Joonas Nordman pohtii japanilaisten ja suomalaisten yhdistäviä piirteitä: ”Olemme ujoja, mutta sisältä vahvoja”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Joonas Nordman
Seuran kolumnisti Joonas Nordman. © Tommi Tuomi / Otavamedia
"Suomalaisen ujous saattaa näyttäytyä töykeytenä, kun taas japanilainen verhoaa sen ylitsevuotavaan kohteliaisuuteen", Joonas Nordman kirjoittaa Seuran kolumnissa.

Kevätaamu oli pitkällä, kun satapäinen joukko mustiin pukuihin sonnustautuneita, pääasiassa yli 50-vuotiaita japanilaismiehiä oli kokoontunut puolikaareen. Lavalla oli meneillään yksi lukuisista puheista. Äänentoistosta huolimatta melkein kaikki huusivat terävästi artikuloidut sanansa mikkiin. Puheiden tunnelatauksesta olisi voinut luulla, että kohta lähdemme Pearl Harboriin.

Oikeasti kohta lähdettiin katkaisemaan nauhaa muumitalon edestä. Japanin uuden Muumipuiston avajaisissa mietin, että tämä kansa todella rakastaa muumeja. Ja Suomea. Kielemmekin koetaan saarivaltiossa siinä määrin eksoottisena ja hauskana, että lukuisat vaatekaupat ovat ottaneet siitä nimensä: Ehkä söpö, Otan tämän ja Minä perhonen. Myös Muumipuisto oli täynnä suomen kieltä Mamman hillopurkkeja myöten.

Japanissa ollaan hyvin perillä Suomen erityispiirteistä, mutta jostain syystä suomalaisten kiinnostus Japania kohtaan on vaisumpaa. Oman kokemukseni perusteella olemme saaneet japanilaisista ikuiset ystävät, vaikkemme sitä tunnu ymmärtävän. Mikä kaikki meitä sitten yhdistää?

Toisen maailmansodan jälkeen alkanut raju talouskasvu, jonka myötä alkoi avautuminen muulle maailmalle. Rakkaus raakaan kalaan. Karaoke. Suomalainen istuu alasti hiljaa saunassa, japanilainen kuumassa lähteessä. Kotona otetaan kengät pois ja hanavettä voi juoda.

Suomalainen antaa itsensä vapautua perjantaipullon ääressä, japanilainen menee J-pop -idolikeikalle, jossa hän huutaa hiestä märkänä ja hyppii muiden olkapäille. Keikka, jolla kävin, järjestettiin maanantai-iltana, ja meno nuorten trendsettereiden ja liikemiesten keskuudessa oli hurjempaa kuin Tuska-festivaaleilla.

Yhtäläisyyksistä tulee mieleen myös itsemurhatilastot. Tosin molemmissa maissa asiaan on puututtu. Suomessa hoidon ja tuen avulla olemme päässeet näissä synkissä luvuissa Euroopan keskikastiin. Japanissa nykyinen hallitus on Shinzo Aben johdolla säätänyt kahdeksan tunnin työpäivän. Työnantaja saa valtiolta sakkoja, jos se teettää ylitöitä.

Todellisuudessa tätä pykälää haluavat kiertää työntekijätkin. (Ehkä tästä syystä toinen meistä on maailman kolmanneksi suurin talousmahti.) Itsemurhiin johtavassa salatussa pahan olon kierteessä on siinäkin yhtäläisyyksiä.

Japanissa vanhemmat ovat stressaantuneet töistä ja ovat lapsiaan kohtaan etäisiä, ankaria ja vaativia. Näin sama ahdistus on kylvetty lapsiin, jotka toteuttavat sitä aikanaan omassa työ- ja perhe-elämässään. Suomessa vastaavanlaista itseinhoa voi hakea esimerkiksi masennuksesta ja alkoholismista, jotka kulkevat halki sukupolvien. Lisäksi myös Japanissa koulukiusaaminen on iso ongelma.

Muumipuiston avajaisissa kysyin suomalaisia tuotemerkkejä maahantuovalta japanilaiselta, mikä hänen mielestään meitä yhdistää. Sato-san vastasi, ”olemme ujoja, mutta sisältä vahvoja”. Suomalaisen ujous saattaa näyttäytyä töykeytenä, kun taas japanilainen verhoaa sen ylitsevuotavaan kohteliaisuuteen.

Kirjautuessani ensimmäiseen hotelliini Tokiossa, minulle kumarrettin sen viidentoista minuutin aikana noin 50 kertaa, ja kiitettiin ja pyydettiin anteeksi saman verran. Sitten sain kuulla japanilaistuttavaltani, että ”Osakassa ollaan todella ystävällisiä, Tokio on vähän tyly”.

Niin ja miksi Muumipuiston avajaisseremonia oli täynnä meikäläisten eläkeikää lähestyviä miehiä? Japanissa mies on kuulemma kuusikymppisenä työuransa puolivälissä.

X