Pilaisiko yksityistäminen majakkamatkailun? Väylävirasto pohtii majakkarakennuksista luopumista: kunnostaminen hankalaa, eikä rahoitusta juuri ole
Suomessa majakoiden ylläpitoon ei ole erillisbudjettia. Niitä huolletaan perusväylänpidon rahoituksella – siis samalla rahalla, millä nykyaikaista merenkulun turvalaitteistoa ylläpidetään. Kulttuurihistoriallisten arvojen vuoksi majakoista luopuminen on hankala kysymys.
Teräsbetoninen torni, ja sen huipulle loistokori. Valkoista tornin alaosaan, mustaa ylös.
Rakentamisessa huomioitavaa: majakan tulee kestää ankarat sääolosuhteet ja talvella jäiden aiheuttama paine.
Suomen pohjoisin majakka, Keminkraaseli, valmistui 1937.
Kesällä 2018 Liikennevirasto (nykyinen Väylävirasto) julkaisi tiedotteen. ”Osa majakoista on huonossa kunnossa”, siinä luki.
Esimerkkinä oli juuri Keminkraaseli. Oli teetetty kuntotarkastus, ja tulos oli surkea: raudoitteissa oli ruostetta, betoni oli kärsinyt ”jopa oletettua enemmän”.
Suunnitellut korjaustyöt laitettiin jäihin. Tarvittaisiin ensin laajemmat kuntotarkastuksen, joissa selvitettäisiin korjausmahdollisuuksia.
”Toivomme ratkaisun ja rahoituksen Keminkraaselin korjaamiseksi löytyvän pian”, sanoi ylitarkastaja Pasi Kivioja elokuussa 2018. ”Perinteiset majakat ovat kulttuurihistoriallisesti merkittäviä kohteita, joiden toivoisi koristavan kansallismaisemaamme myös tulevaisuudessa.”
”Unohtuneet merimerkit”
Majakoiden historia Suomessa on pitkä: yli 200-vuotinen. Ensimmäinen majakka rakennettiin Utöhön 1753.
Majakoilla tarkoitetaan sekä ilman valonlähdettä olevia tunnusmajakoita eli pookeja sekä valolla varustettuja loistomajakoita.
Vaikka osa Suomen majakoista on edelleen käytössä merenkulun turvalaitteina, on niiden alkuperäinen tehtävä pienentynyt. Navigointi vesillä onnistuu muutoin.
Alun perin majakoita hoitivat saarilla ja luodoilla asuvat majakanvartijat. Siihen tuli muutos 1950-luvun tienoilla. Majakoita automatisoitiin, luotsitoimintaa keskitettiin. Viimeisenä miehitys päättyi Norrskärin majakalla Merenkurkussa 1987.
”Kulttuuriympäristön näkökulmasta”, kirjoitti Museoviraston tutkija Harri Nyman Meriväylien rakennusperintö -raportissa 2009, ”vakituisen henkilökunnan poistuminen luotsi- ja majakkasaarilta johti asemamiljöiden rapistumiseen”. Monet merimerkit ”ovat jääneet ilman huoltoa ja unohtuneet”.
Kunnostaminen ”hankalaa”
Eivät Suomen majakat rapistu, sanoo meriväyläyksikön päällikkö Simo Kerkelä Väylävirastosta.
”Ne ovat kohtuullisen hyvässä kunnossa”, hän jatkaa, vaikkakin myöntää, että isoja peruskorjauksia joudutaan välillä lykkäämään vuodella tai muutamalla.
Suomessa majakoiden ylläpitoon ei ole erillisbudjettia. Niitä huolletaan perusväylänpidon rahoituksella – siis samalla rahalla, millä nykyaikaista merenkulun turvalaitteistoa ylläpidetään. Eivätkä perinnemajakat prioriteettilistan kärkeen kuulu.
Majakoiden kunnostaminen on hankalaa, sanoo Kerkelä. Hyvin hankalaa.
Rahoituskysymyksen lisäksi suurin osa majakoista sijaitsee saarilla ja luodoilla. Sekin on pulmallista.
Korjaukset on ajoitettava avovesikausille, jotta majakoille pääsee. Niihin menee usein aikaa, ja kustannukset suuremmat kuin vastaavanlainen maalla tehtävä työ.
Bengtskärin majakka © Petri Kaipiainen
Väylä valmis luopumaan osan majakoista hallinnasta
Jos rahaa ei ole, pitäisikö myydä? Liikennevirasto pohti sitä 2015.
”Liikenneviraston on pakko keskittyä ensisijaisesti merenkulkua hyödyntäviin kohteisiin. Majakoiden merkitys merenkululle on vähentynyt. Vaikka valoa vielä tarvittaisiinkin, olisi taloudellisesti järkevämpää rakentaa majakan läheisyyteen masto valonlähteeksi”, virasto tiedotti. ”Majakkarakennukset voisi luovuttaa jonkun muun valtionlaitoksen, kunnan tai yksityisen omistukseen.”
Näin on myös tehty.
Esimerkiksi Porvoon ulkosaaristossa sijaitseva, vuonna 1862 rakennettu Söderskärin majakka on ollut yksityisomistuksessa vuodesta 2003 lähtien.
Turun Ylioppilassäätiö puolestaan osti Hangon edustalla sijaitsevan Bengtskärin majakan 2000.
Kylmäpihlajan majakan omistaa Rauman kaupunki.
Myydyt majakat ovat matkailukäytössä.
Paitsi liikennehistoriallisten myös kulttuuri- ja sotahistoriallisten arvojen vuoksi majakoista luopuminen on hankala kysymys.
Simo Kerkelä sanoo, että Väylävirasto voisi luovuttaa osan majakoista esimerkiksi Metsähallitukselle.
”Mutta en tiedä, onko sekään ratkaisu. Jostain senkin pitäisi löytää kunnossapitorahaa.”
Majakat lomamökeiksi?
Suomen Majakkaseuran mielestä majakoiden hyödyntäminen matkailuun ja bisneksen tekoon ei ole ongelma. Pääasia on, että majakoista huolehditaan.
Seura on perustettu majakoiden ja niihin liittyvän rakennus- ja kulttuuriperinnön suojelemista varten.
Väyläviraston yksityistämisajatuksessa on kuitenkin riskinsä, seura sanoo.
Entä jos majakoista tulee yksityisten kesämökkejä? Entä jos majakan ympärille vedetään aita ja yleisön pääsy majakoille evätään? Miten kävisi kasvavalle majakkamatkailulle?
”Noin tuskin voisi tehdä”, sanoo Simo Kerkelä, ”ainakaan tärkeimmillä, valtion strategiseen kulttuurihistorialliseen kiinteistövarallisuuteen kuuluvilla perinnemajakoilla.”
”Tärkeimpiä kohteita ei varmaankaan voida edes yksityisille luovuttaa, vaan ne tulee säilyttää valtion hallinnassa.”
Tuskin? Varmaankaan? Mitkä ne tärkeimmät, strategiset kohteet sitten ovat?
”Niiden luokittelu on vielä kesken.”
Puolen miljoonan euron kunnostus
Keminkraaselin majakka sijaitsee matalan moreeniharjanteen muodostamalla riutalla.
Siellä tutkittiin aikoinaan betonista valettujen rakenteiden jäänkestävyyttä. Kokemukset olivat tärkeitä: niiden pohjalta perustettiin myöhemmin vedenalaisille matalikoille pohjamajakoita 1950-luvulla.
Liikenneviraston teettämän laajemman kuntotutkimuksen perusteella majakan runkorakenteen vahvistamisen suunnitelma valmistui 2018.
Kunnostukseen budjetoitiin 500 000 euroa. Työn on tarkoitus valmistua kesän 2019 aikana.