Mika Waltarin koti on kuin Karjalan evakkojen säilyneet talot: täynnä muistoja
Nykytrendiin kuuluu luopua kaikesta turhasta ja välttää tavaravuoria. Se lienee hyvä asia, mutta tavaroihin siotoutuu myös valtava määrä tunteita.
Viva-lehden tuottaja Tarja Penttinen.
Töölön Tunturikadulla on asunto, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1979. Silloin asunnon omistanut mies kuoli, vaimo oli kuollut vuotta aiemmin.
Perikunta on antanut kodin olla lähes koskemattomana vuosikymmenet. Siksi asunto kuiskii hienovaraisesti Suomen kenties tunnetuimman kirjailijan Mika Waltarin elämästä. Waltarin lapsenlapselle, kirjailija Joel Elstelälle hiljainen huoneisto on rakas reitti lapsuus- ja nuoruusmuistoihin.
Kun isäni täytti 80 vuotta, teimme kolmen sukupolven ekskursion hänen lapsuudenkotiinsa Pohjois-Karjalaan. Siellä Naarvantien varressa kohosi sama puolitoistakerroksinen puutalo, jota isäni oli ollut 14-vuotiaana rakentamassa.
Mummo kuoli vuonna 1992, mutta talon henki ja tunnelma olivat suoraan 60-luvulta. Tuvan pöydällä oli yhä sama vakstuuki ja tuttu Arabian astiasto. Kaapin päällä olivat samat pahkakupit ja seinillä kanavatyöt sekä raanut. Pöytälaatikosta isäni löysi Floid-partavettä, jota hän oli ripsotellut poskilleen 50-luvulla ennen tanssilavalle lähtöä.
Viimeistään sillä hetkellä tempauduin lapsuuden kesiin, kun Kirsti-täti kaivoi lipastostaan Kysele vielä -kirjan. Olimme lukeneet sen lapsina hajalle. Enää emme osanneet vastauksia ulkoa.
Lue myös: Mika Waltari kirjoitti Sinuhen kolmen kesäisen kuukauden aikana
Kaikesta ei kannata luopua
Viime vuosina on lähes painostettu luopumaan tavaroista, konmarittamaan ja kierrättämään. Mutta kuinka pimeäksi ja kapeaksi oma mikrokosmos muuttuisi, jos sitä eivät tähdittäisi muistoja herättävät tavarat oman elämän varrelta! Ilman niitä muistot haalistuisivat, ja kohta olisi vain tämä tuhatluku, tämä arki.
Ei ihme, että minuun vetoavat taiteilijoiden kotimuseot, kuten Astrid Lindgrenin museo Tukholman Dalagatanilla. Rakastettu kirjailija asui huoneistossa 60 vuotta ja kirjoitti siellä muun muassa Peppi Pitkätossu -kirjat.
Lapsena ahmin Lindgreniä, teininä Waltaria. Kuinka hienoa olisi, jos hänen Tunturikadun kodistaan tulisi joskus museo. Se herättäisi henkiin Sinuhen, Karvajalan ja Ihmiskunnan viholliset. Se näyttäisi, millainen arki tuotti rikkaita juonikuvioita ja syvällisiä ajatuksia.
Waltari on sanonut Turms, kuolematon -kirjastaan, että ”Paljon iloa, paljon kaunista ja paljon uskomatonta seurasi sen mukana”. Ehkä Tunturikadun museossa kävisi sama juttu?