Voitonpäivän edellytys: Yhdysvaltojen massiivinen materiaaliapu Neuvostoliitolle ratkaisi toisen maailmansodan suunnan

Yhdysvaltain materiaalinen tuki Neuvostoliitolle toisen maailmasodan aikana oli valtava. Ilman sitä sodanjälkeisen Euroopan tulevaisuus olisi kirjoitettu toisin.
Antero Raevuori
Sotahistoria 7.5.2015 10:45

Toinen maailmansota päättyi Euroopan rintamilla 9. toukokuuta 1945, kun natsi-Saksa antautui kuuden sotavuoden jälkeen. Sen muistoksi tuona päivänä Venäjällä juhlitaan näyttävästi ja suurin menoin Suuren isänmaallisen sodan voitonpäivää.

Puna-armeija menetti sodassa noin 11 miljoonaa miestä. Uhrauksen suuruus koskettaa.

Elävä voima, sotilaat, olivatkin Josif Stalinin valtti. Mutta pelkästään se ei olisi riittänyt voittoon.

”Yhdysvallat on koneiden maa. Me saamme niitä Yhdysvalloilta. Ilman niitä häviäisimme sodan”, Stalin lausui marraskuun 30. päivä vuonna 1943, jolloin liittoutuneiden johtajat olivat koolla Teheranissa.

Yhdysvaltain presidentti Franklin Roosevelt otti kiitokset tyytyväisenä vastaan.

Vaiettu aihe

Neuvostoliiton voiton natsi-Saksasta teki mahdolliseksi Yhdysvaltojen materiaalinen apu. Tämä on asia, josta vaiettiin kylmän sodan aikana Neuvostoliitossa ja vaietaan Venäjällä edelleen.

Kylmän sodan vuonna 1985 suuren isänmaallisen sodan sankari, marsalkka Georgi Zhukov, totesi kuitenkin kirjailija Konstantin Simonoville:

”Nyt sanotaan, etteivät liittoutuneet koskaan auttaneet meitä. Kuitenkaan ei voida kieltää, etteivätkö amerikkalaiset antaneet meille niin paljon materiaalia, että ilman sitä emme olisi voineet muodostaa reservejämme ja jatkaa sotaa. Ilman amerikkalaisia ’studebekkereitä’ emme olisi saaneet liikutettua tykistöämme minnekään.”

Materiaaliavun taustalla oli niin kutsuttu Lend and lease -ohjelma, jonka Yhdysvaltain kongressi hyväksyi maaliskuussa 1941. Se takasi Yhdysvaltojen liittolaiselle Neuvostoliitolle laajan sotatarvikeavun taistelussa natsi-Saksaa vastaan.

”Lend and lease -sopimus antoi presidentti Rooseveltille valtuuden myydä, siirtää, vaihtaa, vuokrata, lainata tai muulla tavoin toimittaa puolustusmateriaalia maille, joiden puolustamista presidentti piti Yhdysvaltain puolustuksen kannalta elintärkeänä”, kertoo Lend and lease -sopimukseen perehtynyt autotekniikan emeritus professori Antti Saarialho.

”Zhukovin mainitsemat studebekkerit olivat Studebaker-merkkisiä kuorma-autoja. Ne olivat ihanteellisia tykinvetäjiä maastossa kuin maastossa”, Saarialho selventää.

”Suurimmaksi osaksi ne olivat kolmiakselisia kaikilla pyörillä vetäviä, ja varustettu etuvinssillä. Ohjaajankopin sivuilla olevat varapyörät voitiin kiinnittää etuakseliin etupyörien levikkeeksi.”

Saarialhon mukaan kunnollinen tutkimus Lend and lease -ohjelmasta Neuvostoliiton näkökulmasta uupuu toistaiseksi.

”Olisi varmaan aiheellista, että avusta tehtäisiin vihdoin sen saajan näkökulmasta ennakkoluuloton ja puoleen tai toiseen vähättelemätön ja luotettava tutkimus. Avun lähettäjän puoleltahan on kaikki tiedot olemassa palttoonnappia myöten.”

Pitkä reitti perille

Adolf Hitler oli tietämätön amerikkalaisen sotateollisuuden tehokkuudesta. Voikin sanoa, että natsi-Saksa hävisi pelin jo siinä vaiheessa, kun valtakunnankansleri julisti joulukuun 11. päivänä 1941 sodan Yhdysvalloille.

”Jenkkien lähtökohtana oli, että joka minuutti tulee hihnalta hävittäjä, ja joka tunnin päästä nelimoottorinen pommikone”, Saarialho toteaa.

”Ford, General Motors ja Chrysler sopivat puolestaan, etteivät tee muuta kuin sotatarvikkeita, ja ammattiliitot ilmoittivat, että työmiehet eivät mene lakkoon, ennen kuin homma on hoidettu.”

Sotatarvikkeita kuljetettiin Neuvostoliittoon aluksi saattueina kauppa-aluksilla Norjan ja jopa Islannin pohjoispuolitse Murmanskin ja Arkangelin satamiin. Sieltä ne kuljetettiin rautateitse eteenpäin.

Saksalaiset sukellusveneet alkoivat kuitenkin yhä enemmän tehdä tuhojaan. Televisiossa äskettäin nähty dokumentti kertoi Yhdysvalloista lähteneen ja koodinumerokseen PQ17 saaneen saattueen kohtalon.

Matkaan lähteneistä 36 aluksesta upotettiin lasteineen 23. Meren pohjaan meni niiden mukana yli 3 000 puna-armeijalle tarkoitettua ajoneuvoa, yli 400 panssaria, noin 200 pommikonetta ja muita sotatarvikkeita 100 000 tonnia.

Kun arktisten saattueiden mittatappiot alkoivat käydä liian suuriksi, oli pakko etsiä uusia reittejä. Tärkeäksi purkusatamaksi muodostui Persianlahden pohjukassa irakilainen Basran satamakaupunki. Siellä koottiin kolmessa eri tehtaassa Yhdysvalloista osina tuotuja kuorma-autoja.

Toisaalla Yhdysvallat rakensi vuosina 1942–43 seitsemän lentokenttää Alaskaan, joista Lend and lease -lentokoneita siirrettiin eteenpäin.

Valikoidut venäläiset pilotit lensivät koneet sieltä Neuvostoliittoon. Ennen lähtöä koneiden valkoisen tähden päälle maalattiin punainen tähti.

Nopeaa ja turvallista Alaskan-Siperian ALSIB-reittiä myöten puna-armeijan ilmavoimille siirtyi lähes 8 000 amerikkalaiskonetta.

”Venäläiset rakensivat pitkän siirtoreitin varrelle 16 välilaskukenttää, joihin materiaali tuotiin pääasiassa laivoilla Siperian suuria jokia myöten. ALSIB -reitillä lennettiin myös Helsinkiä helmikuussa 1944 pommittaneita B-25 Mitchell -koneita.”

”Onneksi Yhdysvallat ei suostunut toimittamaan Neuvostoliitolle nelimoottorisia pommikoneita, kuten lentäviä linnoituksia. Ne olisivat tehneet pahaa jälkeä, kun Neuvostoliiton kaukotoimintailmavoimat pommitti Helsinkiä helmikuussa 1944”, Saarialho napauttaa.

Valtava määrä Lend and lease -apua toimitettiin myös meritse Yhdysvaltojen länsirannikolta Vladivostokiin. Sieltä puolet koko Yhdysvaltain avun tonnimäärästä siirtyi junakuljetuksin eteenpäin.

Kiskot ja veturit

Rautatiet olivat Neuvostoliiton sodanaikaisen logistiikan selkäranka. Euroopan sotanäyttämölle koottiin kymmeniä divisioonia kaukana Siperiassa. Kun etäisyydet olivat pitkät, joukkojen massasiirrot tapahtuivat rautateitse.

Niiden kapasiteetin mahdollistivat omalta osaltaan nimenomaan Yhdysvaltojen toimittamat lähes 2 000 veturia ja yli 10 000 rautatievaunua.

Tarvitsemistaan rautatiekiskoista Neuvostoliitto sai Yhdysvaltojen apuna noin 90 prosenttia eli runsaat 620 000 tonnia.

”Erään venäläisen lähteen mukaan Suuren isänmaallisen sodan aikana juuri Lend and lease -toimitukset estivät Neuvostoliiton rautatiekuljetusten halvaantumisen”, Saarialho sanoo.

Kaikkiaan sotatarvikkeita tuotiin Yhdysvalloista Neuvostoliittoon järisyttävän paljon. Terästä toimitettiin 2,3 miljoonaa tonnia, mikä riitti ar- violta ainakin 40 000 tankin valmistamiseen. Lisäksi kuorma-autoja tuotiin 375 833, lentokoneita 14 795, ruokatarvikkeita 4 478 000 tonnia ja erilaisia öljytuotteita 2 670 000 tonnia. Neuvostoliiton saama 230 000 tonnin alumiiniapu puolestaan tyydytti sen lentokoneteollisuuden kahden vuoden tarpeen.

Yhdysvaltojen apu oli suurimmillaan vuoden 1943 helmikuusta alkaen, jolloin puna-armeija oli tuhonnut natsi-Saksan 6. armeijan Stalingradin taistelussa. Lend and lease -toimitukset nopeuttivat puna-armeijan jatkoponnisteluja sen työntäessä saksalaisia pois Neuvostoliiton maaperältä.

Operaatio Berliini

Toinen maailmansota päättyi Euroopan osalta operaatio Berliiniin. Etelästä kohti kaupunkia panssariarmeijoineen murtautuneen marsalkka Ivan Konevin käytössä oli 18 000 kuorma-autoa – niistä 13 000 amerikkalaisia.

Marsalkka Georgi Zhukov avasi puolestaan oman armeijansa kanssa operaatio Berliinin lähes 9 000 tykillä, raskailla kranaatinheittimillä ja Stalinin urkuina tunnetuilla Katjusha-raketinheittimillä, jotka oli pääosin asennettu amerikkalaisiin GMC- ja Studebaker-kuorma-autoihin.

Huhtikuun 16. päivä alkanut ja toukokuun 2. päivä 1945 päättynyt operaatio Berliini aiheutti hieman runsaan kahden viikon aikana puna-armeijalle massiiviset yli 350 000 miehen tappiot.

Neuvostoliitto olisi ilmeisesti kyennyt ilman Lend and lease -apuakin työntämään saksalaiset joukot pois omalta maaperältään, mutta ei olisi ehtinyt Berliiniin ennen amerikkalaisia. Se olisi muuttanut koko sodanjälkeisen Euroopan poliittisen kartan täysin toisenlaiseksi.