Onko Suomessa todella pula sairaanhoitajista – vai hoitajien apukäsistä? Hoitajamitoitus palasi puheenaiheeksi
Tänä päivänä kukaan ei edes tiedä, paljonko vanhustenpalvelussa työskentelee erilaisilla nimikkeillä apukäsinä. Keskustelu vanhusten saamasta hoidosta pyörii pelkästään sairaanhoitajien ympärillä.
Lisää apukäsiä on saatavilla vaikka maahanmuuttajista. Somalitaustainen lähihoitaja Nafra Jusuf syöttämässä Kustaankartanon vanhustenkodista. Kuva on vuodelta 2010.
Moni nuori lähti 1980-luvulla kesätöihin vanhainkotiin Ruotsiin. Sairaala-apulaisen työhön ei vaadittu mitään koulutusta. Työnantajan tarjoaman parin päivän kurssin aikana opeteltiin tärkeimmät kanto-otteet ja sairaalahygienian perusteet. Työ osastolla alkoi heti.
Vanhainkodissa avustaja syötti, kylvetti ja puki potilaan. Lisäksi avustaja hoiti vessassa käynnit, vaipan vaihdot ja muun henkilökohtaisen hygienian – siis sen aikaa vievän osan hoidosta, jolla ei ole mitään tekemistä terveydenhuollon ammattitehtävien kanssa.
Kulmahuoneessa päivystävä sairaanhoitaja annosteli lääkkeet, osastolla vieraileva lääkäri tarkasti potilaat.
Myös Suomessa on ollut vastaava järjestelmä. Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Nina Hahtela muistelee aikaa, jolloin osastoilla työskenteli vakituinen laitoshuoltaja.
”Hän oli periaatteessa osaston emäntä, jolle oli kunnia-asia, että ruoka- ja vaatehuolto ja muut juoksevat asiat hoidettiin hyvin.”
Kilpailutus toi laitoshuoltajan tilalle pätkätyöläisten virta
Apukäsien aikakausi loppui 1990-luvulla, kun hoitohenkilöstöä alettiin kouluttaa yhä enemmän. Kodinhoitajien koulutus lakkautettiin kokonaan. Vapautuvat vakanssit siirrettiin korkeasti koulutetuille ammattihenkilöille.
Sitten töitä alettiin kilpailuttaa. Vakituisen laitoshuoltajan tilalle tuli varamiesten ja pätkätyöläisten virta.
”He tekevät tietyn tuntimäärän, mutta aika paljon asioita jää nykyään sen ulkopuolelle”, Hahtela sanoo.
Vähitellen yhtälö on johtanut tilanteeseen, jossa apulaisten vastuulla ollut työ kaatuu sairaanhoitajan tai lähihoitajan niskaan.
”Henkilöstö ylikuormittuu”, Nina Hahtela sanoo.
Alun perin kilpailuttamisen piti leikata vanhustenhoidon kustannuksia. Jokin yhtälössä meni pieleen. Lopputulos on, että hoidossa on pahoja puutteita ja 70 000 sairaanhoitoalan ammattilaista on vaihtanut alaa.
”Yhteiskunnan kannalta se on kestämätön tilanne, ihan tuhlausta”, sanoo Hahtela.
Anni Reenpää / Lehtikuva
Äänettömät apukädet – Iso osa hoidosta on perushoivaa
Tänä päivänä kukaan ei edes tiedä, paljonko vanhustenpalvelussa työskentelee erilaisilla nimikkeillä apukäsinä. Keskustelu vanhusten saamasta hoidosta pyörii pelkästään sairaanhoitajien ympärillä.
Ja samalla kun keskustelussa painotetaan koulutetun henkilöstön tarvetta, Suomessa toimii 46 000 omaishoitajaa, jotka työskentelevät hoiva-alalla ilman mitään koulutusta. Yli puolet omaishoitajista on kaiken lisäksi eläkeläisiä.
Lokakuussa sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkönä aloittava Kirsi Varhila tunnustaa, että keskustelu vanhusten hyvästä hoidosta on lipsahtanut sivuraiteelle.
”Mielestäni meidän ei pitäisi puhua hoitajamitoituksesta vaan henkilöstömitoituksesta.”
Varhila peräänkuuluttaa keskustelua siitä, kuinka paljon vanhusten hoitotyö sisältää terveydenhuollon ammattihenkilön vaativaa työtä, paljonko muuta työtä.
”Valtavan iso osa hoidosta on perushoivaa. Vanhus odottaa, että siinä lähellä on ihminen, joka kuulee, mitä hänelle kuuluu ja miten hän voi. Siinä yhtälössä pitäisi todella miettiä, missä kohtaa ammattikoulutuksen saanut henkilö tarvitaan.”
Anni Reenpää / Lehtikuva
Suomalaisen vanhustenhoidon tabut
Jos vanhustenhoitoon saataisiin lisää apukäsiä, potilaat söisivät paremmin ja olisivat puhtaampia. Sairaanhoitajille jäisi enemmän aikaa tehdä omaa työtään, mikä kasvattaisi motivaatiota. Kokonaisuus tulisi tilaajalle halvemmaksi, koska avustajan palkka on pienempi kuin korkeasti koulutetun hoitajan.
Yhtälö kuulostaa täydelliseltä. Kuka sellaista vastustaisi?
Kirsi Varhilan mukaan suomalaiseen vanhustenhoitoon liittyy paljon tabuja.
”Esimerkiksi hoiva-avustajan työ on sen tyyppistä, missä voitaisiin käyttää maahanmuuttajataustaisia henkilöitä, jotka nyt jäävät usein kotiin.”
Kun keskustelu kääntyy maahanmuuttajiin, aletaan puhua kielitaidosta.
”Kuitenkin moni heistä tulee kulttuurista, jossa vanhuksia arvostetaan. Miksei sitä voisi nähdä vahvuutena?”
Varhilan mukaan ammattijärjestöjen vahva asema värittää sekin keskustelua.
”Vanhustenhoidon työntekijöistä kymmenen prosenttia on sairaanhoitajia, loput lähihoitajia. Se pieni osa on kärkkäästi esillä, kun mitoituksesta puhutaan.”
Yhden ammattiryhmän edunvalvojalle on toki hyötyä siitä, että alan työpaikoille on kova kysyntä.
”Lääkäreitä aina syytetään tästä. Sama ilmiö tapahtuu nyt hoitajien kohdalla”, Kirsi Varhila sanoo.
Lopulta kyse on poliittisten päättäjien tekemistä linjauksista. Vanhustenhoidon raamit lyödään lukkoon kuluvan syksyn aikana.
”Nyt tämä ongelma on pakko kohdata. Tähän asti meillä ei ole ollut säädöksissä henkilöstömitoitusta. Nyt se pykälä sinne kirjoitetaan”, Kirsi Varhila sanoo