Kissalaakson iltahuuto kaikuu pimeydessä
Korkeasaaren Kissalaaksossa alkaa tapahtua vasta hämärän laskeuduttua. Leijona partioi reviirillään, ja tiikerinpennut intoutuvat sisaruspainiin.
Kun ilta pimenee, Korkeasaaren Kissalaaksossa voi päästä katsomaan nuorta amurintiikeriä silmästä silmään.
Kun vaarilla on asiaa, se kuuluu kauas.
Vaari karjuu.
Korkeasaaren eläintarhan 15-vuotias aasianleijona Mohan on moninkertainen vaari. Uroksen tuuhea harja hulmahtaa, kun se kääntää päätään. Makaavan leijonan silmät katsovat hetken kohti, kunnes harja hulmahtaa taas, ja leijonan katse kääntyy verkkoaidasta tarhan perukoille.
15-vuotias leijonavaari Mohan kiertää karjahdellen partiokierrostaan Kissalaakson reviirillään. ©MARJO TYNKKYNEN/OTAVAMEDIA
Aurinkoinen taivas on vetäytynyt pilveen, ja ilma viilenee. Tiikereiden tarhan lammikko on jo reunoiltaan riitteessä. Ohuiden yläpilvien takaa kajastaa kasvava kuu.
Vanha urosleijona on vielä liian raukea noustakseen edes jaloilleen. Mohan urvahtaa, kun se laskee päänsä etutassujensa varaan.
Leijonalla on hetki aikaa levätä, ennen kuin lyhyt syyspäivä alkaa hämärtyä illaksi. Sitten Mohan nousee, ottaa muutaman askeleen, ojentaa kaulaansa ja avaa suunsa.
Vaari kertoo asiansa.
Tiikerin tervehdys
Amurintiikerit Iris, Ina ja Isla painavat päitään tarhan aitaa vasten. Korkeasaaressa puolitoista vuotta sitten syntyneet tiikerit saavat vielä olla yhdessä emonsa kanssa.
Aikanaan pennuille haetaan uudet sijoituspaikat muista eurooppalaisten eläintarhojen suojeluohjelmaan sitoutuneista tarhoista, joissa ylläpidetään uhanalaisten eläinlajien kantoja.
Nuoret tiikerisisarukset ovat sulassa sovussa keskenään. Isot, hyväntahtoisilta näyttävät kissat ovat yllättävän hiljaisia.
Osaavatko tiikerit ujostella?
Eläintenhoitaja Anssi Harjun posket pullistuvat, kun hän päästää suustaan katkonaista tuhinaa.
Tiikereiden korvat heilahtavat, ja tiikerit alkavat tuhista takaisin.
Tuhina on tiikereiden tervehdys.
”Tiikerit eivät karju, ne hyrisevät, sähisevät ja mouruavat”, Harju kertoo.
Päivä alkaa verkalleen hämärtyä. Kuu tulee yhä suurempana esiin ja kirkastuu.
Yhtäkkiä tiikereiden tarhan taakse kantautuu ääni, jota on vaikea kuvailla.
Harju luonnehtii ääntelyä voimakkaaksi puhinaksi.
Puhisija on amurinleopardi.
Amurinleopardin öinen merkkihuuto on äänekästä puhinaa. ©MARJO TYNKKYNEN/OTAVAMEDIA
Tarhoissa syntyneet
Korkeasaaren uhanalaiset kissapedot, aasianleijonat, amurintiikerit ja -leopardit, lumileopardit, manulit ja euroopalaiset villikissat ovat syntyneet eläintarhoissa.
Saksan Kölnin eläintarhasta lähtöisin olevalla Mohanilla on kahdeksan jälkeläistä eri eläintarhoissa. Mohanin viimeisimmistä, vuonna 2014 syntyneistä pennuista yksi jatkaa sukua isänsä syntymätarhassa Kölnissä ja kaksi on vastikään synnyttänyt Mohanille pennunpentuja Irlannissa.
Eläintarhoihin päätyy myös luonnossa syntyneitä, salakuljettajilta takavarikoituja eläimiä. Lisäksi orpopentuja pelastetaan eläintarhoihin, mikäli niitä ei pystyä palauttamaan takaisin luontoon.
Eläinten stressi saattaa ilmetä heikompana lisääntymismenestyksenä.
”Luonnossa syntyneiden mutta tarhattujen lumileopardien pentuekoot ovat pienempiä ja pentukuolleisuus suurempi kuin tarhassa syntyneillä eläimillä”, Korkeasaaren eläintarhan ympäristökasvattaja Tero Kirjosalo kertoo.
Illan virkut
Tarhassa elävien kissapetojen vuorokausirytmi on sama kuin niiden luonnossa elävillä lajitovereilla. Kissapedot lepäävät ja piilottelevat päivisin ja lähtevät liikkeelle vasta hämärän aikoihin.
”Saamme palautetta siitä, että kissat vain lojuvat ja laiskottelevat päivisin eivätkä aina edes näyttäydy yleisölle”, Kirjosalo sanoo.
Vuorokausirytmiä voidaan säädellä ruokinnalla eläinten siitä kärsimättä.
”Kesäisin Kissalaaksossa järjestetään yhden lajin ruokinta keskipäivällä, jotta saadaan edes joku kissoista liikkeelle vilkkaimpana vierailuaikana.”
Iltapäivä kääntyy illaksi. Hämärä tihenee, ja Kissalaakson lamput syttyvät.
Lumileopardi on hiljentynyt, mutta leijonien tarhasta kuuluu kahinaa.
Mohan on noussut iltapäivälevoltaan ja lähtenyt liikkeelle.
Raapaisuja kuonossa
Kiima-aikaan leijonanaaras parittelee uroksen kanssa useita kertoja päivässä.
”Naaras määrää tahdin. Jos uros yrittää lähennellä väärään aikaan, se saa naaraalta kynttä kuonoonsa”, eläintenhoitaja Anssi Harju kertoo.
Leijonan kantoaika on reilut kolme kuukautta. Luonnossa naaras hakeutuu omiin oloihinsa ennen synnytystä. Eläintarhassa synnyttävä naaras saa oman tarhansa ja pesäkoppinsa, jossa se voi synnyttää ja hoivata pentujaan rauhassa. Edes eläintenhoitajat eivät pääse lähelle koppia vaan seuraavat emoa ja pentuja pesäkameran kautta.
”Jos pesän ympäristö on rauhaton, naaras voi jättää sokeat ja avuttomat pentunsa hoitamatta tai jopa syödä ne”, Tero Kirjosalo sanoo.
Kun amurintiikereiden Tamurin ja Sibirin kolme pentua syntyivät 10. toukokuuta 2016, Tamur pidettiin pitkään omassa tarhassaan erillään emosta ja pennuista.
”Nämä olivat parin ensimmäiset pennut, emmekä halunneet ottaa sitä riskiä, että niille tapahtuisi jotain.”
Pentujensa kanssa elävä leijonanaaras pitää aluksi tiukasti silmällä urosta, mutta ennen pitkää leijonavaari Mohan on päätynyt mukaan leikki-ikäisten pentujen riehuntaan.
”Mohan on osoittautunut kärsivälliseksi isäksi, kun se sietää pentujensa telmimistä.”
Mohan jakaa nykyisin tarhansa kahden naaraan kanssa. Korkeasaaressa toivotaan, että vanha leijonavaari intoutuisi vielä kerran isäksi.
Mohanin laumaan kuuluu nykyisin kaksi naarasleijonaa. ©MARJO TYNKKYNEN/OTAVAMEDIA
Mohan on vetäytynyt tarhansa perukoille, mutta naaraat astelevat peräkkäin ympyrää. Leijonat ilmestyvät kuin tyhjästä valaistun, läpinäkyvän seinän vierustalle, mutta ne eivät pysähdy vaan loittonevat kerta toisensa jälkeen hämärään.
Mohan pysyttelee näkymättömissä eikä anna kuulua itsestään.
Vanha leijona lymyilee.
Vaietut vaivat
Mohanista näkee, että se on jo iäkäs. Uros ei ole enää yhtä lihaksikas kuin nuorempana, ja sen selkä on painunut notkolle.
Villit leijonat saavuttavat noin kymmenen vuoden iän, mutta valvotuissa tarhaolosuhteissa ne voivat elää miltei puolet pitempään.
Ikääntyneet eläimet eivät näytä vaivojaan, koska luonnossa nuoremmat ja voimakkaammat ottaisivat heikentyneen yksilön paikan laumasta.
”Jos Mohan olisi villin lauman johtaja, heikkous merkitsisi sille lauman ja reviirin menettämistä”, Korkeasaaren eläintarhan eläinlääkäri Sanna Sainmaa sanoo.
Elokuussa Korkeasaaressa lopetettiin 19-vuotias johtava naarasleijona Pandora. Sen lihakset olivat jo surkastuneet, liikkuminen oli kankeaa, ja leijonalla oli nenävuotoa.
Pandora olisi ennen pitkää joutunut välienselvittelyyn kahden muun naaraan kanssa, ja heikentynyt vanhus olisi joutunut nuorempiensa alistamaksi.
”Emme halunneet Pandoran joutuvan siihen tilanteeseen. Leijona nukutettiin syvään uneen ennen kuin sille annettiin sydämen ja hengityksen pysäyttävä ruiske.”
Mohanin seuraavassa terveystarkastuksessa katsotaan, että leijonan munuaiset, hampaat ja nivelet ovat vielä kunnossa.
”Vaisusta, vetäytyvästä ja hiljaisesta eläimestä voi aavistaa, että sillä on jotain vialla”, Sainmaa sanoo.
Mohan ei ole hiljainen. Yhtäkkiä kajahtava ja betonissa kaikuva karjahdus jatkuu lyhyempinä murahduksina.
Leijonavaari on tehnyt kerralla selväksi, kuka on Korkeasaaren kissalaakson kuningas.
Voiman ja vallan ääni
Ensin karjaisu hätkähdyttää, sitten sitä ihmettelee, miten eläimestä voi lähteä niin kova ja hurja ääni. Lopulta hymyilyttää: vanha leijonavaari on yhä voimissaan.
Leijonan karjunta voi kantautua enimmillään jopa kahdeksan kilometrin päähän. Jos kuulolla on toinen leijonauros, se vastaa karjaisuun karjaisulla.
Korkeasaaressa Mohanille vastaa kuitenkin urostiikeri Tamur. Vastaus karjaisuun on voimakasta mouruntaa.
Karjumalla uros ilmoittaa hallitsevansa reviiriään ja laumaansa. Karjaisu on varoitus: muiden urosten on syytä pysyä kaukana.
Amurintiikeri näyttää saaneen tarpeekseen tarhan äärellä hääräävistä vierailijoista. ©MARJO TYNKKYNEN/OTAVAMEDIA
Mohan kuljeksii karjaisujen välillä tarhassaan. Leijona vilahtaa valoissa, sen silmät välähtävät, ja pian se loittonee pimeään – kunnes tulee kierroksellaan taas valon piiriin, pysähtyy ja päästää ilmoille uuden karjaisun.
Kiertämällä reviiriään uros vartioi omaa aluettaan ja laumaansa. Jos tarhan kiertely supistuu edestakaiseksi ramppaamiseksi pienellä alalla ja eläin alkaa huojuttaa itseään, kysymys on häiriökäyttäytymisestä.
Korkeasaaren eläinten hyvinvoinnista huolehtimiseen kuuluu säännöllisen seurannan lisäksi myös tutkimustyö.
”Vain amurinleopardilla on havaittu lievää, hetkittäistä häiriökäyttäytymistä, mutta suurimman osan ajasta eläimen toiminta on normaalia”, Tero Kirjosalo sanoo.
Toivotus pimeästä
Pimeän myötä tiikerinuorukaiset tulevat taas esiin. Tarhasta kuuluu murahtelua ja mouruntaa, jota seuraa pehmeä mätkähdys.
Valopiirin ulottumattomissa käydään tiikerinleikkiä. Pennuille leikkiminen on opettelua tulevan varalle. Saalistamisen alkeet omaksutaan sisarusparvessa painimalla.
Kissapedoilla on vaistomainen saalistusvietti ja -taito. Tarhaolosuhteissa taito jää kuitenkin puutteelliseksi, koska pedot eivät pääse pyytämään elävää saalista.
”Ehkä joku tarhaan laskeutuva hanhi, livahtava fasaani tai orava päätyy joskus parempiin suihin”, Kirjosalo sanoo.
Korkeasaaressa kissapetojen ruokaa ripustetaan virikkeeksi puihin ja sijoitetaan hankaliin paikkoihin, jotta eläimet joutuvat näkemään vaivaa saadakseen syötävää.
Koska liikkuminen on tarhassa vähäisempää kuin luonnossa, ruoan määrää säännöstellään, jotta eläimet eivät liho. Esimerkiksi aikuisen amurintiikerin annos on noin kaksikymmentä kiloa luista lihaa viikossa.
Tiikerinpennut astelevat edestakaisin läpinäkyvän seinän edessä, sitten yksi niistä kiipeä puun päälle lepäämään. Toinen vetäytyy tarhan taustalle, mutta kolmas jää rohkeasti valoon. Sen silmät vetäytyvät viiruiksi ja hampaat tulevat esiin huulten takaa. Sähähdys on äkäinen, ja tassu lävähtää lasiin.
Nuori tiikeri ei taida välittää vieraista.
Lienee aika lähteä.
Kuu on noussut yhä ylemmäs kirkkaalle taivaalle. Nurmikoilla kiiltää kevyttä kuuraa. Ilta on kääntymässä yöksi.
Hetken hiljaisuuden jälkeen karjaisu yllättää. Tyynessä ilmassa se kiirii kauas.
Jos se onkin leijonavaarin toivotus?
Hyvää yötä sinullekin, Mohan.
Näin juttu kuvattiin:
Korkeasaaren eläinlääkärin ohjeen mukaisesti kaikki kuvamateriaali kuvattiin ilman salamaa, himmennettävillä led-valoilla ja käyttäen järjestelmäkamerassa 8 000–10 000 ISO-herkkyyttä. Videomateriaali taltioitiin ilman erillistä valonlähdettä infrapunavideokameralla.
Lue myös:
Miten karjuu Korkeasaaren leijona ja miten ääntelee tiikeri?
Korkeasaaren vikunja oli yllätysvauva – Meinasi syntyä turistiryhmän keskelle
Korkeasaaren pikkuapinat lisääntyvät liikaa – ehkäisyä tarvitaan