Suomalaisperhe Kalifornian maastopaloista: ”Täytyy pitää auto tankattuna siltä varalta, että tulee äkkilähtö”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Kalifornian maastopalot avaruudesta katsottuna.
Kalifornian maastopalot avaruudesta katsottuna. Tuulen voimakkuus ja suunta vaikuttavat merkittävästi palon leviämiseen ja lähialueiden ilmanlaatuun. © European Space Agency CC BY-SA 3.0-igo
Historiallisen tuhoisat maastopalot ovat riehuneet jo toista viikkoa Pohjois-Kaliforniassa.

”Nyt on ollut pari hyvää päivää. Lauantaina aukeni taivas, jota ei ollut muutamaan päivään näkynyt harmaan savumassan takaa”, kertoo Berkeleyn kaupungissa perheineen asuva Sirpa Pyhäluoto.

Savun peittämä maisema suomalaisperheen lasten koulun pihalta katsottuna. © Sirpa Pyhäluoto

Sonoman ja Napa Valleyn pahimmilta paloalueilta viitisenkymmentä kilometriä etelään sijaitsevassa Berkeleyssä ja lahden toisella puolella San Franciscossa maastopalot ovat saaneet aikaan merkittävää ilman laadun heikentymistä.

”Yhtenä päivänä kaikki oli aivan keltaista, kun aurinko paistoi savun läpi. Illalla, kun aurinko alkoi laskea, se näkyi savun läpi hehkuvana tulenpunaisena pallona”, Pyhäluoto kertoo.

Perheen kodissa on aamuisin herätty viikon verran savun hajuun. Ilmanlaatu vaihtelee hyvin nopeasti. Berkeleyn länsipuoli sijaitsee korkean harjun rinteillä, joten ilman laatu vaihtelee tuulen suunnan ja voimakkuuden lisäksi myös sen mukaan, kuinka korkealla tai matalalla liikutaan.

”Hain lapsia koulusta, joka on kukkuloilla. Parkkeerasin auton ja kävelin pari sataa metriä koululle, niin se alkoi tuntua kurkussa jo tuolla matkalla. Tosi monet täällä käyvät lenkillä ja ulkoiluttavat koiriaan. Ihmiset ovat varmaan tottuneet maastopaloihin, vaikka naapurimme kertoi, ettei ole koskaan kokenut tällaista. Palojen tuhot ovat valtavat”.

Tältä näyttää maisema saman koulun pihalta kirkkaalla säällä. Taustalla siintää San Franciscon kaupunki. © Sirpa Pyhäluoto

 

Kalifornian maastopalojen poikkeukselliset tuhot

Kalifornian maastopalot ovat jokavuotinen ilmiö, mutta tänä syksynä San Franciscon seudulla toista viikkoa riehuneet palot ovat olleet historiallisen tuhoisat. Asuinalueille levinneet maastopalot ovat vaatineet noin 40 ihmisen hengen ja tuhonneet 5 700 rakennusta. Sonoman piirikunnan Santa Rosassa ja Napan piirikunnan Calistogassa kokonaisia kaupunginosia on palanut maan tasalle.

Viranomaisten reaaliaikainen kartta näyttää maastopalojen heikentäneen ilmanlaatua koko San Franciscon lahden ympäristössä lauantaina 14. lokakuuta 2017.

”Yhden tuttavani poika oli joutunut palon tieltä evakkoon, samoin kuin esikoisemme luokan opettajan vanhemmat”, Pyhäluoto kertoo.

Paikalliset viranomaiset kertoivat AP:n haastattelussa, että noin 100 000 evakuoidusta asukkaasta neljännes olisi päässyt palaamaan koteihinsa.

”Pelkona on, että kova tuuli tuo palavia kekäleitä tänne. Meidän talomme ei ole suurimmalla vaaravyöhykkeellä, koska asumme kukkuloiden alla. Tuolla ylhäällä on kuivempaa maastoa ja paljon puita ja heinikkoa.”

Berkeleyn kaupungilla on hälytysjärjestelmä, johon liittymällä saa hätätilatiedotteet puhelimeensa.

”Liityin kaupungin hälytysjärjestelmään, joka lähettää puhelimeen tiedot tulipaloista ja muista. Viime maanantaina tuli ilmoitus Napan alueen evakuointipaikoista ja keskiviikkona red alert, että Berkeleyssä on erittäin korkea riski maastopaloille seuraavaan iltaan kello viiteen asti.”

”Joka ilta nukkumaan mennessä sitä miettii, lähteekö tuli leviämään tännepäin. Olen miettinyt, että pitääkö tässä pakata laukku valmiiksi. Täällä on yleinen suositus, että autossa täytyy olla koko ajan vähintään puoli tankillista bensaa, tukevat kengät koko perheelle ja taskulamppu siltä varalta, jos tulee äkkilähtö.”

Lue myös:

Kun metsä palaa, syypää on yleensä ihminen

 

X