Töissä ei ole aina kivaa – Joonas Nordman muistuttaa milleniaaleja: ”Olen tehnyt työurallani virheitä – ne ovat parasta, mitä minulle on tapahtunut”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Joonas Nordman, EVA
Seuran kolumnisti Joonas Nordman. © Tommi Tuomi / Otavamedia
Millenniaalit ovat kunnianhimoisia, mutta itsekeskeisiä ja inhoavat hierarkioita. Kaikki pitäisi saada mielellään heti.

Kesätyöskentelin rakennustyömaalla vuonna 2007. Raksalla hommia paiski joukko mainioita hahmoja, joista yksi oli maalari Launo, mies kuusissakymmenissä. Hän muun muassa sanoi kerran, että ”kaikki alle kolmekymppiset on vielä täysiä kusipäitä”. Tuolloin, vasta 21-vuotiaana, olin Launon kanssa samaa mieltä.

Koska olen jo syntyessä ollut henkiseltä iältäni vihainen naapurin setä, hämmennyn aina, kun tajuan kuuluvani millen­niaaleihin. Siis X- ja Z-sukupolvien välissä, vuosina 1980–1995 syntyneeseen ikäluokkaan. Oman tulkintani mukaan millenniaalit ovat individualistisia itsensä ilmaisijoita, joita ei vaivaa vanhempiensa tavoin huono itsetunto, vaan päinvastoin suuret luulot itsestä.

Kaikki tänne ja heti

Työelämään millenniaalit suhtautuvat eri tavalla kuin aiemmat sukupolvet, niin hyvässä kuin pahassa. Tarkimpia havaintoja tästä on tehty viime vuosina esimerkiksi Atte ja Karoliina Mellasen kirjassa Hyvät, pahat ja millenniaalit – miten meitä tulisi johtaa (Atena, 2020).

Lyhyesti: millenniaalit ovat kunnianhimoisia, mutta itsekeskeisiä ja inhoavat hierarkioita. Kaikki pitäisi saada mielellään heti.

Tietenkin millenniaalit ovat kaikki erilaisia, mutta yleistyksissä piilee myös paljon totta. Olen 36-vuotias ja seurannut jo pitkään, miten erilaisella asenteella itseäni nuoremmat saapastelevat työelämään.

Töissä ei pidä aina olla kivaa

Mieleeni on jäänyt erityisesti yksi tapaus. Pyysin millenniaali-aikahaarukan loppupäässä syntynyttä nuorta työntekijää hoitamaan tehtävän, johon liittyi puhelimella soittelua ja aikataulujen järjestelyä. Hän vastasi pyyntöön myöntävästi, mutta kolme päivää myöhemmin asiat olivatkin menneet solmuun.

Olin lopputuloksesta hivenen pöyristynyt ja totesin tiukkaan sävyyn, että ”älä tee asialle enää mitään, hoidan tämän itse”, ja kävelin pois. Sen sijaan, että työntekijä olisi pahoitellut tapahtunutta, sain kuulla hänen lähiesihenkilöltään, että olin käyttäytynyt epäkohteliaasti.

Kun sitten pyysin työntekijää avaamaan, miksi hän oli päätynyt tällaiseen tiedonantoon, sain kolmiosaisen vastauksen. 1) Olin purkanut turhautumistani häneen, 2) kaikkien työtä pitää arvostaa, ja 3) töissä pitäisi olla kaikilla kivaa.

Yritin selvittää oman näkemykseni hänelle, siinä todennäköisesti onnistumatta. Ensinnäkin turhautumisen saa edelleen näyttää myös työpaikalla, ja se tulee purkaa turhautumisen kohteeseen. Kaikkien työtä pitääkin arvostaa, mutta tekemätöntä työtä ei.

Ja ei, töissä ei pidä olla aina kivaa. Jos työ ei tuota stressiä ja vaivaa, mikä idea on levolla. Hiljaisuudesta ei voi nauttia ilman melua.

Paskan päivän verran parempi

Olen tehnyt omalla työurallani monia virheitä, ja ne ovat parasta, mitä minulle on tapahtunut, nimittäin onnistumiset eivät opeta. Kun vielä joku on osoittanut minulle virheeni, olen voimaantunut ja päättänyt, että vielä minä näytän, mihin pystyn.

Muistutus meille kaikille: jokaisen paskan työpäivän jälkeen voi olla kiitollinen siitä, että on päivän hirveyden verran kovempi ammattilainen.

Lue kaikki Joonas Nordmanin kolumnit tästä!

Lue myös: Mokailu kuuluu menestykseen – sen tietää näyttelijä Pirjo Lonka: ”Mokat piristävät, eikä niiltä onneksi voi tällä alalla välttyä”

X