Hoivakoti järjesti kevätjuhlat – tunnelman tekee ystävyys ja yhdessäolo

Jaa artikkeli
Tommi Tuomi/Otavamedia
Lähihoitaja Mika Ojala koki tanssin riemua seniorikodin kevätkarkeloissa daaminsa, 85-vuotiaan Aino Lindqvistin kanssa.
Villa Kaskimäen kevätkarkeloissa käytiin hattukilpailu ja tanssittiin oikean tangokuninkaan tahdissa.

Villa Kaskimäen parketilla vauhdikkaita pyörähdyksiä seurasivat taitavat taivutukset.

Miehen suonikas käsi laskeutuu pyörätuolissa istuvan naisen polven päälle ja puristaa.

Naisen kasvoilla käy nopea hymy. Tutun käden kosketus on hellä ja turvallinen.

Espoon Viherlaakson entinen kauppiaspariskunta Anja, 88, ja Raimo Laihi, 87, ovat asuneet Kirkkonummen hoivakoti Villa Kaskimäessä reilun puolentoista vuoden ajan.

Naimisissa he ovat olleet jo yli 60 vuotta. Kumpikaan heistä ei kuitenkaan muista vihittynä parina elettyjen vuosien tarkkaa määrää tai edes hääpäiväänsä.

Mutta nyt: Musiikkia maestro!

Tangolaulaja ja -kuningas Jukka Hallikainen aloittaa seniorikodin estradilla venäläisen ikivihreän Moskovan valot. Pyörähdykset hidastuvat täydellä parketilla musiikin tahtiin. Askeleissa on laahustusta, pyörätuoleissa tanssivien rytmi on ylävartalon keinuntaa ja käsien liikettä.

Raimo Laihin huulet tapailevat laulun sanoja, mutta ääntä ei kuulu. Takavuosikymmeniltä tuttu laulu jää pariskunnalta tanssimatta, koska miehen halvaantunut jalka ei kestä vaimon pyörätuolin pyörittämistä parketilla.

Pelkkä kosketus saa riittää.

Sekin on paljon.

Raimo Laihi sanoo olevansa onnellinen mies.

”Onni syntyy siitä, että rakastamme toisiamme.”

Anja ja Raimo Laihin yli 60 vuotta kestänyt rakkaustarina jatkuu seniorikodissa.

Virtuoosi perunateatterissa

Kevään mittaan hoivakoti Villa Kaskimäessä juhlat ovat seuranneet toisiaan. Vappukin venyi seniorikodissa kahden päivän mittaiseksi.

Asukkaille myös arki voi olla juhlaa. Ilo irtoaa jopa keittiön askareissa. Omin käsin tekeminen on seniorikodin asukkaille ylellisyyttä.

”Yksi heistä on entinen koulun emäntä. En ole nähnyt kenenkään kuorivan perunoita yhtä nopeasti kuin hän”, kertoo lähihoitaja Terhi Tamminen.

Uudenmaan Seniorikodit Oy:n omistamassa Villa Kaskimäessä on 42 asukaspaikkaa, joista kaksi on tällä haavaa täyttämättä. Asukkaiden ikähaitari on 64–95 vuotta. Lähes kaikki heistä kärsivät muistisairauksista.

Kun Jukka Hallikainen julistaa kevätkarkeloissa, että kevät on vasta nuori, 79-vuotias Helvi Aho vastaa hänelle pyörätuolista:

”Tämä muori onkin jo vanha.”

Yleisössä käy pyrskähdys. Korkea ikä ja muistamattomuus ovat Villa Kaskimäessä usein makean naurun aiheita.

”Sellainen heittäytyminen ja hetkessä eläminen on jotain sellaista, mistä me voimme ottaa asukkailta oppia”, Tamminen sanoo.

Keväthattujen kavalkadi

Kevätkarkeloiden hattukilpailun osallistujat odottivat edustavina yleisöäänestyksen tulosta.

Viiden rollaattorin takana istuvat keväthattukilpailun osanottajat: 1920-luvulta vaikutteita päähineeseensä saanut Eija-Maija, auringonkukkasomisteiseen hattuun sonnustautunut Helvi, harsoista ladylookia suosiva Terttu, säihkyviä värejä kantava Laina ja perinteiseen hellehattuun pukeutunut Tuulikki.

Kuudes kilpailija on keikkuvassa sombrerossaan Villa Kaskimäen laitosapulainen Erja Vornanen.

Osittain Vihdin teatterista lainatuilla hatuilla käytävän kilpailun voittaja ratkaistaan yleisöäänestyksellä.

Raimo Laihilla on korkea punainen hattu, vaikka hän ei kilpailuun osallistukaan.

Hänen silmänsä painuvat kiinni, ja käsi nousee otsalle. Etusormi ja peukalo puristavat nenänvartta.

Laihi ei muista, mistä on hattunsa saanut.

”Taitaa olla pohjoisafrikkalaista armeijan mallia, hän otaksuu.

Anja ja Raimo Laihilla on kaksi yli 60-vuotiasta poikaa, jotka käyvät tervehtimässä heitä säännöllisesti Villa Kaskimäessä.

Anja yrittää sanoa jotain, mutta sanat puuroutuvat muminaksi, ja ääni on niin hiljainen, ettei puheesta saa selvää.

”Ehkä menemme poikien kanssa kesällä kalaan”, Raimo sanoo.

Joidenkin talon asukkaiden luona ei käy koskaan vieraita. Omaisia ei joko ole, tai he asuvat kaukana Kirkkonummelta. Perheenjäsenten kesken saattaa olla myös selvittämättömiä välirikkoja.

”Yhden ihmisen omaiset voivat kuitenkin olla myös muiden vieraita”, Terhi Tamminen kertoo.

”Osa asukkaista on tullut toisilleen läheisiksi, mutta niitäkin löytyy, jotka eivät viihdy keskenään. Siinä mielessä seniorikoti ei eroa ulkopuolisesta maailmasta. Toiset tulevat keskenään paremmin toimeen kuin toiset.”

Musiikin muistot

Seniorikodissa hoitotyö on yhdessä asukkaiden kanssa elämistä.

Vastaava sairaanhoitaja Päivi Vakkuri kertoo, että muistisairaiden ongelmana saattaa olla paikalleen ja omiin ajatuksiinsa jääminen, mikä johtaa vetäytymiseen.

”Toisinaan tarvitaan piristystä ja kannustusta. Se ei kummoisia konsteja vaadi. Leikki tai peli voidaan keksiä hetkessä.”

Kaskimäessä harjoitettuja lajeja ovat esimerkiksi rollaattorikisa ja -pujottelu, croksinheitto, salibandy, taiji ja asahijumppa. Kesällä asukkaille on tiedossa ainakin retket Linnanmäelle ja Espoon Vermon raviradan raveihin.

”Perushoito pitää olla kunnossa, mutta hoitotyötä ei pidä mitata tehokkuudella”, Vakkuri toteaa.

”Juttutuokio asukkaan kanssa on joskus paras työ, mikä päivän aikana tulee tehtyä, eikä se edes tunnu työnteolta.”

Rantahuvilan parketilla 85-vuotias Aino Lindqvist nappaa kavaljeerikseen kevätkarkeloissa jonglöörinä esiintyneen lähihoitaja Mika Ojalan.

Hieman vinossa seisova Lindqvist ei pysty ottamaan tanssiaskeleita, mutta vartalon taivutukset sujuvat häneltä mallikkaasti.

”Vielä kun kuultaisiin La Cumbarsita”, Lindqvist nauraa.

Hän sanoo tanssiessaan muistavansa niitä entisiä hyviä hetkiä, joita on kokenut nuorempana. Musiikki nostaa muistot pintaan.

La Cumparsitaa ei tule, mutta Jukka Hallikainen aloittaa jo Olavi Virran repertuaariin kuuluneen Eevan.

Tanssi jatkuu ilman taukoa. Lindqvist nojautuu pyörähdellessään Ojalan käsivarsiin ja nauraa.

Tangokuningas Jukka Hallikainen sai esiintymisestään lämpimät kiitoshalaukset.

Hoivakoti tarjoaa rikkautta ja raskautta

Vanhustyön maine on ollut viime vuosina koetuksella. Otsikoihin on noussut laiminlyöntejä, hoitovirheitä ja henkilökunnan riittämättömyys hoidettavien määrään nähden.

”Alan palkat ovat pieniä ja työ raskasta, mutta työ on myös rikasta ja rakasta”, lähihoitaja Terhi Tamminen sanoo.

Villa Kaskimäessä ilo syntyy hänen mukaansa persoonista. Sekä työntekijät että asukkaat saavat vapaasti olla keskenään juuri sellaisia kuin ovat.

”Ihmisten kohtaaminen omana itsenään on arvokasta ja molemmin puolin antoisaa. Jos alasta kuitenkin annetaan negatiivinen kuva, vanhustyöhön voi olla kohta vaikea saada uusia työntekijöitä, vaikka hoitajien tarve on koko ajan kasvussa.”

Kevätkarkeloiden tansseissa juotavaa ei tarvitse lähteä hakemaan puhvetin puolelta, vaan tarjoilu toimii tanssiparketin äärelläkin.

Tammikuussa Stadin aikuisopistossa vanhustyön erikoistutkinnon opiskelut aloittanut Mari Jaakkola työskentelee kuuden viikon perehdyttämisjaksonsa viimeisiä päiviään Villa Kaskimäessä.

Kevätkarkeloissa hän tarjoilee tanssijoille simaa.

”Osasta asukkaita on tullut kavereitani. Minulle tulee heitä hieman ikävä”, Jaakkola kertoo.

Lasi ei ole pysyä Anja Laihin kädessä. Raimo Laihi juottaa varovasti vaimoaan ja pyyhkii sitten hänen suupielensä.

Anja ottaa lautasliinan miehensä kädestä ja rutistaa sen nyrkkinsä sisään. Puristus on niin kova, että laiha käsivarsi alkaa tutista.

Syvää ystävyyttä

Kun kerran kevättä juhlitaan, silloin ei tyylistä tingitä.

Lämpimän kevätpäivän aurinko heijastuu ikkunan läpi parketille. Tuuletusikkunan ritilän takaa kuuluu mustarastaan sirkutusta, ja sisälle leijuu herkullinen tuoksu.

Kevätkarkeloiden makkarat ovat jo grillissä.

Jukka Hallikainen käärii mikrofonin johtoa rullalle ja asettaa mikrofonin sekä kaiuttimet laukkuihin.

Hänen seuraava esiintymisensä on jo muutaman tunnin kuluttua yksityistilaisuudessa Yläneellä.

Hallikainen on jo pitkään käynyt esiintymässä vanhuksille kotikonnuillaan Kaakkois-Suomessa.

”Annan heille musiikkia, ja he antavat minulle pilkettä silmäkulmaan ja tippoja silmiin”, Hallikainen kertoo.

”Musiikin rikkaus on siinä, että sen välityksellä on koettavissa tunteiden koko kirjo.”

Hattukilpailun voittaa säihkyvästi koristetulla harsohatullaan 92-vuotias Laina Leistola.

Hänen hennosti puristavan kätensä kynsiä koristaa beigenvärinen lakka.

”Näit sie Wahlforsin?”, Leistola kysyy.

Hän kertoo, että Wahlfors oli Wärtsilän rautatehtaan johtaja nykyään Venäjälle kuuluvassa Värtsilän taajamassa. Leistola sanoo muistelevansa lapsuutensa Karjalan maisemia hyvällä ilman katkeruutta.

”Me karjalaiset koemme syvää ystävyyttä. Se on henkistä lajia ja kestää elämän loppuun saakka.”

Nelijalkainen pölynimuri

Seniorikodin oma paparazzi ikuisti kevätkarleoiden kohokohdat.

Suurten ikäluokkien ikääntymisen myötä vanhusten ympärivuorokautisen hoidon tarve tulee maassamme kasvamaan. Uudenmaan Seniorikodit Oy:llä on yhteensä seitsemän seniorikotia, ja kahdeksas on jo rakenteilla.

”Asukkaat saavat sisustaa huoneensa omilla kalusteillaan. Tavallaan he muuttavat entisestä kodistaan uuteen kotiinsa”, kertoo Uudenmaan Seniorikodit Oy:n hoivakodin johtaja Taina Airikainen.

”Meillä ei ole varsinaisia vierailuaikoja, vaan omaiset pääsevät tervehtimään asukkaita silloin kun se heille parhaiten sopii.”

69-vuotias Josanne Kurkinen on saanut kevätkarkeloihin vieraakseen tyttärensä Mariannin ja lapsenlapsensa Soraya ja Troy Lindroosin.

Yhdysvaltojen Coloradosta kotoisin oleva Kurkinen tuli 1970-luvulla seikkailumatkalle Suomeen. Hän rakastui, meni naimisiin, ja hänestä tuli suomalainen.

Takarivin nurkkatuolissa istuva Kurkinen vaikuttaa olevan miltei unessa, mutta hän puhuu hiljaisella äänellä englantia.

Kurkinen kehuu Hallikaista hienoksi laulajaksi.

”Olen kuullut samoja lauluja aikaisemminkin, mutta en enää muista missä.”

Mimmu Lillqvistin vieraaksi on saapunut hänen tyttärensä Petran mukana 12-vuotias Rocky-koira.

Labradorinnoutajan ja villakoiran jälkeläinen saa seniorikodissa koko ajan silityksiä ja rapsutuksia. Rocky tunnetaan talon pölynimurina, koska koiralla on tapana nuolla lattioille varisseita murusia.

Makkaraa syövä Mimmu Lillqvist ottaa sormellaan kuorenriekaleen suupielestään ja ojentaa sitä koiraa kohti. Kieli käy kämmenellä, ja kuori on kadonnut koiran suuhun.

Rocky istahtaa, katsoo Mimmu Lillqvistiä silmiin ja saa hotkaistavakseen vielä toisen makupalan.

Lillqvistiä hymyilyttää koiran jatkuva kerjääminen.

Rockyn musta häntä heilahtaa ja napsahtaa lattiaan.

Pinkkiin keväthattuun sonnustautunut Josanne Kurkinen sai kevätkarkeloihin vieraikseen tyttärensä Mariannin ja lapsenlapsensa Soraya ja Troy Lindroosin.

Salainen kätkö

Seniorikoti on usein myös asukkaansa viimeinen koti.

Yleensä asukas saa toiveensa mukaisesti ”nukkua pois” omassa huoneessaan. Jos omaisia ei ole paikalla, joku henkilökunnasta valvoo vuoteen vieressä.

”Olisi surkeaa maata vieraiden ihmisten keskellä sairaallaan käytävillä”, lähihoitaja Terhi Tamminen sanoo.

”Täältä kenenkään ei tarvitse olla viimeisiä hetkiään yksin.”

Kun kevätkarkelot päättyvät, Raimo Laihi lähtee työntämään pyörätuolissa istuvaa vaimoaan pitkiä käytäviä myöten heidän omaan huoneeseensa.

Raimon askel on raskas, osaksi halvaantunut jalka laahustaa. Anjan pää nyökkii, ja hän puristaa yhä lautasliinaa nyrkissään.

”Olet saanut elää päivän samaa elämää, mitä me elämme täällä”, Raimo sanoo, hymyilee ja avaa oven.

Pyörätuolin pyörät nirskahtavat, kun Raimo työntää Anjan huoneeseen. Mies kääntyy vielä ovelta ja tunnustaa, että heillä on huoneessaan yhteinen salaisuus.

Lattialle, sängynjalan ja seinän väliin on kätketty avaamaton karamellipussi.

Päivätanssien tauolla maistuu sekä suolainen että makea välipala.

X