Finanssivalvonta varoittaa uusista sijoitushuijauksista - Buxine Assets, Coinrexbi ja Sortbend Bank esiintyvät suomalaisina rahoituspalvelufirmoina

Maailmalta on löytynyt taas verkostomarkkinointia, kryptovaluuttakauppaa ja sijoitustoimintaa yhdisteleviä, suomalaisina esiintyviä uusia sijoitushuijauksia. Taustalla on vääriä henkilöllisyyksiä ja keksittyjä Suomi-osoitteita.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Suomalaisina esiintyvät yhtiöt lupaavat isoja tuottoja pienilläkin sijoituksilla.

Maailmalta on löytynyt taas verkostomarkkinointia, kryptovaluuttakauppaa ja sijoitustoimintaa yhdisteleviä, suomalaisina esiintyviä uusia sijoitushuijauksia. Taustalla on vääriä henkilöllisyyksiä ja keksittyjä Suomi-osoitteita.
(Päivitetty: )
Teksti:
Petri Jääskeläinen

Sijoitushuijauksia tehtailevat kansainväliset rikolliset ovat viime vuosina ajoittain teeskennelleet olevansa suomalaisia yrityksiä: täkäläisillä rahoitusmarkkinoilla on tiukan valvonnan takia hyvä maine.

Monet tekevät huijauksen huolellisesti. Esimerkiksi keväällä 2021 Seurankin uutisoima Wiseling-niminen yhtiö hankki välikäden avulla itselleen suomalaisen yritystunnuksen.

Wiselingin ympäriltä paljastui ympäri maailmaa huolta herättänyt huijausvyyhti, jossa lukuisat ihmiset menettivät varansa. Yhtiö käytti hyväkseen suomalaista lakitoimistoa ja varastettuja henkilöllisyyksiä. Tekijöitä ei tiettävästi ole saatu kiinni. Yhtiö ei kuitenkaan ollut ainutkertainen tapaus.

Finanssivalvonta julkaisi maalis-huhtikuun taitteessa alussa uusia varoituksia yhtiöistä, jotka tarjoavat Suomeen ja muihin maihin sijoituspalveluita ilman asianmukaisia lupia.

Varoituslistalta nousee esiin kolme yhtiötä: Buxine Assets, Coinrexbi ja Sortbend Bank. Niitä kaikkia yhdistää Wiselingin toimivaksi osoittama tapa esiintyä luotettavina, pohjoismaisina firmoina.

Lue myös: Onko tämä uusi pyramidihuijaus? Suomalaisena esiintyvä sijoitusyhtiö Wiseling kerää rikastumishaluisten rahoja

Verkostomarkkinointia ja sijoituspalveluita

Väittämänsä mukaan useita vuosia sijoitusalalla toiminut Buxine Assets kertoo tarjoavansa yksityishenkilöille sijoitus- ja pankkipalveluita. Ensimmäiset merkit yhtiöstä tosin löytyvät vasta vuoden 2021 loppupuolelta.

Sijoittajien keräämiseen Buxine Assets käyttää verkostomarkkinointiyrityksistä tuttua suosittelubonusten järjestelmää, jolloin todellisuudessa vain verkoston ylin porras voittaa. Sijoitussuunnitelmien hinnat vaihtelevat sadasta eurosta aina 30 000 euroon.

Sijoituskohteisiin kuuluu väitetysti kiinteistöjä ympäri Eurooppaa ja niitä etsii muka kansainvälinen 22-henkinen ammattilaisryhmä. Väitetyistä kiinteistöistä ei ole saatavissa vahvistuksia. Keskeinen sijoituskohde ovat myös kryptovaluutat, joita hyödynnetään usein erilaisissa sijoitushuijauksissa.

Sijoituspalveluita kauppaavan Sortbend-pankkiyhtiön lupaukset ovat vielä kovempia. Yhtiö väittää verkkosivuillaan omistavansa esimerkiksi neljänneksen BlackRock-varainhoitoyhtiöstä, joka on alallaan maailman suurin.

Sortbend tarjoaa sekä yksityis- että yritysasiakkailleen sijoitus- ja pankkipalveluita Cayman-saarilta. Veroparatiisina tunnetut saaret ovat varsinkin varakkaiden yrittäjien, harmaan talouden yhtiöiden ja omaisuuspiilottajien suosiossa.

Coinrexbi taas mainostaa itseään kryptovaluuttojen kauppapaikkana. Sivujensa perusteella yhtiö olisi perustettu jo 2017, mutta sen verkkosivut on perustettu vasta maaliskuussa 2022.

Monissa piensijoittajien verkkokeskusteluissa siitä varoitellaan todennäköisenä huijaussivustona.

Yrityskolmikolla on kuitenkin ässä hihassaan: suomalaisuus.

Yhtiöt hyödyntävät suomalaisia valehenkilöitä ja -osoitteita

Tamperelainen Benjamin Tuomo vaikuttaa esittelynsä perusteella kansainväliseltä liikemieheltä, jonka pitkä kokemus on peräisin vuosikymmenten uurastuksesta pankkialalla.

Valitettavasti tätä pitkän linjan tamperelaista pankkiveteraania, joka aloitti Buxine Assetsin toimitusjohtajana vuonna 2019, ei ole olemassakaan.

Tamperelainen Benjamin Tuomo ja kaverinsa Kaapo ovat olemassa vain kuvissa. © Kuvakaappaus

”Tuomon” kuva on vohkittu IACMI-organisaation sivuilta, kuvassa on oikeasti yhteisön viestintäjohtaja Mark Morrison.

Samanlainen vesiperä osuu Buxine Assets -yhtiön toisen johtajan Antero Kaapo Juniorin kohdalla.

Hän käyttää hyväkseen oikean kiinteistövälittäjän James Williamsin naamaa.

Identiteettivarkaat ovat vieneet tämän oikean brittiläisen kiinteistövälittäjän Jamesin kuvan. ”Suomalaisyhtiössä” hän on nyt nimellä Kaapo.

Yhtiö on uskottavuuden lisäämiseksi ilmoittanut itselleen kaksi eri osoitetta Suomessa. Toinen johtaa Vieremällä sijaitsevan, pienen yrityskylän tiloihin ja toinen sijaitsee Päijät-Hämeen syrjäseudulla kaukana kaikesta. Omaa yritystunnusta yhtiölle ei sivuilla kerrota.

Näistä osoitteista ei oikeasti löydy kyseisiä yhtiöitä. © Kuvakaappaus

Suomalaisosoitteissa väittää toimivansa myös Cayman-saarille rekisteröity Sortbend-pankki. Se on ilmoittanut itselleen kolme osoitetta Suomesta. Niistä yhdessäkään ei vaikuta olevan pankkitoimintaan käytettyjä tiloja.

Turkuun merkittyä osoitetta on käytetty aikaisemmin eräällä uhkapelialan affiliate-sivustolla.

Cayman-saarten finanssivalvonta on varoittanut jo vuonna 2019, ettei kyseinen pankki ole saanut sieltä lainkaan lupia toimintaansa.

Yhtiö ei ole muuttanut väitteitään, vaan viranomainen on jatkanut varoituksiaan ainakin viime vuonna.

Coinrexbi taas ei ole nähnyt juuri vaivaa suomalaisosoitteensa etsimiseen. Yhtiön toimiston pitäisi sijaita paikassa, missä oikeasti on Helsingin kaupungintalo. Tosin postinumeroon on osoitetiedoissa lipsahtanut kirjoitusvirhe.

Kryptovaluuttojen kauppapaikka lainasi suomalaisen talousammattilaisen henkilöllisyyttä

Vaikka harhaanjohtava osoite on helppo todeta vääräksi, Coinrexbi käyttää markkinoinnissaan luvatta myös oikean suomalaisen talousammattilaisen nimeä.

Yhtiön yhdeksi perustajaksi merkitty suomalainen kertoi Seuralle, ettei hänellä ole mitään tekemistä Coinrexbin kanssa. Identiteettivarkaudesta on jo tehty rikosilmoitus Suomen poliisille.

Coinrexbi väittää, että suomalaisen perustama ja osaomistama yhtiö hallinnoi sen valuuttakauppapaikkaa. Hallinnoijan kanssa samanniminen yhtiö toimii ainakin Britanniassa, mutta sen rekisteritiedoissa suomalaisen nimeä ei mainita.

Ei ole selvää, omistaako mikään edellämainituista oikeista ja valeyhtiöistä edes Coinrexbiniä.

Seura ei tavoittanut Sortbendin tai Buxine Assetsin edustajia kommentoimaan yhtiöidensä toimintaa. Todelliset omistajat jäävät täten hämärän peittoon.

Yhteydenottomme jälkeen Buxine Assetsin verkkosivulle tuli huoltoilmoitus ja yhtiö esti Youtube-videoidensa kommentointimahdollisuuden.

Julkisista lähteistä on vaikea päätellä, ovatko nämä yhtiöt saaneet rikastumishaluisia suomalaisia piensijoittajia mukaan toimintaansa. Yritystä lienee kuitenkin ollut, mutta päämarkkina-alue näilläkin firmoilla on ulkomailla.

Suomalaiset pystyvät todennäköisesti muiden maiden kansalaisia paremmin huomaamaan osoitteet keksityiksi tai vastuuhenkilöiden kuvat ”epäsuomalaisiksi”.

Lue myös: Taas mennään: Onecoin-verkosto vaihtoi nimeä ja etsii uusia herkkäuskoisia sijoittajia

X