RKP voitti hallitusneuvotteluissa eniten: miksi pienpuolue sai näin hurjasti valtaa?

”Ruotsalainen kansanpuolue on päässyt takaisin hallitukseen.”

Yleisö nauraa. Rkp:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson hymyilee.

On maanantaiaamupäivä, 3. kesäkuuta. Helsingin keskuskirjasto Oodissa on käynnissä tiedotustilaisuus. Hallituspuolueiden – Sdp, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja Rkp – puheenjohtajat ovat julkaisseet hallitusohjelman ja ministerijaon.

Viisikosta Henriksson saa puheenvuoron viimeiseksi. Hän sanoo, että kasassa on hallitusohjelma, ”joka sisältää monta Rkp:lle tärkeää tavoitetta”.

Työllisyyteen panostaminen, ilmasto, turvallisuus, koulutus.

Ja sitten: Vaasan keskussairaalasta tulee laajan päivystyksen sairaala. Se oli Rkp:n viime hallituskauden suurin tavoite.

Lisäksi Henriksson kertoi, että toinen kotimainen kieli palautetaan pakolliseksi aineeksi ylioppilastutkintoihin. Käytännöstä luovuttiin 2005. Uuden hallitusohjelman päätöksellä äidinkieleltään suomenkielisten tulisi jatkossa suorittaa ylioppilaskirjoituksissa ruotsi, ja toisin päin.

Moni ehti närkästyä.

Perussuomalaisten kansanedustaja ja poliittinen suunnittelija Riikka Purra kommentoi yhteisöpalvelu Twitterissä, että ”4,5 prosentin (laskussa olevalla) kannatuksella saadaan iltalypsyllä kaksi ministeriä ja palautetaan vuosikausien jälkeen pakkoruotsin yo-koe, käytännössä kaikkien muiden harmiksi”. Perussuomalaiset kirjoittivat tiedotteessaan, että ”Rkp on saanut tahtonsa läpi” ja uudistus on ”tuulahdus menneisyydestä”, josta on ”merkittävää haittaa” – ruotsi kun ”ei ole kansainvälinen kieli”.

Myös toisen oppositiopuolueen edustaja, kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Mia Laiho sanoi olevansa huolissaan hallitusohjelman linjauksesta. Hän sanoi, että ”halu oppia lähtee aina ihmisestä itsestään, eikä sitä voida pakottaa ulkopuolelta”.

Suomen Lukiolaisten Liitto piti uudistusta ”pöyristyttävänä”. Erityisesti huolta aiheuttivat pakollisen kokeen vaikutukset lukiolaisten jaksamiseen.

Rkp:n kannalta onnistunut tulos

Ennen hallitusneuvotteluita Rkp luonnehti keskeiset kysymyksensä näin: ”Suomen avoimuus ja kansainvälisyys, kaksikielisyys, yhdenvertaisuus, tasa-arvo, yrittäjämyönteisyys, ilmastonmuutoksen torjuminen ja hyvinvointiyhteiskunnan kehittäminen kestävän talouden pohjalta”.

Millainen Rkp:n tulos oli neuvotteluiden jälkeen?

Ainakin puolueen näkökulmasta onnistunut, toteaa erikoistutkija Jenni Karimäki Eduskuntatutkimuksen keskukselta. Ruotsin kielen aseman vahvistaminen oli Rkp:lle ”luonteva hanke”, samoin Vaasan keskussairaalan laaja päivystys.

Menestyksekkäänä neuvottelutuloksena voi nähdä myös puolueen ministerisalkkujen määrän.

Maanantain tiedotustilaisuudessa esitetyllä powerpointilla luki: Sdp:lle 7, keskustalle 5, vihreille 3, vasemmistoliitolle 2 ja Rkp:lle 2.

Eduskuntavaalien voittaja Sdp sai pääministeripaikan lisäksi eurooppaministerin, kunta- ja omistajaohjausministerin, kehitystyö- ja ulkomaankauppaministerin, perhe- ja peruspalveluministerin, liikenneministerin ja työministerin salkut.

Valtiovarainministerin, tiede- ja kulttuuriministerin, elinkeinoministerin, puolustusministerin sekä maa- ja metsätalousministerin salkut sai keskusta.

Vihreille tuli ulkoministeri, ympäristö- ja ilmastoministeri sekä sisäministeri, vasemmistoliitolle opetusministeri sekä sosiaali- ja terveysministeri.

Rkp:n Anna-Maja Henriksson otti oikeusministerin salkun, ja kansanedustaja Thomas Blomqvist sai pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvoministerin pestin.

Sinänsä ministerisalkkujen jakautuminen ei ollut yllätys. Perinteisesti isoin puolue saa eniten ministerinpaikkoja.

Mutta toisaalta: sekä vasemmistoliitto kuudellatoista kansanedustajalla, että Rkp yhdeksällä kansanedustajalla saivat saman verran ministereitä. Miksi?

Salkun paino ratkaiseva

Vuonna 1878 belgialainen matemaatikko Victor d’Hondt esitteli kehittelemänsä vaalimenetelmän. Sen mukaan puolue saa sen määrän edustajia mitä sen äänimäärä on suhteessa muihin. d’Hondtin menetelmä on Suomessa käytössä eduskunta-, kunta- ja EU-vaaleissa – sekä hallitusneuvottelujen ministerisalkkujaossa, ainakin periaatteessa.

Hallitusohjelma ja ministerien määrä ovat ”aina kokonaisuus”, sanoo Jenni Karimäki. Jokainen hallitus tekee itse ratkaisun siitä, millaisia ministerin pestejä otetaan käyttöön ja mihin ministeriöihin ne kuuluvat.

Edellisessä, Juha Sipilän hallituksessa ministeripaikkoja oli jaossa alun perin 14. Keskusta sai kuusi ministeriä, kokoomus ja perussuomalaiset kumpikin neljä. Vuoden 2017 kehysriihessä ministerien määrää kuitenkin päätettiin lisätä kolmella.

Karimäki ei pidä uuden, Antti Rinteen hallituksen 19 ministeriä ”poikkeuksellisena määränä”. Esimerkiksi Vanhasen II hallituksessa ministereitä oli 20. Yleensä ministerien määrä on sitä korkeampi, mitä enemmän puolueita hallituksessa on.

Vaikka isoin puolue saa eniten ministereitä, on salkkujakoa tarkasteltava myös muista kulmista. Esimerkiksi siitä, missä ministeriössä salkut ovat.

”Perinteisesti puolueet pyrkivät saamaan omia edustajiaan mahdollisimman moneen ministeriöön”, Karimäki sanoo.

Siksi esimerkiksi vasemmistoliiton tilanteen voi nähdä Rkp:ta parempana. Vasemmistoliiton salkut ovat kahdessa eri ministeriössä: opetusministeriössä sekä sosiaali- ja terveysministeriössä.

Rkp:n molemmat ministerit työskentelevät sen sijaan oikeusministeriössä.

Karimäki myös arvioi, että vasemmistoliiton salkut ovat painavampia.

”Pohjoismaisen yhteistyöministerin painoarvo ei ole niin suuri.”

”Hallituksen koko kauden ja yhteistyön kannalta on olennaista, että puolueet ovat hallitusneuvotteluiden lopputulokseen ministeripaikat mukaan lukien tyytyväisiä lopputulokseen, ja että salkkujaosta vallitsee yhteisymmärrys. Tässä tapauksessa on koettu tarpeelliseksi, että Rkp saa toisen salkun oikeusministeriöön.”

Poliittinen linja ”joustava”

Rkp:lla on taustalla pitkä hallitushistoria. Se on ollut mukana yhtäjaksoisesti vuosina 1979–2015. Silloin tie tyssäsi Juha Sipilän kootessa hallitusta.

Antti Rinteen hallituksella olisi ollut enemmistö myös ilman Rkp:ta, mikäli sopu keskustan, vihreiden ja vasemmistoliiton kanssa olisi syntynyt. Toisaalta Rinne kommentoi toukokuun alussa Helsingin Sanomille, että yksikään pieni puolue ei saa päästä vaa’ankieliasemaan.

Siksi Rkp:n asemaa voi pitää merkittävänä. Jos esimerkiksi vasemmistoliitto päättäisi lähteä hallituksesta, enemmistö ei katoaisi.

Rkp:n poliittinen linja on ”hyvin joustava”, kuvaa Karimäki, ja sitä on pidetty luotettavana puolueena, joka on ollut mahdollista istuttaa osaksi erilaisia hallituspohjia.

On kuitenkin tiedossa, että kielipolitiikka ruotsinkielisen väestön osalta on puolueelle keskeinen asia. Siksi esimerkiksi edellinen hallitus olisi ollut Rkp:lle kova pala. Perussuomalaisten ja myöhemmin sinisten kielipolitiikan tavoitteet olivat ristiriidassa Rkp:n arvojen kanssa.