Joko täydensit veroilmoitustasi? Verottaja paljastaa tuloryhmät, joista annetaan eniten vilppivihjeitä: ”Koiranpennut on yksi vakioaihe”

Veroilmoitus kannattaa täydentää itse paitsi vähennysten myös tulojen osalta – muuten sen saattaa tehdä joku muu.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Esitäytetty veroilmoitus voi vaatia tulojen lisäämistä. Jos veroilmoituksessa ei ole korjattavaa, esitäytettyä ei tarvitse muokata.

Veroilmoitus kannattaa täydentää itse paitsi vähennysten myös tulojen osalta – muuten sen saattaa tehdä joku muu.
Teksti:
Milla Ollikainen

Esitäytetty veroilmoitus tulee täydentää toukokuun aikana. On aika raportoida mahdolliset vähennykset mutta myös kaikki tulot, jotka puuttuvat veroilmoituksesta.

Verohallinto valvoo tänä vuonna erityisesti eri verkkoalustojen, kuten Onlyfansin ja Airbnb:n kautta saatuja tuloja. Jos omista tuloista ei kerro verottajalle itse, sen saattaa tehdä joku muu. Verovilungista voi ilmoittaa nimettömästi Verohallinnon nettisivuilta löytyvällä lomakkeella.

Ylitarkastaja Heimo Säkkisen mukaan verottaja saa paljon vilppivihjeitä verkon kautta tienaajista. Ryhmään kuuluvat myös esimerkiksi käytetyn tavaran kauppiaat ja yksityiset autojopparit.

”Sitten koiranpennut on yksi vakioaihe, eli koiranpentujen kauppa”, Heimo Säkkinen sanoo.

Pimeästä työvoimasta annetaan edelleen paljon vihjeitä, mutta yritysten kohdalla on yleistynyt lisäksi asiakastilanteissa tehtyjen havaintojen perusteella raportoidut epäilykset.

”Ei ole saatu esimerkiksi ostoksesta kuittia tai myyntiä ei ole lyöty kassaan. Myös uudet maksutavat herättää epäilyjä.”

Lue myös: Kiinnostavatko naapurin verotiedot? Todelliset tulot eivät aina paljastukaan julkisista tiedoista

Puutteellinen veroilmoitus voi johtaa vilppivihjeeseen

Verohallinto otti vihjetietolomakkeen käyttöön nettisivuillaan vuonna 2015. Vihjeitä annettiin tuolloin 11 000 kappaletta, sittemmin määrä on laskenut.

Viime vuonna verottajalle annettiin 8 524 vilppivihjettä yksityishenkilöiden tai yritysten tuloverotuksesta. Lisäksi verottaja sai parisataa muuta ilmoitusta, jotka koskivat esimerkiksi säätiöitä tai autoverotusta. Jälkimmäisessä kyse voi olla esimerkiksi ulkomaille rekisteröidystä autosta, jonka on raportoitu liikkuvan koko ajan Suomessa.

Pandemian myötä etätyö jäi monilla työpaikoilla pysyväksi käytännöksi. Verottaja saa jonkin verran ilmoituksia siitä, että henkilön epäillään vaativan vähennyksiä matkakuluista, vaikka hän tekee töitä kotona.

”Nämä ovat kuitenkin hyvin marginaalisia”, Heimo Säkkinen sanoo. ”Niitä on myös hyvin haasteellista tutkia. Yleensä käydään keskustelua sen henkilön kanssa, jonka matkakuluista on kyse.”

Verottajalle annetuista vihjeistä noin kymmenen prosenttia johtaa henkilöverotuksen selvittämiseen ja viitisen prosenttia yritysten verotarkastuksiin, joissa useimmiten on tosin taustalla muutakin kuin vain netissä annettu vihje.

Vihjetietoja verohallinnossa seuloo noin kymmenen työntekijää, verotarkastuksissa on mukana laajempi joukko virkamiehiä.

Tavallisin seuraamus tulojen salaamisesta tai muusta verovilpistä on veronkorotus. Jos kyse on niin pienistä summista, etteivät ne vaikuta verotukseen, tulonsaajan kanssa käydään silti keskustelua.

”Usein tärkeää onkin se ohjaus, jota siinä tilanteessa annetaan, että miten jatkossa pitäisi menetellä. Tämäntyyppisiä tapauksia on varmaan muutamia satoja.”

Lue myös: Kotitalousvähennys on jopa 3 500 euroa – Remonttityötä 2 250 eurolla ostanut saa vähentää myös kotitalous-, hoiva- tai hoitotyötä 1 250 eurolla

X