Koikkalainen muistuttaa: ”Vielä kukkuu käki – eikä jokaista Kossua ole pakko juoda”

Keskikesän juhla on aina tilinteon hetki. Pysähdytäänpä siis hetkeksi, kirjoittaa Seuran pakinoitsija Koikkalainen.

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Keskikesän juhla on aina tilinteon hetki. Pysähdytäänpä siis hetkeksi, kirjoittaa Seuran pakinoitsija Koikkalainen.
(Päivitetty: )
Teksti: Koikkalainen

Kansakunta herkistäytyy taas vuoden kohokohtaan, yöttömän yön juhlaan. Taite kesästä syksyyn tulee aina, pyytämättä ja yllättäen kuin Irak-vuoden faksit ex-pääministeri Anneli Jäätteenmäelle vuonna 2003.

Hupsista. Siitäkin tähdenlennosta on jo viisitoista vuotta.

Niin se aika kuluu, sanoi murhamies istuttuaan tuomionsa jälkeen ensimmäiset kaksi viikkoa vankilassa. Jäljellä on enää vain 20 vuotta.

Pohjolan juhannussää hillitsee

Ei juhannuksen juhlinnassa paljon ole opittu. Sukupolvet vaihtuvat unholaan, mutta samat isältä pojalle periytyvät kuviot toistuvat vuodesta toiseen.

Ainoa, mikä voi menoa hiukan hillitä, on Pohjolan juhannussää.

Toppatakki ja pilkkihaalarit päällä ei ihminen ole ihan parhaimmillaan – ei edes juhliessaan. Menohaluja hillitsee myös sade. Siihenkin on jo totuttu vuosien varrella.

Ryyppy Koskenkorvaa friskaa juhannusyönä

Näinä historiallisina päivinä suomalaisen on pakko kysyä, ymmärtävätkö Donald Trump ja Kim Jong-un mitään juhannuskokon päälle vai onko vuoden lyhyin päivä heille vain päivä muitten päivien joukossa.

Todennäköisesti eivät ymmärrä – jo pelkästään siksi, että taivas on erilainen niin Washingtonista kuin Pjongjangistakin katsottuna.

Tuskinpa he myöskään tietävät, kuinka paljon pelkkä yksi ryyppy Koskenkorvaa tuona taianomaisena valon yönä suomalaista friskaa.

Jokaista viinapulloa ei ole pakko juoda

Onhan juhannuksen vietto siistiytynyt.

Vanhat eivät totutusta luovu kuin vanhuuttaan, mutta nuoriso on eurooppalaistunut. Sille on jo valjennut, että ei jokaista viinapulloa ole pakko juoda.

Niin tai näin, keskikesän juhla on aina tilinteonkin hetki. Pysähdytäänpä siis hetkeksi.

Maalla menee aika hyvin, töitä riittää ja hyvä olisi, jos niille löytyisi tekijöitäkin.

Vanha laulu kuuluu, että oikeat työt ja oikeat tekijät eivät kohtaa.

Ihmiset osaavat jopa enemmän kuin ennen, mutta he osaavat vääriä asioita.

Uudenkaupungin talousihmeessä on särö

Kummallinen on tilanne Koikkalaisen kesä- ja joskus talvikaupungissakin Uudessakaupungissa.

Siellä toimii Suomen suurin tehdas, Valmet Automotiven autotehdas.

Autoja pitäisi valmistua vielä tämän vuoden aikana yli 100 000 auton vuosivauhdilla. Buumi on ennennäkemätön.

Työpaikkoja on syntynyt tuhansia, ja uusia tekijöitä etsitään jatkuvasti kissojen ja koirien kanssa ympäri maata ja myös maan rajojen ulkopuolelta.

Koulutusajalta saa palkkaa.

Uusia taloja rakennetaan, kaupunki on vilkastunut silmissä, uneliaasta ja verkkaisesta pikkukaupungista on tullut entistä vireämpi talousalueensa keskus.

Mutta talousihmeessä on särö.

Pikkukaupungin poliittiset päättäjät nahistelevat keskenään pikkuriidoissa ja valtataisteluissa. Suuret kaaret unohtuvat.

Sivullisille riidat eivät helpolla avaudu, mutta pinnan alla ja pinnan päällä kuohahtelee. ’Mutta sitähän se kaiketi aina on: yhteen sopimattomia henkilökemioita, vanhoja kaunoja, pyrkyryyttä osingoille, tappelua paikasta tunkion päällä. Intrigejä, jotka eivät lopu, satoi tai paistoi.

Piruja ei pidä maalailla seinille

Uuteenkaupunkiin on aurinko porottanut muutaman vuoden. Eteenpäin on menty ryminällä.

Autojen valmistus on kuitenkin hyvin suhdanneherkkää. Miten sitten suu pannaan, kun linjat ovat jonain kauniina aamuna poikki eikä uusista sopimuksista ole tietoakaan?

Silloin on pikkukaupungissa itku ja parku.

Piruja ei pidä maalailla seinille, mutta tosiasiat on hyvä tiedostaa – mielellään etukäteen.

Koikkalainen rohkenee kuitenkin toivottaa lukijoilleen hyvää jussia. Hiljennytään hetkeksi – ja ollaan ihmisiksi.

 

Koikkalainen on Seuran pakinoitsija – jo 20 vuotta! Lue aiemmat pakinat täältä.

X