Velkojen yhdistely hämmentää velallisia – Perintäyhtiö: ”Se on velallisen etu, sillä maksut eivät ole silloin niin isoja”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Velallisen on vaikea selvittää velan alkuperää, koska niitä yhdistellään.
© iStock
Velallisen on erittäin vaikea saada selvää velkojensa alkuperistä, kun useita velkoja haetaan samaan haastehakemukseen.

Uudellamaalla asuvan 29-vuotiaan Maritan lasku on hätkähdyttävä. Nuortenlehti Demin laskun summa on alun perin ollut 13 euroa 50 senttiä. Perintätoimien, korkojen ja ulosottomaksujen jälkeen laskuun merkitty summa on paisunut 746,11 euron arvoiseksi.

Miten näin iso summa on edes mahdollinen?

Yllättävintä koko laskussa on se, että se on syntynyt jo vuonna 2007. Tuolloin Marita on ollut alaikäinen.

Ei voi periä alaikäiseltä

Aluehallintoviraston ylitarkastaja Anna-Emilia Sirén kertoo, että alaikäisiin kohdistuvaa velan perintää tulee eteen hänen toimistolleen harvoin. Alaikäinen voi tehdä joitakin hankintoja esimerkiksi omilla kesätyörahoilla, mutta silloinkin käteisellä.

”Alaikäinen ei voi tehdä oikeustoimea velaksi, ei myöskään laskulle. Tällaisen velan perintä on lähtökohtaisesti kyseenalaistettava. Tästä löytyy kuluttaja-asiamiehen ohjeistus jo vuodelta 2004”, Sirén kertoo.

Lasku pitäisi hyväksyä aikuisena

Kilpailu- ja kuluttajaviraston lakimies Juha Jokinen törmää vastaaviin perintätapauksiin välillä.

”Lehtitilaus on jatkuva tilaus, joten kyllä siihen huoltajan suostumus pitää saada ja huoltajan pitää olla laskusta vastuussa. Laissa kielletään, että alaikäinen ei saa ostaa velaksi. Kun alaikäinen tulee täysi-ikäiseksi, velka ei automaattisesti pätevöidy.
Velallisen pitäisi hyväksyä velka sen jälkeen, kun hän on tullut täysi-ikäiseksi”, Jokinen sanoo.

Marita ei omien sanojensa mukaan ole velkaa täysi-ikäisenä hyväksynyt, eikä muista edes lehtitilausta tehneensä.

Koska Maritalla on useita muitakin velkoja, hän ei ole aikaisemmin kuin vasta tämän vuoden elokuussa kiinnittänyt huomiota kyseiseen Demi-lehden laskuun.

Marita otti yhtyettä velkansa perintää hoitavaan Lowell Suomi oy:n asiakaspalveluun, ja kertoi velan syntyneen alaikäisenä. Velkaa ei silti luvattu hyvittää.

Tällöin Marita pyysi lainasta erittelyä.

Erittelyn mukaan Demi-lehden tilauksesta syntynyt velka koostuu seuraavista osista: 13,50 euron pääoma, 12, 63 euron viivästyskorko, toimeksiantajan kulut 10 euroa, perintäkulut korkoineen 710,06 euroa ja käräjäoikeuden kulut 165 euroa.

Lisäksi erittelyyn on lisätty muut perintäkulut korkoineen, jolla ei ole mitään euromääräistä summaa.

”Mielestäni velka on perusteeton, eivätkä vanhempani ole tähän laskuun antaneet lupalappua”, Marita sanoo.

Seura otti myös yhteyttä perintätoimistoon.

”Ei alaikäisenä voi syntyä lain mukaan velkaa. Teimme ison tsekkauksen näistä vuonna 2015 ja karsimme silloin kaikki alaikäisenä syntyneet velat pois. Jos sellainen vielä on jäljellä, kannattaa ottaa asiakaspalveluun uudelleen yhteyttä, niin poistamme velan ”, Lowell Suomi Oy:n varatoimitusjohtaja Seppo Lahtinen lupaa.

Lahtinen kertoo, että yli 700 euron perintäkulut kuulostavat hänenkin korvansa isoilta, vaikka hän ei tunne yksittäistapausta.

”Ei nuo kaikki kulut kuulosta olevan yhdestä velasta. Haemme samalla tuomiolla usein monien velkojen tuomion, jolloin kaikkien kulut näkyvät yhdellä velalla. Se on velallisen etu, sillä maksut eivät ole silloin niin isoja. Voimme luopua vain siitä osasta kuluista, mitkä koskevat alaikäisenä tehtyä velkaa”, Lahtinen sanoo.

Perusteeton velka

Marita otti uudelleen yhteyttä asiakaspalveluun, jotta hänen perusteeton velkansa poistuisi.

Velallisella on lain mukaan oikeus saada tietoa omien velkojensa alkuperästä ja suuruudesta. Silti Lowellin asiakaspalvelusta vastattiin ensin Maritalle, ettei pelkän Demi-lehtitilauksen kuluista ole saatavilla ollenkaan erillistä erittelyä.

Lopulta velka poistettiin, mutta poistettu summa on vain 66,13 euron suuruinen.

”Ei tämä nyt ihan täsmää”, Marita kommentoi saatuaan tietää summan.

Maritan saama uusi velan erittely on ristiriidassa hänen asiakastietojensa kanssa, joissa saman saatavan alkuperäksi on merkitty samalla viikolla lehtitilausmaksu ja kuvaukseksi Demi.

Nyt laskun alkuperäksi kerrotaan myös Sanoma Magazinesin kaksi lehtitilausta,
Nutrimarketin verkko-ostos ja pikalaina.

Perintäkulut ovat vähentyneet uudessa erittelyssä 710,06 eurosta 30 euroon, eikä käräjäoikeusmaksua ole erittelyssä enää ollenkaan erillisenä maksuna mukana.

Velallisten tuki -yhdistyksessä moni ihminen valittaa samaa ongelmaa, että velkojen kuluista on erittäin vaikea saada selvää velkojen yhdistelyn takia.

”Eri velkojien velkoja ei saisi hakea samaan haastehakemukseen juuri tämän takia, ettei näitä velan kuluja sitten voi yksilöidä. Vain todellisia perintäkuluja saa periä. En minä maksa laskua, josta en edes tiedä, mitä se kattaa”, Marita sanoo.

X