Mikä sukukansaa riivaa – ja kääntyykö sen suunta? Suurlähettiläs Pertti Torstila: ”Unkarin paluu Euroopan unioniin on lopulta heidän ainoa turvansa”
Suurlähettiläs Pertti Torstilalla on 44 vuoden kokemus diplomatiasta. Miten Torstilalle läheisin komennusmaa Unkari on päätynyt nykyiseksi EU-häiriköksi?
Pertti Torstilan mukaan Viktor Orbánin suosio perustuu unkarilaisten kansallistunteisiin vetoamiseen sekä vahvan johtajan kaipuuseen.
Unkaria ja Suomea yhdisti etenkin kylmän sodan vuosina moni asia, mutta 2000-luvun mittaan yhä itsevaltaisemmaksi muuttunut Viktor Orbánin hallinto on ajanut maan Euroopan unionissa nurkkaan, rapauttanut demokratiaa, oikeusvaltioperiaatetta ja sananvapautta sekä ylistänyt avoimesti Venäjän ja Kiinan autoritaarisia hallintoja.
Mikä sukukansaa oikein riivaa, ja miksi pääministerin on annettu toimia kuten toimii?
Pertti Torstila on oikea henkilö pohtimaan asiaa. Diplomaatti palveli vuosina 1970–2014 ulkoasianhallinnossa presidenttejä Urho Kekkosesta Sauli Niinistöön ja ulkoministereitä Väinö Leskisestä Alexander Stubbiin.
Torstila oli lähetystösihteeri Unkarissa 1975–1978 ja suurlähettiläs ”ihmeiden vuoden” 1989 eli rautaesiripun kaatumisen jälkeen 1992–1996. Häneltä ilmestyivät hiljattain muistelmateos Komennus Budapestiin (Siltala), jonka teemat ovat hämmästyttävänkin ajankohtaisia vuonna 2022.
”Oli lähtökohtainen virhe, että vuoden 1989 jälkeen puhuttiin Unkarin paluusta demokratiaan. Ei Unkarissa ollut demokratian perinnettä: maassa oli feodaalihallinto toiseen maailmansotaan asti, sitten tulivat natsit ja sitten venäläiset”, Pertti Torstila kertaa.
Sekä unkarilaiset että länsimaat uskoivat, että pikainen siirtymä toisenlaiseen yhteiskuntaan onnistuisi automaattisesti. Kun näin ei käynyt, vaan vallassa jatkoivat kommunisteista kovan linjan kapitalisteiksi muuttuneet poliitikot ja aineellinen hyvinvointi lisääntyi vain harvoilla, monet kansalaiset etenkin köyhemmällä maaseudulla kokivat tulleensa petetyiksi.
Siihen tunteeseen populistit usein iskevät.
Isku ikuiseen tuntoon
Nuori Viktor Orbán esiintyi 1980–90-luvulla kiihkeänä kommunismin vastustajana ja liberaalin demokratian kannattajana. Unkarin pääministeriksi hänet valittiin ensi kerran vuonna 1998.
Torstilan mukaan Orbán ymmärsi jo tuolloin, miten hän saa kansan enemmistön tuen ja pysyy vallassa.
”Orbán hyödyntää syvällä unkarilaisissa olevia yksin jäämisen, vääryyden kokemisen ja menneen suuruuden tuntoja. Todellisuudessa Unkari on kaikkea muuta kuin yksin: se hyväksyttiin Naton jäseneksi vuonna 1999 ja EU-jäseneksi 2004, mutta Orbán tunnistaa nämä tunnot ja käyttää niitä valtapoliittisesti hyväkseen”, Pertti Torstila sanoo.
Vuonna 1956 neuvostopanssarit nujersivat kansannousun verisesti, mistä tuli yksi historiallinen ja vaikea trauma lisää.
Sosialismin aikaan Unkaria kutsuttiin suhteellisten vapauksiensa vuoksi ”kommunismin iloisimmaksi parakiksi”. Unkarilaiset oppivat, että yhteiskunnassa selviää parhaiten, kun vetäytyy yksityiseen piiriin ja teeskentelee julkisessa. Samalla juurtunut kyyninen epäluottamus politiikkaan näkyy yhä.
”1960–70-luvuilla työpaikoilla ja kouluissa puhuttiin eri tavoin kuin kotona, pidettiin etäisyyttä politiikkaan ja varottiin kaikkia. Nyt opposition edustajat ovat taas tällaisessa tilanteessa. Orbánin katsannossa jokainen, joka ei ole heidän puolellaan, ei ole ’oikea’ unkarilainen.”
Orbánin Fidesz-puolue sai huhtikuun vaaleissa 54 prosenttia äänistä ja 135 paikkaa parlamentissa, eli 68 prosentin enemmistön. Opposition vaaliliitto sai 34 prosenttia äänistä ja 29 parlamenttipaikoista. Orbán on muuttanut perustuslakia niin, että sen muutoksiin vaaditaan kahden kolmasosan enemmistö, mikä yhdessä mediahallinnan kanssa on käytännössä sementoinut Fideszin vallan.
Unkari on ollut EU:ssa oikeusvaltioperiaatetta polkeva häirikkö yhdessä samanmielisen Puolan kanssa. Koska rangaistusmenettelyyn vaadittiin jäsenmaiden yksimielisyys, kaksikko pystyi estämään ne toisiltaan.
Nyt Euroopan parlamentti ja komissio ovat hyväksyneet oikeusvaltiomekanismin, jossa määräenemmistö riittää kiristämään rikkureiden rahahanoja eli EU-tukia. Unkari on suurimpia nettosaajia, ja sen talous pyörii pitkälti tukien varassa. Maa saa EU-tukea vuosittain kuusi miljardia euroa – neljä prosenttia sen BKT:sta. Orbán lähipiireineen on hyötynyt tuista myös henkilökohtaisesti.
Ukraina ei liikuta
Venäjän hyökkäys Ukrainaan mullisti Euroopan turvallisuuspoliittisen tilanteen. Unkari kulkee tässäkin omia reittejään: se on ainoana EU-maana suostunut Vladimir Putinin vaatimukseen maksaa venäläiskaasusta ruplilla, kieltänyt Natoa käyttämästä aluettaan Ukrainan asekuljetuksiin ja kapinoinut lisäpakotteita vastaan.
Orbán joukkoineen ei ole tuominnut Putinin Venäjää, ja kansalaisten asenne hätkähdyttää. Torstila näyttää tuoretta ranskalaistutkimusta, jossa 27 maailman maan kansalaisilta on kysytty mielipiteitä sodasta.
”67 prosenttia unkarilaisista katsoo, ettei Ukrainan sota kosketa heitä eikä siihen tule sekaantua – vaikka Ukraina on rajanaapuri, jossa on unkarilaisvähemmistö. Vain yksi maa tutkimuksessa on likimainkaan samaa mieltä, ja se on Saudi-Arabia.”
Suomi ei ollut tutkimuksessa mukana, mutta vertailun vuoksi: ruotsalaisista ja hollantilaisista 80 prosenttia katsoo, että sodalla on vaikutuksia heihin. 60 prosenttia tutkimuksen EU-vastaajista kannattaa Ukrainan avustamista sotilaallisesti. Unkarin osalta luku on 15.
Sukukansojen yhteys
Kun nuori lähetystösihteeri Pertti Torstila sai talvella 1975 siirron Pariisista Budapestiin, suurlähettiläs Ralph Enckell varoitti alaistaan lankeamasta ”fenno-ugrilaiseen hömpötykseen”. Sukulaisuussuhde tarjosi tuolloin Suomelle ja Unkarille keinon kulttuurivaihdon, matkailun ja ystävyysseurojen kautta vahvistaa omaa profiiliaan ja kiertää kylmän sodan ulkopoliittisia doktriineja eli oppijärjestelmiä.
Anekdootti rajatarkastuksesta kertoo paljon. Kun konepistoolimies maaliskuussa 1976 näki Torstilan Suomen passin, yrmeys Ranskan kilpien diplomaattiautolla saapujaan vaihtui leveään hymyyn ja iloiseen ”Tärvätuloa!”-huudahdukseen.
Vastaavanlaisia kokemuksia on tuhansilla suomalaisilla, jotka ovat matkailleet Unkarissa. Suomi oli pitkään ainoa länsimaa, joka ei edellyttänyt viisumia itäblokista tulijoilta.
Torstila asuu osan vuodesta Etelä-Unkarin Pécsissä pienellä viinitilalla. Vuosikymmenet kestäneitä ystävyyssuhteita eivät poliittiset tuulet heilauta, mutta politiikka on illanistujaisissa kielletty puheenaihe.
”Tavallisten unkarilaisten ja suomalaisten välisiin suhteisiin riitely EU:ssa ei vaikuta. Se, että molempien kiinnostus on 1990-luvulta alkaen suuntautunut maantieteellisesti ja historiallisesti läheisimpiin maihin, on osin myös sukupolvikysymys.”
Suurvallan mentaliteetti
Ranskassa järjestettiin äsken presidentinvaalit, jossa toiselle kierrokselle pääsi äärioikeistolainen ja kansallismielinen Marine Le Pen. Unkarin avoin maahanmuuttovastaisuus kärjistyi vuoden 2015 pakolaiskriisissä, jolloin rajavartijoiden kovat otteet ja maan haluttomuus ottaa vastaan turvapaikanhakijoita tai edes käsitellä hakemuksia nousivat kansainväliseen julkisuuteen.
”Unkarilaisilla on suurvallan mentaliteetti, johon liittyy käsitys oman maan ja kansan ylemmyydestä. Muukalaisvastaisuus, antisemitismi ja romaniväestön halveksunta ovat syvällä. On kipeä aihe, että Unkarin juutalaisväestö kuljettiin toisen maailmansodan viime hetkillä tuhoamisleireille tai ammuttiin Tonavan rannalla jokeen, ja sen tekivät unkarilaiset itse.”
Ranskan asema Euroopassa on erilainen. Vaikka Emmanuel Macronin jatkovalinta oli helpotus EU:ssa, kesän parlamenttivaalit ovat iskun paikka sekä oikeiston että vasemmiston laitapuolueille. Presidentinvaalissa monet jättivät äänestämättä.
Pertti Torstila toimi vuosia lähetystösihteerinä ja lähetysneuvoksena Pariisissa. Vuosina 1980–1981 hän opiskeli Ranskan kansallisessa hallintokoulussa ENA:ssa (École nationale d’administration). Käytännössä jokainen maan hallintoeliittiin kuuluva on ”enalainen”, myös presidentti Macron.
”Kyse on siitä, mihin suuntaan populistinen ja nationalistinen Eurooppa kehittyy. Itä-Euroopassa oikeistopopulistit ovat Unkaria lukuun ottamatta hävinneet viimeisimmät vaalit. Tämä ei tue Orbánin viestiä konservatiivisen, ’perhearvoja’ korostavan kansallisvaltiomallin voittokulusta.”
EU:n suunta on Suomelle oleellisen tärkeä, tulevasta Nato-jäsenyydestä riippumatta. Siihen liittyy sekin, mihin suuntaan Unkari menee.
Kaikki unkarilaiset eivät kannata Orbánin komentoa. Vuoden 2010 jälkeen maasta on lähtenyt pääosin nuorta ja koulutettua väestöä arviolta puolesta miljoonasta miljoonaan. Torstila uskoo, että sukukansan suunta kääntyy. Kyse on vain siitä, milloin.
”Unkarilla ei ole parempaa kaveria kuin EU. On palattava siihen yhteisöön, joka on lopulta heidän ainoa turvansa, ja sama pätee Natoon. Se saattaa vaatia Orbánin kaatumista, mutta realiteetit pakottavat hänetkin jossain vaiheessa tarkistamaan kurssia.”