Sofi Oksanen: Suomea ei pidetä missään huonona maana, mutta visio puuttuu – ”Emme koskaan päässeet siihen kelkkaan, joka naapurissa lähti vetämään”
Ennen kuin maailmalla kiinnostutaan suomalaisesta kulttuurista ja taiteesta, suomalaisten pitäisi itse kiinnostua siitä, Sofi Oksanen sanoo.
Kirjailija Sofi Oksanen on sitä mieltä, että Suomen olisi syytä arvostaa omaa kulttuuriaan ensin itse, jotta muut voisivat kiinnostua siitä.
Jos suomalaista kulttuuria ei olisi, emme tietäisi keitä olemme. Suomalaisten kieli-identiteetti on vahva, kirjailija Sofi Oksanen sanoo, ja olennainen osa omaa kulttuuri-identiteettiämme. Ilman näitä keskeisiä rakennuspalikoita saattaisimme olla kansana hyvinkin hukassa.
”Kukaan muu ei pidä huolta suomalaisesta kulttuurista ja taiteesta kuin me. Ei ole ketään, kenelle vastuuta voisi jakaa, koska kukaan muu ei ole siitä kiinnostunut. Se on velvollisuus ja perintömme edellisiltä sukupolvilta, jota tehtävämme on hoitaa”, Oksanen sanoo.
Kirjailija huomauttaa, että taide on myös sivistystä ja koulutusta. Moni päättäjä on pitänyt suomalaisten vastustuskykyä Venäjään vankkana. Oksanen huomauttaa, että se perustuu koulutustasoon ja korkeaan sivistystasoon. Mitä tapahtuu, jos niitä heikennetään?
”Näen yhteyden itsenäisyyteemme ja maanpuolustukseen. Tiedämme mitä puolustamme, mutta samaan aikaan näitä peruselementtejä halutaan murentaa. Stubb sanoi, että kulttuuri on huoltovarmuutta, ja olen tismalleen samaa mieltä.”
Suomi ei ole päässyt muiden Pohjoismaiden kelkkaan
Sofi Oksanen nostaa esimerkiksi Islannin. Maan populaatio vastaa Tamperetta. Islanti itsenäistyi vasta vuosi Suomen jälkeen ja islantilaiset ovat kokeneet useasti miehitysvaltaa ja sortoa. Itsenäisyytensä nuoresta iästä huolimatta maailman vanhimmat kirjoitetut saagat ovat islantilaisia, ja maassa vallitsee erittäin vahva kulttuuri-identiteetti.
”Islanti on kulttuurin supervalta väestöön nähden. Se on hyvä esimerkki kulttuurin merkityksestä kansan identiteettiin ja henkiseen itsenäisyyteen. Viro on myös menestystarina: valtiossa vain miljoona ihmistä puhuu viroa, jota ei puhuta missään muualla. Erittäin hankalasta historiasta huolimatta kieli on säilynyt ja kulttuuri on rikasta. Se liittyy vahvaan kulttuuriin.”
Kirjoitettu kulttuuri on kansakunnan muisti, mutta se tekee myös maata tunnetuksi. Nordic noir kulminoituu Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan, mutta yrityksistä huolimatta Suomi ei ole samassa sarjassa.
”Suomi on ainoa Pohjoismaa, joka ei ole päässyt mukaan pohjoismaisen populaarikulttuurin valtavirtaistumiseen muissa maissa. Meillä on Kaurismäki, mutta sitä ei lasketa. Turha ajatella myöskään Sibeliusta. Meillä on Kaija Saariaho, mutta en suoraan sanottuna aina tiedä, kuinka usein Kaijaa edes ajatellaan suomalaisena.”
Oksanen huomauttaa, että suomalaista taiteilijaa ei yhdistetä kotimaahansa samalla tavalla kuin vaikka Stieg Larssonia Ruotsiin tai Lars von Trieriä Tanskaan. Suomi on enemmän rinnastettavissa urheiluun.
”Missä päin maailmaa tahansa joka toinen taksikuski tietää Suomesta Kimi Räikkösen. Suomi ja Kimi -yhteys on itsestäänselvä, mutta Kaijaa tai Nightwishia kuunnellessa täytyy olla kova fani, että tietää niiden liittyvän Suomeen. Taksikuskin ei tarvitse olla edes järjetön formulafani tietääkseen Kimin ja Suomen yhteyden.”
Sofi Oksanen: ”Suomelta puuttuu visio”
Kulttuurin leikkaukset eivät ainakaan edistä Suomen asiaa. Sofi Oksanen ei usko kyseen olevan siitä, ettei suomalaiset kulttuurituotteet kelpaisi ulkomailla. Suomelta puuttuu visio.
Suomalainen kulttuuri voisi edistää Suomen tunnettavuutta, mutta emme arvosta edes itse omaa kulttuuriamme tarpeeksi.
”Meiltä puuttuu myyntiosaamista ja ruotsalaista itsevarmuutta. Ruotsalainen menee takki auki missä vain ja suomalainen tulee anteeksipyydellen perässä. Ruotsalainen on varma, että häntä rakastetaan, mutta suomalainen ei ole ihan varma, vaikka Suomea ei pidetä missään huonona maana.”
Suomi on lukijakansa, mutta jotain puuttuu
Kirjan lukeminen on yksi keino ymmärtää maailmaa. Sitä Oksanenkin muun muassa etsii uuteen kirjaan tarttuessaan. Suomalaiset ovat lukukansaa: esimerkiksi Helsingin antikvaariset kirjapäivät vetivät Kattilahallin täyteen jo toistamiseen.
Helsingin kirjamessut on jo useamman vuoden ylittänyt Göteborgin kirjamessut Pohjoismaiden suurimpana kirjallisuustapahtuma.
Oksanen ei kuitenkaan rinnasta kirjamessuja keskenään, koska niiden luonne on täysin erilainen: Göteborgin tapahtuma on maailmalla tunnettu ja kirja-alan ammattilaisten keskuudessa tärkeä tapahtuma. Helsingin messut on puolestaan tähdätty kuluttajille, kirjojen ostamista varten. Tapahtuma on merkittävä, mutta yleisö on eri.
Lahden kansainvälinen kirjailijakokous perustettiin vuonna 1963 ja siellä on käynyt siitä asti arvostettuja kirjailijoita ympäri maailmaa. Kyseinen tapahtuma ei kuitenkaan ole sidoksissa kirja-alaan tai kustantamiseen, Oksanen sanoo, joten sillä ei ole merkitystä kirjailijoiden tulojen tai kirja-alan elävöittämisen kannalta.
Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaali täytti kymmenen vuotta ja on vuodesta toiseen loppuunmyyty. Siellä esitellään kauden kirjailijoita, mutta myös ostetaan runsaasti kirjoja, mikä tekee siitä alan kannalta merkittävämmän.
”Kulttuuritapahtumat ovat tapa kertoa maasta muille”
Raharikkailla norjalaisilla on kuitenkin paljon enemmän kansainvälisiä kirjallisuusfestivaaleja ja jopa kirjallisuustaloja, joita Suomessa ei ole. Oksanen sanoo, että kirjallisuustaloissa on töissä täyspäiväisesti ihmisiä, jotka järjestävät taloihin erilaista ohjelmaa.
”Norjalaiset rakastavat näitä paikkoja. Kirjastot meillä on, mutta se ei ole sama asia. Kirjallisuustaloon päästäkseen pitää ostaa lippu. Illan aikana on järjestettyä ohjelmaa, kuten haastatteluja, ja kävijä saattaa käyttää isonkin summa rahaa: maksetaan liput, syödään, juodaan ja ostetaan kirjoja.”
Oksasen mukaan norjalaisilla on hyvät verkostot ja toiminta yltää Oslosta pohjoiseen saakka. Suomessa kansainvälisiä vieraita ei viedä Ouluun tai Rovaniemelle, vaikka se olisi tärkeää lukijoiden palvelua.
Suomessa ei myöskään ole yhtä tiettyä paikkaa, jonne voisi ympäri vuoden kutsua kansainvälisen kirjailijavieraan.
”Muut Pohjoismaat ovat saaneet itsensä kuulostamaan seksikkäältä maailmanlaajuisella kulttuurikentällä.”
Kirjailija nostaa esimerkiksi Tanskan Louisianan ulkoilmamuseossa järjestettävän kirjallisuusfestivaalin, jonne kutsutaan kansainvälisten kirjailijavieraiden lisäksi myös paljon kustantajia, kääntäjiä ja kustannustoimittajia. Oksanen kutsuu heitä kulttuurien viestinviejiksi.
”He tulevat ja ovat siellä viikon, pitävät hauskaa Tanskaan tutustuen. Onko ihme, että tanskalainen kulttuuri kiinnostaa sen jälkeen? Kulttuuritapahtumat ovat tapa kertoa maasta muille. Tällaisilla asioilla on merkitystä ja naapurimaamme ovat tehneet sitä pitkään.”
Sofi Oksasen haave
Sofi Oksanen tiedostaa, että kaikki satsaukset tarvitsevat aina rahaa. Suomen Lapista löytyy suosittu elokuvafestivaali, mutta kirjallisuusfestivaali uupuu.
Oksanen paljastaa, että yksi hänen kulttuurivientihaaveistaan olisi kansainvälinen kirjallisuusfestivaali, joka järjestettäisiin astetta oudommassa paikassa. Oksanen matkustaa työnsä puolesta noin 100 päivänä vuodessa, joten muista erottuvat paikat kiinnostavat.
”Sinne saataisi sellaisia kirjailijoita, jotka matkustavat vain kerran vuodessa, koska ovat nähneet jo kaiken. Messukeskuksia on jo nähty riittävästi. Näin ilmiöt alkavat kasvaa, kirjailijat puhuvat keskenään, vertailevat kokemuksiaan, ja yhtäkkiä meillä olisi maailman seksikkäin kirjallisuusfestivaali. Se olisi täysin mahdollista. Kirjailijat ovat helpompia liikutella kuin kansainväliset poptähdet, ei tarvita montaa rekkaa”, Oksanen sanoo.
”Harmittaa, että putosimme kulttuuriviennin kelkasta. Tai emme koskaan päässeetkään siihen kelkkaan, joka naapurissa lähti vetämään. Se vaatii, että meidän pitäisi ensin uskoa itse omaan kulttuuriimme.”