Säät vaihtelevat, mainokset pysyvät – vai pysyvätkö?

”Markkinointi- ja mainosraha on yrityksillä säästöaikoina ensimmäisten leikattavien asioiden listalla”, kirjoittaa päätoimittaja Erkki Meriluoto.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Päätoimittaja Erkki Meriluoto.

”Markkinointi- ja mainosraha on yrityksillä säästöaikoina ensimmäisten leikattavien asioiden listalla”, kirjoittaa päätoimittaja Erkki Meriluoto.
Teksti: Erkki Meriluoto

”Säät vaihtelee, Weckman pysyy.” Kattofirman tv-mainoksessa 30 vuotta sitten julistettu iskulause on jäänyt mieleeni eräänlaiseksi korvamadoksi. Aina kun säät vaihtelevat, se saattaa pulpahtaa päähäni.

Muutkin mainoslegendat säilyvät alitajunnassa vuosikymmenien ajan kuten ”Simo Vaatehuoneelta, hei!” sekä ”Jaffat tulloo – ja helemat paukkuu!” Myös pelkät mainosten äänet tarttuvat. Esimerkiksi Metsolat-sarjan Kari Kaukovaarana tunnetun Juha Hyppösen möreä ääni on kuulunut automainoksissa ja Hausmylly-yhtyeen Jari Karjalaisen ääni Big Brotherin -tunnusta myöten.

Legendaariset mainokset jäävät nyt syntymättä

Tänä keväänä tv-mainokset ovat kiinnittäneet huomioni muista syistä. Niitä on selvästi entistä vähemmän. Tv-ohjelmien pituus on lyöty lukkoon jo aikoja sitten tai nauhoitettu valmiiksi, joten luonnollisesti myös mainoskatkojen pituus on mainoksien puutteesta huolimatta ennallaan. Kanavat ovatkin joutuneet ajamaan tyhjiin koloihin omia puffauksiaan ja ohjelmaesittelyjä maksettujen mainosten sijaan.

Mainosten puute johtuu koronakriisin aiheuttamasta taloudellisesta epävarmuudesta. Markkinointi- ja mainosraha on yrityksillä säästöaikoina ensimmäisten leikattavien asioiden listalla.

Suomen mediamainonnan euromäärä putosi huhtikuussa peräti 42,8 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Pudotus näkyi aikakauslehdissäkin, mutta etenkin radiossa, televisiossa, kaupunki- ja sanomalehdissä sekä ulkomainonnassa. Kovinta pudotus oli luonnollisesti elokuvamainonnassa, kun teatterit ovat olleet kiinni. Legendaariset mainokset jäävät nyt syntymättä.

Lukeminen on sivistyksen mittari

Jos mainosrahatilanne jatkuu vielä kesän yli samankaltaisena, se tulee aiheuttamaan rajuja leikkauksia mediayhtiöiden budjetteihin. Käytännössä se tarkoittaa alan työpaikkojen määrän vähenemistä, sisältöjen kapenemista sekä verorahoitteisen Ylen aseman eriarvoistumista entisestään.

Valtion mediatukea on esitetty harkinnanvaraiseksi erikseen perustettavan tukilautakunnan päätöksillä. Se kuulostaa hyvältä työllistämistoimelta byrokratian rattaisiin – ei mainostuloja menettäneen median suoralta auttamiselta.

Lehtien irtonumeroiden arvonlisäveroa laskettiin viime kesänä 10 prosenttiin. Se oli selkeä ja piristävä apu alan yrityksille. Lukeminen on sivistyksen mittari. Voisiko sen verotusta vähentää entisestään?

Lue myös: Muistatko tämän klassikkomainoksen? Näin sattuma teki koko kansan kattomiehen Vesa Walldénista

Vesa Walldén Weckmanin mainoksessa vuonna 1990. Mainosta esitettiin aikoinaan miljoonayleisöille.

Vesa Walldén Weckmanin mainoksessa vuonna 1990. Mainosta esitettiin aikoinaan miljoonayleisöille. © Ruutukaappaus Youtubesta

X