”Otatsä naiselta pataan?” – Seura tutki: Miksi miesten kokemaa parisuhdeväkivaltaa ei oteta vakavasti?
Puolisot pahoinpitelevät miehiään enemmän kuin julkisen keskustelun perusteella luulisi. Silti miehen fyysistä “kurittamista” pidetään yhä vähän naurunaiheena – ja kaulin kädessä seisova vaimo kelpaa vitsiksi.
Heikki heräsi keskellä yötä. Vaimo repi peittoa, töni ja potki. Avoimesta parvekkeen ovesta tulvi kylmää ilmaa iholle. Vaimo oli aiemmin illalla sammunut sohvalle. Nyt hän oli herättyään saanut päähänsä, että haluaakin seksiä. Unisen Heikin käytös ei miellyttänyt, joten kuritus ja parisuhdeväkivalta alkoi.
Vaimon väkivalta oli viimeisten vuosien aikana raaistunut fyysiseksi. Kulissit eivät perheystävien edessä silti horjuneet. Illanvietoissa Heikki pysyi tiukasti vaimon talutusnuorassa: jos paikalla oli muita, vaimo viesti epätoivottavasta käytöksestä potkimalla pöydän alla nilkkaan tai mulkoilemalla.
Usein kontrollin syynä oli juuri alkoholi. Heikkiä hävetti juoda, mutta hänen piti jo etukäteen luvata juovansa tuttavien edessä riittävästi. Vaimolle nimittäin maistui, ja näyttäisi pahalta, jos nainen olisi kovemmassa humalassa kuin miehensä.
Alkoholi oli kuitenkin vain yksi palanen suuremmassa kokonaisuudessa. Juominen osui perheessä viikonloppuun, mutta puolison kontrollointi oli läsnä arkenakin.
Rakkaimman tekosia
Naisten kohtaamasta lähisuhdeväkivallasta on kirjoitettu ja puhuttu paljon. Syystäkin. Naiset saavat puolison tai läheisen tekemän väkivallan seurauksena fyysisesti ja psyykkisesti enemmän vammoja, sekä vakavampia loukkaantumisia.
Poliisin tietoon tulleista lähisuhdeväkivaltatapauksista kolme neljästä kohdistui naiseen. Se, että kerromme miten miehiäkin hakataan, ei ole tarkoitettu naisten kokemien kauheuksien vähättelyksi.
Arjessa tai juhlien jälkeen rakkaalta saaduista litsareista, tönäisyistä tai huitaisuista ei lähdetä kertomaan poliisille.
Rikos- ja pakkokeinotilastot paljastavat kuitenkin vain poliisille ilmoitetut rikokset. Lähisuhdeväkivalta tapahtuu suurelta osin katseilta piilossa. Arjessa tai juhlien jälkeen rakkaalta saaduista litsareista, tönäisyistä tai huitaisuista ei lähdetä kertomaan poliisille.
Kun väkivaltakokemuksista kysytään ihmisiltä suoraan, sukupuolten välinen ero kutistuu pienemmäksi. Esimerkiksi Euroopan Kriminaalipolitiikan Instituutin raportissa Tuhansien iskujen maa joka kuudes suomalainen vastaaja oli joutunut nykyisen kumppaninsa väkivallanteon kohteeksi. Sukupuolesta riippumatta.
Lähes yhtä moni mies ja nainen saa jossain elämänvaiheessaan väkivaltaa seurustelukumppaniltaan. © Tommi Tuomi/Otavamedia
Pahenee pitkittyessään
Miessakit-yhdistyksen Tommi Sarlin työskentelee lähisuhdeväkivaltaa kohdanneiden miesten kanssa. Asiakkaiden tarinat ovat keskenään erilaisia, mutta yhden usein toistuvan kaavan Sarlin pystyy tunnistamaan.
”Näyttäisi siltä, että aika ei hoida tilannetta, ellei väkivaltaan puututa jämäkästi. Se, joka käyttää väkivaltaa, voi alkaa käyttää sitä vain enemmän. Se, joka myötäilee ja sopeutuu, yrittää oppia vain entistä taitavammaksi sopeutujaksi. Suhteen asetelmat ajan myötä vain jäykistyvät.”
Taustalla vaikuttaa usein ylisukupolvisuudeksi kutsuttu painolasti. Osa väkivaltaa kokeneista miehistä on nähnyt samanlaista käytöstä jo lapsena, eikä raivoavaa kumppania uskalleta tai hennota vastustaa. Monia miehistä yhdistää myös liiallinen kiltteys.
”Miehillä on usein ajatus, että heidän tulee kestää väkivaltaa: että fyysinen päällekäyminen ei ole vaarallista, koska he ovat usein vahvempia.”
Sarlinia hirvittävät etenkin väkivaltaiset suhteet, joissa lapsista tehdään eron jälkeen kiusaamisen välineitä. Hänen asiakkaidensa ex-kumppanit ovat esimerkiksi tehneet ilmiantoja lastensuojeluun tai poliisille ja väittäneet, että mies on käyttänyt lapsiaan seksuaalisesti hyväksi tai pahoinpidellyt heitä.
”Oma kokemukseni poliisin toiminnasta on näissä tapauksissa ollut hyvä. Kun ilmianto on tutkittu ja todettu perättömäksi, poliisi on ohjannut miehet tukipalveluiden piiriin Miessakkeihin.”
Sarlin näkee paljon myös mustasukkaisuudella kontrollointia. Puoliso vahtii, mihin mies katsoo, kenelle tämä puhuu ja arvailee tämän mieltymyksen kohteita.
Esimerkkikertomuksemmekin Heikki oppi katselemaan lattiaan, katukivetykseen ja kattoon, jotta hänen silmiinsä ei osuisi mitään, jonka vaimo voisi nähdä pettämisaikeena. Etelän lomamatkat olivat painajaismaisia, kun kaikkialla oli kevyesti pukeutuneita ihmisiä.
Rikosnimikkeeltään törkeimmät väkivallanteot ovat onneksi harvinaisia, ja useimmiten niistä ilmoitetaan poliisille. © Tommi Tuomi/Otavamedia
Mustasukkaisuuden piina
Henkinen väkivalta oli alkanut Heikin ja tämän vaimon suhteessa jo nuorena. Vaimo oli mustasukkainen pienimmistäkin asioista.
”Vaimoni saattoi ratsata puhelimeni tai sähköpostini milloin tahansa. Kerran puhelimeeni ei saanut yhteyttä operaattorin verkkovirheen vuoksi, kun olin kaupassa. Jouduin selittämään pitkään, missä olin ollut ja miksi en pystynyt vastaamaan”, Heikki muistelee.
Heikistä piti kuoria pois myös piirteet, mielihalut ja jopa harrastukset, jotka eivät miellyttäneet vaimoa. Kotona ei katsottu jännityselokuvia. Sanomalehdestä piti hyppiä yli kulttuuri, urheilu ja politiikka. Ihmissuhteita ja seksuaalisuutta käsittelevien juttujen lukeminen oli rinnastettavissa pettämiseen.
”Jouduin luopumaan kaikista asioista, jotka olivat määrittäneet nuoruuttani hyvin vahvasti. Esimerkiksi raskas rock-musiikki aiheutti vaimolleni suurta ahdistusta. Hän haukkui kaikkea vaatetuksestani musiikkimakuun ja seksuaalisuuteen, mitätöi ja alisti. Hiljalleen opin välttämään asioita, jotka aiheuttivat hänessä mielipahaa. En ole edes halunnut ajatella, miksi hän toimi niin kuin toimi.”
Parissakymmenessä vuodessa Heikin elintila kapeni viiruksi. Kesti pitkään tajuta, millä nimellä tapahtunutta pitää kuvata. Se ei ollut kasvattamista, ei naureskeltavaa ”aviomiehen kouluttamista”, vaan väkivaltaa.
Räjähtäviä tunteita
Väkivaltaan syyllistyviä tai omaa väkivaltaista käytöstään pelkääviä naisia yhdistää usein se, että heillä on pieniä lapsia, ja että tunteita on pitänyt omassa lapsuudenperheessä tai aiemmissa ihmissuhteissa peitellä.
Jopa 70:llä prosentilla ihmisistä, jotka ottavat yhteyttä naisten väkivaltaehkäisyä tekevään Maria Akatemiaan, on kotona pienet lapset.
Kyseessä on eräänlainen kasautumisen logiikka: lapsen tarvitsevuus saattaa yllättää, etenkin jos ruuhkavuosiin pakkautuu yhä enemmän työstressiä tai taloudellisia huolia.
”Hyvin usein toistuva kuvio on, että nainen on itse kokenut kaltoinkohtelua. Sen ei tarvitse aina olla rajua väkivaltaa, vaan se voi olla myös tunnekylmyyttä perheessä. Tai sitä, että on pitänyt olla kiltti tyttö, eikä tunteita ole saanut näyttää”, kertoo Emma Laine, Maria Akatemian väkivaltatyön asiantuntija.
Laineen mukaan naisen väkivaltaisuus on yhä vahva tabu. Naisen ajatellaan olevan luontaisesti hoivaava, suojeleva ja lämmin hahmo. Aggressio ja väkivalta sopivat tähän kuvaan huonosti.
”Tytöiltä ja naisilta ei aina suvaita tunneilmaisua, joka on perinteisesti liitetty miehen rooliin. Kokemuksemme mukaan naisen väkivaltaisuutta ei vielä esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluissa kovin hyvin tunnisteta.”
Naisen väkivallan kohteeksi joutunutta miestä on pidetty kautta historian naurettavana. 1500-luvun piirroskuva irvailee miehen uhrikokemuksella.© INTERFOTO / Alamy Stock Photo
Ei vain heteroparien riski
Poliisin tilastoissa miehet ovat lähisuhdeväkivallan tekijöinä kolmessa neljästä tapauksesta. Tilastossa on mukana kaikki lähisuhdeväkivalta, myös vanhempien lapsiin ja lapsien vanhempiin kohdistama sekä sisarusten ja serkkujen tekemä.
Kun tilastosta erotetaan tapaukset, joiden uhrit ovat miehiä, on tekijä mies yhä noin 30–50 prosentissa väkivallanteoista, tilastovuodesta riippuen.
Poliisi kuulee kuitenkin miehen toiseen mieheen kohdistamasta väkivallasta äärimmäisen harvoin, mikäli kyseessä on intiimi suhde.
Samaa sukupuolta olevien parien välisiä väkivallantekoja päätyy poliisin tilastoihin noin kymmenen vuodessa, alle 2 prosenttia kaikesta miehiin kohdistetusta puolisoiden välisestä väkivallasta.
”En ole yllättynyt, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokema lähisuhdeväkivalta ei tule valtavirran palveluissa ja poliisin tilastoissa näkyviin. Tilanne ei ole vähemmistöjen osalta arkistunut vielä niin paljon, että jokainen voisi hakea apua joutumatta miettimään, tuleeko hyväksytyksi”, kertoo Mikko Ala-Kapee, Pirkanmaan SETA:n toiminnanjohtaja ja valtakunnallisen Sinuiksi -tukipalvelun vetäjä.
Tilastot kertovat muutenkin huonosti sateenkaari-ihmisten lähisuhdeväkivallasta. Puolisoiksi tilastoidaan vain sellaiset samaa sukupuolta olevat parit, jotka ovat avioliitossa tai rekisteröidyssä suhteessa.
Samaa sukupuolta olevien ihmisten välistä avoliittoa ei tilastomielessä ole olemassa. Sukupuoli taas näkyy tilastoissa ”passimerkinnän” mukaisesti, vaikka ihmisen juridinen sukupuoli ei vastaisi sukupuoli-identiteettiä.
Usein näissä tapauksissa uhria voi hävettää kuvitelma siitä, että koko ihmisryhmä leimautuu puolisonhakkaajiksi.
”Kynnys hakea apua voi olla äärimmäisen korkea, jos ihminen pelkää voivansa pilata sateenkaari-ihmisten maineen, kun elämä ei olekaan pelkkää pride-humua”, Ala-Kapee sanoo.
Poliisille menemistä varotaan myös, jos oma suuntautuminen tai sukupuoli-identiteetti on ollut muilta piilossa, eikä sen haluta paljastuvan.
Harkittu pako
Kahdenkymmenen vuoden kyykytyksen jälkeen Heikki rohkaistui lähtemään, salailuoperaation kautta.
Ennen tätä Heikki oli hakenut apua Miessakeista. Hän päätyi käymään terapiassa salaa työpäivien aikana, ja käytti siihen ylityötuntejaan.
”Miessakeissa minulle sanottiin ensimmäisen kerran, että tuohan on väkivaltaa. Sen seurauksena lähtöpäätös sitten syntyi”, Heikki kertoo.
Lähtöä edeltävä aika oli piinaa. Heikki järjesti itselleen uutta kotia vaimolta salassa ja pelkäsi jokaista puhelimen piippausta. Hän kielsi vuokranantajaehdokkaita ottamasta yhteyttä ilta-aikaan, sillä yksikin puhelinratsia paljastaisi asian.
Jos asiasta olisi riidelty, Heikki olisi hävinnyt. Vaimon kuristusote olisi vain tiukentunut, kuten oli käynyt joka riidan jälkeen jo vuosien ajan.
Eräänä aamupäivänä Heikki sitten ajoi kotinsa pihaan vuokrapakun. Hän eteni huoneita rivakasti etukäteen tehdyn suunnitelman mukaan.
Vaatteet, kengät, tietokone, valokuva-albumi, urheiluvälineet ja henkilökohtaiset asiakirjat. Uusi elämä mahtui pakettiautoon helposti.
Uudessa asunnossa oli aluksi vain pöytä, pyykkikone sekä sängyt Heikille ja vuoroviikoin asuville lapsille. Ne riittivät turvapaikaksi.
Seuraavana aamuna Heikki nyki jo käräjäoikeuden oven kahvaa. Hän jätti avioerohakemuksen, eikä enää palannut.
PS. Kokonaan toinen asia, jota tässä jutussa ei käsitellä, ovat vanhusten keskinäiset väkivallanteot. On yleistä, että muistisairas ihminen pahoinpitelee syyntakeettomana puolisonsa, omaishoitajansa. Nämäkin päätyvät harvoin poliisin tilastoihin, koska moni uhri peittelee vakavatkin vammansa.