Paatero haluaa täydennyspoliisit töihin

Jaa artikkeliTilaa Seura
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero ottaisi täydennyspoliisit avuksi. Kuva: Petri Kaipiainen/Kuvaryhmä/SKOY.
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero toivoo, että vapaaehtoisuuteen pohjautuva täydennyspoliisijärjestelmä otettaisiin käyttöön mahdollisimman nopeasti. Päätös on eduskunnan, joka vielä tänä vuonna päättää poliisilain muutoksista.

Suomeen luotiin 1998 täydennyspoliisijärjestelmä, jonka puitteissa koulutettiin yli kaksi tuhatta ”apupoliisia”. Koulutuksen saaneet täydennyspoliisit kutsutaan lain mukaan töihin päätoimisten poliisien avuksi vain poikkeusoloissa.

Reservissä olevia täydennyspoliiseja ei ole tähän mennessä tarvittu, ja joukon motivaatio on hiipunut vuosien aikana toimettomuudessa. Lisäkoulutuskin on ollut satunnaista.

Täydennyspoliiseissa on runsaasti myös turva-alan ammattilaisia ja armeijan eläkeläisiä, joilta löytyy tietoa ja omakohtaista kokemusta tositoimista.

Poliisin miehistöpulassa poliisiylijohtaja Mikko Paatero haluaisi valjastaa apureservit töihin, mutta vain poliisin avuksi.

”Nimenomaan harvaan asuttujen alueiden keskukset olisivat otollisimpia paikkoja täydennyspoliiseille. Silloin poliisilla olisi etä-silmiä ja -korvia. Kun heidän kanssa keskusteltaisiin, voisivat he arvioida, onko paikkakunnalla sellaisia huolia, että poliisin pitäisi tulla sinne muutoinkin kuin hälytystehtävissä”, Paatero toteaa.

Hän korostaa, että kyseessä on poliisin apuna olevaa havainnointia, jolla halutaan rikoksiakin ennalta estävää toimintaa. Täydennyspoliiseilla ei ole poliisin valtuuksia eikä aseenkantolupaa.

”Myöskään millään tavoin ei ole tarkoitus ketään kytätä”, Paatero korostaa.

X