Joonas Nordman: Kotimaiset sarjat ja elokuvat kärsivät, kun HBO Max löi jarrua – maailmanvalloitus tyssäsi juuri, kun se näytti todennäköiseltä
Suomalaiset tuotannot eivät pitkään aikaan edes yrittäneet levittäytyä Suomen ulkopuolelle. Viime vuosina tilanne on kuitenkin muuttunut.
Seuran kolumnisti Joonas Nordman.
Heinäkuun alussa uutisoitiin, että suoratoistopalvelu HBO Max lopettaa omat televisiosarjatuotannot Keski-Euroopassa ja Pohjoismaissa. Taustalla ovat yritysfuusion aiheuttamat säästötoimet.
Myös markkinajohtaja Netflix kiristää vyötään rajusti. Syynä on pandemian päättyminen ja tilaajamäärien lasku ensi kertaa palvelun historiassa.
Suomalaiset sarjat ja niiden tekijät saivat siis ikäviä uutisia. Kotimaiset tuotannot olivat vasta löytämäisillään oman reseptinsä maailmanvalloitukseen, mutta tarvitsevat siihen yhä myös kansainvälistä rahoitusta.
Juuri helmikuussa The New York Times -lehti nosti ensi kertaa näyttävästi esiin Suomessa viime vuosina tehtyjä fiktiosarjoja.
Euroopan unioni haluaisi velvoittaa suoratoistojätit sijoittamaan paikalliseen tuotantoon tietyn määrän rahaa, mikäli aikovat niissä toimia, mutta nähtäväksi jää, miten asia etenee ja taipuvatko amerikkalaisjätit tällaiseen ”sosialismiin”.
Maailmanvalloitukseen herättiin myöhään
Tässä kohtaa joku aina ihmettelee, miksi Suomessa edes pitäisi tehdä kansainvälisiä menestyssarjoja ja -elokuvia? Eikö niitä kuulu tehdä meille suomalaisille?
Tietenkään ei ole pakko valloittaa maailmaa, ja onhan suomen kieltä ja paikallisuutta pidetty kotimaisten sarjojen kilpailuvalttina, kun suomalainen katsoja valitsee sen ja ulkomaisen sarjan välillä. Joskaan ei maailmanmarkkinoita enää tarvitse englanniksi ottaa haltuun. Vuoden 2019 parhaan elokuvan Oscarin voitti koreankielinen Parasite.
Kun lapsi tai nuori alkaa tosissaan harrastaa yleisurheilua tai pelata jääkiekkoa, tavoitteet ovat olympialaisissa ja NHL:ssä. Eihän suomalainen urheilijalupaus urheile sen takia, että pelkkä piirimestaruus riittää. Eikä se riitä sohvalla istuvalle penkkiurheilijallekaan.
Siihen, että suomalaiset sarjat ja niiden tekijät kurottavat tosissaan maailmalle muita Pohjoismaita paljon myöhemmin, on monia syitä.
Toisen maailmansodan jälkeen Suomi-filmi lähti railakkaasti rillumarei-linjalle, joka etäännytti pienen kansan ahdistavasta todellisuudesta.
Tätä seurasi Yleisradion ja koko kulttuuri-ilmapiirin antiamerikkalaistuminen ja politisoituminen vasemmalle.
Neuvostoajan henki vaikutti vielä 1990-luvullakin, jolloin Suomessa ei osattu arvostaa elokuvaohjaaja Renny Harlinin saavutuksia Hollywoodissa. Torilla ei tavattu.
Jalat pöydälle
Kun muiden Pohjoismaiden menestykseen viimein herättiin, alkoi myös kiusallinen kopiointi. Jopa tavallinen katsoja ihmettelee, miksi Suomessa on tehty niin paljon omia versioita vaikkapa tanskalaisista elokuvista.
Entä kuinka monta Silta-kopiota vielä tarvitsemme? Nordic noir on ennen kaikkea ruotsalainen tyylilaji, koska se on ruotsalaisen omakuvan täydellinen vastakohta.
Ja vielä se pahin vihollinen: kiire. Muutaman kuukauden aikataululla käsikirjoitus ei nouse maailmanluokan tasolle.
Kansainväliseen läpimurtoon tarvitaan edelleen paljon kotimaista rahaa sekä rohkeutta tilaajilta. Pitää tehdä asiat toisin, jotta ihmiset kohahtavat ja kysyvät ”mikä tämä on”. Pitää niin sanotusti nostaa kengät ruokapöydälle.
Sellaisessa ajattelussa piilee menestys.
Lue kaikki Joonas Nordmanin kolumnit tästä!