Vedenalainen sauna, joka lämpenee puilla - Lehtisen veljesten luovuus ei tunne rajoja

Kumpi on kumpi? Veljekset Kokkolasta ovat niin yhdennäköisiä, että muiden jekuttaminen on helppoa. © Sini-Marja Niska

’Täällä on ahvenia.”

Ääni kuuluu kannen alta. Nyt ei olla kuitenkaan kokemassa katiskoja, vaan tiettävästi maailman ensimmäisessä ja ehkä ainoassa vedenalaisessa saunassa. Puilla lämpiävässä, tietysti.

Ahvenparvi on saapunut ihmettelemään 120 kiloa painavan, pyöreän lasi-ikkunan takana uiskentelevaa löylyhuonetta.

Vedenalaisella saunalla on monta nimeä. Sukellussauna, salasauna, mysteerisauna. Se on esitelty muun muassa Maikkarin Kymmenen uutisissa, loppukevennyksessä.

”Tämä on vähän niinkö purjeveneen ja sukellusveneen risteymä, koko ajan saa olla laskeutumassa ja tulossa ylös.”

Vedenalaisen saunan keksineet ja rakentaneet 51-vuotiaat identtiset kaksoset Ari ja Jari Lehtinen ovat aina hätyyttäneet tekemisissään rajoja. ”Mietitään koko ajan, mitä kaikkea voisi tehdä toisella tavalla.”

Idea vedenalaisesta saunasta syntyi Arin ja hänen Kiia-tyttärensä ennakkoluulottomista tuumailuista. ”Lapsia pitää kuunnella, heillä on mielikuvituksen rajattomuutta.”

Usein säännöt tulevat vastaan, kuten viime kesänä Helsingin saunafestivaaleilla, kun veljekset ideoivat helikopterissa taivaalla killuvaa saunaa.

Viranomaisilta ei irronnut moiseen lupaa. Mutta sehän ei estä kehittelemästä uutta.

”Pitää sitä kokeilla kaikkea.”

Idea vedenalaisesta saunasta syntyi Arin ja hänen Kiia-tyttärensä jutteluista.© Sini-Marja Niska

Jatkuva hönkä päällä

Arilla ja Jarilla on yritys, joka on erikoistunut muun muassa vaativiin muovi- , puhdistus- ja hitsaustöihin. Työlistalla saattaa olla esimerkiksi räätälöidyn muovipinnoitteen valmistaminen, homekohteen puhdistaminen tai hiekkapuhaltaminen.

Ennen oman yrityksen perustamista he reissasivat pitkin Suomea erilaisten muovialan töiden parissa.

”Kaikki aina kysyvät, että miten te jaksatte. Petterin lihapullat käydään syömässä Kokkolan Shellillä, niin sitten taas jaksetaan.”

Työtä ja vapaa-aikaa on veljesten elämässä mahdoton erottaa toisistaan. He ideoivat ja pyörittelevät asioita päälaelleen sitä mukaa kuin rakentavat maailmaa valmiimmaksi. He tuumivat rentoutuvansa siten, että tekevät koko ajan jotakin.

Parikymmentä vuotta sitten kaksoset kehittivät yhdessä Himangan Muovityön kanssa Safe Canoe -turvakanootin, jota on erittäin vaikea kaataa. Kanootti painaa viidenkymmenen kilon verran, ja sen vakautta lisää negatiivinen köli.

Tällä hetkellä veljekset tekevät yhteistyötä muun muassa Aalto Haitekin kanssa. Yhteisissä toteutuksissa syntyy kantavia umpipuisia rakenteita, joissa ei käytetä liimoja, kemikaaleja tai muita lisäaineita.

Jatkuva hönkä on päällä heti aamuvarhaisesta. ”Ollaan molemmat aamunvirkkuja”, toinen kertoo. ”Aina on notkosta noustu”, toinen lisää.

”Mutta kyllä me lomaillaankin. Se on ilmoista kiinni, milloin pietään lomaa.”

Vedenalaisen saunan lauteilta voi moikata kaloja. © Sini-Marja Niska

Identtiset elämät

Ari ja Jari olivat jo lapsina sen verran liikkuvaista sorttia, että vanhempien piti keksiä tavallista järeämpiä keinoja veljesten kaitsemisessa.

Edes sängyt eivät pysyneet paikoillaan makuukamarissa, kun veljekset työntelivät niitä edestakaisin. Niinpä isä ruuvasi sängyt kiinni seinään.

Pihalla poikia saatettiin pitää puisessa häkissä, jotta he eivät karkailisi.

Aikuisiällä he ovat löytäneet toimivat kanavat loputtomalle energialleen. Mutta vaikka kaksoset ovat koko ajan liikkeessä, heidän touhuamisensa ja jutustelunsa on hosumisesta kaukana. Ote on rentoa, ja silmäkulmien pilke tarttuu.

Yhteen hiileen puhaltavaa, luontevaa olemista seuratessa näyttää siltä kuin yksi otus olisi sattunut jakautumaan kahdeksi. Kuten toki kirjaimellisesti identtisten kaksosten tapauksessa onkin. Arin ja Jarin välillä tuntuu kulkevan sanaton ymmärrys. On vaikea sanoa, mistä yksi alkaa ja mihin toinen loppuu.

Eikä veljesten samanlaisuus lopu ulkonäköön ja työhön. Molemmilla on kolme lasta, joista kaksi on ehtinyt aikuisikään ja yksi on kouluiässä. Ari ja Jari asuvat perheineen Kokkolassa parin kilometrin päässä toisistaan. Myös vaimot viettävät paljon aikaa yhdessä.

Veljekset toivat vedenalaisen saunan visiitille Helsinkiin. © Sini-Marja Virta

Kuka puhuu?

Kun veljekset olivat kouluikäisiä, he kävivät läheisessä puistossa pelaamassa nelimaalia. Pojat pelaamassa bongannut tuttu nainen alkoi kutsua veljeksiä Tikuksi ja Takuksi.

Kaksosten yhdennäköisyys on niin huomattava, että heidän on ollut helppo juksata tuttuja ja tuntemattomia.

Kouluvuosina oli luontevaa naruttaa opettajia, esimerkiksi silloin kun toiselle oli määrätty jälki-istuntoa – ja veljeksistä toinen ilmaantui paikalle sillä välin, kun laiskanläksyyn määrätty oli ehtinyt jo pujahtaa kotimatkalle.

Asepalveluksen yksitoista kuukautta on pisin aika, jonka veljekset ovat viettäneet erillään.

Myös inttiaikaan liittyy yksi yritys jekuttaa muita.

Ari suoritti yhdentoista kuukauden palveluskakkua Oulussa Hukkavaarassa ja ehdotti, että kahdeksan kuukauden mittaisen ilmasotakoulun jo käynyt velipoika olisi astunut hänen tilalleen paikkaamaan palasen asepalvelusta.

Oman osuutensa armeijan harmaissa jo tehnyttä Jaria ei houkuttanut lahjoittaa veljelle lomaa. ”Älä unta nää.”

Eikä jekuttamista välttämättä tarvitse erikseen harkita.

Usein käy niin, että silloin kun jompikumpi on liikkeellä itsekseen, tuntematon ihminen hakeutuu juttusille ja alkaa kertoilla kuulumisiaan.

Silloin on selvää, että velipojan itselle tuntematon kaveri on luullut Aria Jariksi tai toisinpäin.

Veljekset naurahtavat, että näissä tilanteissa voi vain antaa itselle tuntemattoman tyypin jatkaa juttua ilman että alkaa selittää, että heidät on jälleen sekoitettu keskenään.

Tuleeko veljeksille koskaan nujakkaa?

Ilme ei värähdäkään kummankaan kasvoilla.

”Ei sillä lailla tartte”, toinen lausahtaa. ”On niin paljon tekemistä.”

Vaan kumpi nyt puhuu?

Katson toista kaksosista silmiin. Olen yrittänyt kaksosten saunanlämmityshääräämistä seuratessani painaa mieleeni, mistä Arin ja Jarin erottaisi.

Ainakin heidän silmälasiensa kehykset ovat erilaiset. Toisen kehykset ovat mustat, toisen harmaat, mutta miten päin se nyt olikaan?

Hiusten pyörteetkin näyttävät kaartuvan molemmilla samaan suuntaan.

”Oletko sinä, öööö… Ari?” kokeilen.

”Joo”, hän vastaa ja nyökkää.

Mutta mistä sen tietää?

”Ei se niin nöpönnuukaa ole”, hän sanoo ja hymyilee.

Akvaariosaunan altaalla pääsee tiirailemaan maisemia sisältä ulos ja ulkoa sisälle. © Sini-Marja Virta

Pulahdus akvaarioon

Kaksoset ovat kehitelleet vedenalaisen saunan jatkona seuraavan ainoan laatuaan olevan saunan – akvaariosaunan. Konttiin rakennetun saunan löylyistä voi pulahtaa seinän taakse akvaariomaiseen altaaseen.

Näkymät vedenalaisen saunan lauteilta ovat suomalaisissa vesissä sen verran sameat, että veljesten mieleen putkahti, miten maisemat saataisiin kirkkaammiksi.

Syntyi konttiin rakennettu, pikkuruinen puulämmitteinen sauna. Löylyistä näkee kahdesta ikkunasta kirkkaaseen, turkoosina välkehtivään veteen. Akvaarioaltaassa on ikkunoita myös muilla seinillä, joten polskijoita ja sukeltelijoita voi seurata sekä lauteilta että kontin ulkopuolelta.

Kaksoset tekevät perusteellista työtä. Se, mihin ruvetaan, viedään loppuun saakka.

”Ihmiset pelkää vastuuta. Mun mielestä vastuuta ei piä pelätä, se pitää hoitaa se asia.”

Akvaariosaunan lasikuituallas vetää kaksikymmentä kuutiota vettä. Lasiliikkeellä oli tarkat paikat tarvittavaa lujuutta laskiessa. Lasi-ikkunat ovat kolmen millimetrin vahvuiset, välissä on kaksi turvakelmua.

Veljekset ovat miettineet, että akvaariosaunaa voisi tuunata vesikasveilla ja kivillä vielä lähemmäksi akvaariota.

”Sahataan eestaas. Se on semmosta jyrsimistä, tää elämä.”