksi ajoiksi viekoittelevan videopalvelun virtaan.
Mutta asia ei ole yksioikoinen. Olen nähnyt myös sen, miten paljon iloa ja hyötyä sosiaalinen media voi tytöille ja toki pojillekin antaa.
Yksi tuntemistani tytöistä tutustui alakouluikäisenä Snapchatissa samanikäiseen amerikkalaiseen tyttöön. He alkoivat soitella toisilleen päivittäin tolkuttoman pitkiä videopuheluita. Siitä oli suomalaistytölle paitsi iloa myös hyötyä. Pian hän pajatti englantia tuosta vain ja oppi paljon myös amerikkalaisesta elämänmenosta. Kuten siitä, millaista on käydä kotikoulua, sekä sen, ettei hänen yhdysvaltalainen ystävänsä tiennyt omenoiden kasvavan omenapuissa. Hän oli luullut, että ne tulevat tehtaalta.
Kännykkä ikuistaa kaksaritkin – ja ne jaetaan suljetussa ryhmässä
Some aiheuttaa paineita muun muassa ulkonäön suhteen. Se on taatusti totta, mutta nykytytöt osaavat karnevalisoida myös tätä.
Tuntemillani tytöillä on Instagramissa suljettu ryhmä, jossa jaetaan ainoastaan kamalia kuvia. Suosituimpia ovat kaksarikuvat eli otokset, joissa tytöt ovat päätä taakse vetämällä muodostaneet itselleen mahdollisimman ruman kaksoisleuan. Toisinaan he myös matkivat aikuisten naisten selfieitä, joissa kuva otetaan yläkulmasta, kulmamarvat kohotetaan korkealle ja huulet työnnetään törölle.
En tarkoita vähätellä sosiaalisen median nuorille aiheuttamia itsetunto- ja mielenterveysongelmia. Ne ovat todellisia. Jani Kaaron kirjoittamassa jutussa minut pysäytti kysymys: näytämmekö me kännykköihimme koukuttuneet aikuiset lapsille hyvää esimerkkiä?