Ville Erämaavirta keittää itse biodieseliä autonsa polttoaineeksi ja kotinsa lämmitykseen – ja on lähes omavarainen: ”Ei tämä rakettitiedettä ole”
Ville Erämaavirta lämmittää talonsa ja tankkaa autonsa biodieselillä, jota hän keittelee itse omassa autotallissaan. Hän kertoo säästävänsä vuodessa tuhansia euroja. Onko kotipoltto sopiva vastalääke polttoaineiden hinnannousulle?
Biodieseliin sekoitetaan metanolia. Kirkas seos kertoo, että polttoaine on valmista tankattavaksi.
Mies tankkaa kaupunkimaasturia omakotitalonsa pihassa. Hän pitelee bensapistoolia, ja autotallista kantautuu bensapumpun hurina, kun biodieseliä valuu auton tankkiin.
Näky saisi hieraisemaan silmiä, jos ei tietäisi jutun juonta.
Mies on Ville Erämaavirta, 47, ja hän on luvannut näyttää, miten tehdään halpaa polttoainetta, biodieseliä. Sitä valmistuu juuri uusi erä hänen autotallissaan Pohjanmaan Kristiinankaupungissa.
”Kun aloitin tämän homman, oikein odotin, koska Tulli tulee tarkastamaan. Varmasti joku ohikulkija on ilmoittanut, että siellä se tankkaa omasta säiliöstä”, Ville Erämaavirta virnistää.
Tarkastajia ei ole näkynyt. Erämaavirta kertoo maksavansa vaaditut valmisteverot tekemästään polttoaineesta.
Kun valtaosa autoilevasta kansasta valittaa bensan hinnasta ja laskee ajamiaan kilometrejä, Erämaavirralle polttoaine on nyt pumppuhintoihin verrattuna edullisempaa kuin koskaan.
”Kyllähän tämä vaikuttaa siihen, ettei joka matkaa tule laskettua niin tarkkaan. Eikä ajotapa ole aina kaikkein taloudellisin.”
Tuotantolinjan alkupää: Ville Erämaavirta kaataa tynnyriin ravintolarasvaa. © Akseli Muraja
Biodieseliä syntyy pannuhuoneen öljypolttimessa
Erämaavirta on yläkoulun teknisen työn opettaja. Päivätyönsä ohella hän myy kehittämiään biodiesellaitteistoja ja valmistaa polttoainetta omaan käyttöönsä.
Biodieseliä palaa talon pannuhuoneen öljypolttimessa ja Volkswagen Tiguanin kaksilitraisessa dieselmoottorissa. Hän on polttoaineissa lähes omavarainen.
”Noin 90-prosenttisesti. Kovimmilla pakkasilla joudun ostamaan dieseliä, ettei polttoaine jäädy auton tankkiin.”
Kotipolttoinen biodiesel hyytyy noin nollassa asteessa. Laittamalla sekaan Lubrizol-lisäainetta sillä pärjää Erämaavirran mukaan vielä 10–15 asteen pakkasilla. Sitä kylmemmällä auto voi jättää tielle.
Erämaavirralle on käynyt niin monta kertaa. Hän sanoo oppineensa ”kantapään kautta”.
”Ei hyytyminen riko moottoria. Auto vain lämpimään, niin taas kulkee.”
Erämaavirran auto on vuosimallia 2008. Hän ei mene takuuseen, että omatekoinen biodiesel toimisi moitteetta myös kaikissa uudemmissa moottoreissa.
Pumppu naksahtaa, tankki on täynnä. Erämaavirtaa hymyilyttää, kun hän osoittaa varoitustarraa tankin luukussa: biodiesel-sanan yli on vedetty kieltomerkki.
”Volkswagenilla taidetaan olla vähän eri mieltä tästä touhusta.”
Nykyisillä polttoainehinnoilla investointi tienaa itsensä takaisin parissa vuodessa. © Akseli Muraja
Päästöt ja verotus rasitteena
Biodieselin kotipolttoa kokeiltiin Suomessa jo 2000-luvun alussa, kun etsittiin omatekoisia polttoaineita. Eri valmistusmenetelmiä tutkittiin, ja laitteistoja tuotiin maahan tai rakennettiin itse.
Kyse oli niin sanotusta ensimmäisen sukupolven biodieselistä, jota voidaan valmistaa öljykasveista, eläinöljystä tai esimerkiksi käytetystä uppopaistorasvasta.
Suomessa kiinnostusta herätti erityisesti rypsibiodiesel, jonka tuotannosta povattiin uutta elinkeinoa maaseudulle. Rypsi on öljykasvi ja yksi yleisimmistä biodieselin raaka-aineista. Sen viljelykin oli kasvussa.
Innostus biodieseliin kuitenkin laantui, ja suurin osa pienistä valmistamoista lopetti toimintansa.
”Ongelmana olivat heikko kannattavuus sekä rypsinviljelyn päästöt”, sanoo Maa- ja metsätalousministeriön ylitarkastaja Veli-Pekka Reskola.
”Rypsistä saadaan Suomen oloissa pieniä satoja. Viljelyn ja polttoaineen valmistuksen yhteenlasketut päästöt litraa kohti ovat sellaiset, että EU:n kestävyyskriteerejä on hyvin vaikeata saavuttaa. Ja jos tuotanto ei ole kestävää, sille ei myönnetä investointitukia eikä sitä saa myydä uusiutuvana.”
Toinen rasite on verotus.
Biodieselin valmistuksesta on maksettava valmistevero, joka on liikennekäyttöön tarkoitetulla ensimmäisen sukupolven biodieselillä nyt 54,55 senttiä litralta.
Vero on maksettava tuotantomäärästä riippumatta, joten kotivalmistaja ja valtionyhtiö Neste ovat samalla viivalla. Jos biodieseliä ei katsota kestäväksi, sitä verotetaan käytännössä kuten fossiilista dieseliä.
Esimerkiksi Nesteen uutta My Dieseliä verotetaan kevyemmin: se on tehty kokonaan jätteistä ja tähteistä.
Valmistukseen ei tarvita erityisiä lupia. Mutta jos haluaa myydä omatekoista biodieseliä liikennepolttoaineeksi, on haettava Energiaviraston hyväksyntä sille, että biopolttoaine täyttää EU:n kestävyyskriteerit.
”Pientuotannossa kestävyyden osoittaminen saattaa olla tuotantoon nähden raskas ja kalliskin prosessi”, sanoo viraston johtava asiantuntija Mari Tenhovirta.
Laaduntarkkailu on tärkeä osa biodieselin tehtailua. © Akseli Muraja
Raaka-aineet ravintoloista
Ville Erämaavirta parkkeeraa Volkkarinsa Nesteen pihaan. Sivuovella häntä odottaa kolme isoa pullollista käytettyä uppopaistorasvaa.
Ranskanperunoiden paistamiseen käytetty öljy on käytön jälkeen ravintolalle jätettä mutta Erämaavirralle raaka-ainetta. Hän valmistaa biodieselinsä käytetyistä rasvoista, jotka hän kerää seudun ravintoloista.
”Tässä kylällä on neljä paikkaa ja naapurikylällä yksi. On kiikun kaakun, pärjäänkö näillä määrillä.”
Mitä isompi paikkakunta, sitä enemmän raaka-ainetta olisi saatavilla.
”Ihmettelen, miksi pääkaupunkiseudulla harva tekee itse biodieseliä. Moni ei varmaankaan tiedä, että se on mahdollista. Tai sitten ei vain viitsitä nähdä vaivaa.”
Ville Erämaavirta vakuuttaa, että biodieselin valmistus kuulostaa työläämmältä kuin se onkaan.
Miten se sitten käytännössä tapahtuu? Palataan hänen autotalliinsa ja otetaan selvää.
Reaktori autotallin nurkassa
Ville Erämaavirran biodiesellaitteisto on rakennettu tavallisesta 750 litran energiavaraajasta. Sen ympärillä näkyy säiliöitä, tynnyreitä ja letkuja. Koko laitos mahtuu autotallin perälle.
Ensin Erämaavirta kaataa kanisterillisen öljyä sihdin läpi tynnyriin. Avoimesta tynnyristä pelmahtaa rasvaisen grillin haju. Kun tynnyri on täysi, sen sisältö imetään letkulla viereiseen varaajaan.
Varaaja lämmitetään noin 60 asteeseen, jolloin vesi erottuu öljystä ja painuu säiliön pohjalle. Vesi poistetaan valuttamalla.
Sitten pönttöön sekoitetaan myrkyt, joita tarvitaan kemiallisessa reaktiossa: metanolia ja kaliummetylaattia, joka toimii katalyyttina. Molemmat ovat suljetuissa astioissa varaajan vieressä.
”Näiden aineiden kanssa on oltava varovainen. Ne on pidettävä pois iholta ja hengitysilmasta.”
Ville Erämaavirran autotalli on betonirakenteinen ja osastoitu, joten tulipalon sattuessa palon ei pitäisi levitä asuintiloihin. Autotallissa on vaahtosammutin ja vesipiste. Yhtään palovahinkoa ei ole kuulemma sattunut.
Kun aineet on lisätty varaajaan, käynnistetään reaktio. Se tapahtuu sekoittamalla sisältö pumpulla ja säätämällä lämpötila noin 60 asteeseen.
Reaktion tarkoituksena on poistaa ravintolarasvasta sen sisältämä glyseriini. Se painuu biodieseliä raskaampana varaajan pohjalle ja valutetaan pois. Prosessia kutsutaan esteröinniksi. Glyseriini on sen sivutuote. Sen Erämaavirta vie biokaasulaitokselle raaka-aineeksi.
Kun glyseriini on poistettu, biodiesel kuivataan kertaalleen korkeassa lämpötilassa. Sen jälkeen seoksesta haihdutetaan vielä metanoli. Lauhdutin muuttaa metanolin kaasusta nesteeksi.
Sitten biodieselin annetaan seisoa varaajassa pari vuorokautta.
Siinä vaiheessa ollaan nyt: varaajassa on noin 500 litraa testattavaksi käyvää polttoainetta.
Ville Erämaavirta saa osan raaka-aineistaan huoltoaseman ravintolasta. © Akseli Muraja
”Ei mitään rakettitiedettä”
Ville Erämaavirta laskee varaajasta kellertävää polttoainetta kirkkaaseen lasipurkkiin. Toiseen purkkiin hän kaataa metanolia. Sitten hän sekoittaa metanoliin tilkan polttoainetta ja tutkii lopputulosta.
”Tämä on tärkeä vaihe. Jos seos menee sameaksi, ei ole valmista. Valmis biodiesel liukenee metanoliin täysin mutta raakarasva ei.”
Seos pysyy läpinäkyvänä. Valmista tuli.
Erämaavirta valuttaa vielä biodieselin höylälastulla täytetyn tynnyrin läpi. Puu sitoo itseensä mahdolliset glyseriini- ja saippuajäämät, hän selittää.
”Polttoaine olisi jo nyt käyttökelpoista, mutta tämän käsittelyn jälkeen neste on varmasti kirkasta.”
Lopuksi valmis biodiesel pumpataan letkuja pitkin joko pannuhuoneen öljysäiliöön tai tankkauspisteeseen.
Erämaavirta perehtyi esteröintiin noin 15 vuotta sitten etsiessään edullisempaa lientä vanhaan traktoriinsa.
”Ei tämä mitään rakettitiedettä ole. Yhtään mikrosirua ei ole, ja varaajan termostaatti on ainoa itsestään toimiva vekotin.”
Yksi 500 litran erä käyttövalmista polttoainetta valmistuu Erämaavirran mukaan 4–5 vuorokaudessa. Jos tekee satsin viikossa, teoriassa laitteistolla voi siis päästä yli 25 000 litran vuosituotantoon.
Jos keskikulutus on viisi litraa satasella, polttoainemäärällä ajaisi puoli miljoonaa kilometriä.
”Työaikaa menee yhteen satsiin noin 2–3 tuntia. Oikeastaan suurin työ on kaadella rasvat tynnyriin. Sen jälkeen tämä on lähinnä venttiilien vääntelyä ja luukkujen aukomista.”
Tuotannossa on huomioitava säilyvyys. Biodiesel on orgaaninen tuote, ja jos sekaan jää liikaa vettä, bakteerit voivat alkaa elää omaa elämäänsä.
”En suosittele tätä sellaiseen käyttöön, jossa aine seisoo tankissa vuosia. Esimerkiksi vähällä käytöllä oleviin veneisiin.”
Ville Erämaavirran lähin tankkausasema on omassa autotallissa. © Akseli Muraja
Paljonko se maksaa?
Onko työ sitten vaivan arvoista? Kristiinankaupungin Neste kertoo dieselin litrahinnaksi 2,269 euroa.
Paljonko maksaa Erämaavirran biodiesel?
”1,10 euroa litra. Joka litrasta jää näillä hinnoilla euro kotiin.”
Valmistevero on noin 55 senttiä. Kemikaalit, vesi ja sähkö 35 senttiä, työn hinta 20. Raakarasvan Erämaavirta saa keruukustannuksilla.
Erämaavirta laskee säästävänsä polttoainekustannuksissa nykyhinnoilla noin 5 000 euroa vuodessa.
”Minulla on iso talo, lämmitykseen kuluu vuodessa 2 000–3 000 litraa. Autossa menee noin 2 000.”
Laitteisto maksaa noin kymppitonnin verran, joten nykyisillä polttoainehinnoilla investointi tienaa itsensä takaisin parissa vuodessa.
Laskelmissa ei ole huomioitu kemikaalien hankintaa ja varastointia. Erämaavirta osti pienen teollisuustontin euron neliöhintaan ja rakensi sinne varaston. Metanolia saa kotimaisista tukkuliikkeistä, katalyyttiaine pitää tilata Saksasta.
”Kemikaaleja saa pienemmissäkin erissä, joten varasto ei ole välttämätön.”
Kyselyjä tulee taas
Erämaavirta ei aio ryhtyä löpökauppiaaksi, joten polttoaineen ”vihreyttä” ei ole virallisesti testattu.
”On se vihreämpää kuin fossiilinen. Raaka-aine on kierrätettyä, ja kaikki käytetyt aineet ovat biohajoavia.”
Tänä keväänä kyselyt oman polttoaineen valmistuksesta ovat alkaneet lisääntyä.
”Joku soittaa melkein joka päivä, vaikka en mainosta missään.”
Harva aikoo hankkia valmistuslaitteita, mutta halvalle polttoaineelle olisi ostajia.
”Voisin myydä vähän halvemmalla kuin huoltoasemat, ja silti jäisi katetta. Katsovathan ihmiset nytkin, missä on sentin halvempaa kuin jossain muualla.”