Joonas Nordman: ”Historiantutkimuksessa on samaa kuin katastrofielokuvan katsomisessa – päähenkilöitä on helppo neuvoa”
Mitä vastata, kun tämän päivän lapset jonain päivänä tivaavat, miksi Natoon ei liitytty samalla kun Euroopan unioniin?
Seuran kolumnisti Joonas Nordman.
Jokainen muistaa, mitä ajatteli, kun historianopettaja kertoi Britannian pääministerin Neville Chamberlainin kehumasta Münchenin sopimuksesta, jolla saavutettiin ”rauha meidän elinajaksemme”, vain vuosi ennen toisen maailmansodan syttymistä. Miten Euroopan johtajat eivät tajunneet, mitä oli tapahtumassa?
Historianopiskelija on tutkimuskohteensa äärellä kuin kirjan kaikkitietävä kertoja. Onhan ilta aina aamua viisaampi. Historiantutkimuksessa on paljon samaa kuin katastrofielokuvan katsomisessa; päähenkilöitä on helppo neuvoa.
Kylmän sodan päättymisen jälkeen länsieurooppalaiset ovat pitäneet itseään nykyhetken kaikkitietävinä kertojina, kunnes meidät sitten yllätettiin historian saranakohdassa, jollaista ei kuulunut enää tulla. Kauheiden mullistusten piti olla jo tapahtunut, niille tietämättömille ihmisille siellä historiassa.
Mutta niin vain tämänkin ajan Länsi-Eurooppa näyttäytyy tulevaisuuden historiankirjoissa hyväuskoisten joukolta ja varoittavana esimerkkinä – ainakin muutamaan, kapeaan lukuun tiivistettynä.
Miksi Natoon liittyminen on niin vaikeaa?
Ukrainan sotaan liittyvien lausuntojen viidakosta mieleeni on jäänyt entisen suomalaisupseerin kommentti: ”Meillä oli kolmekymmentä vuotta aikaa liittyä Natoon, mutta keskityimme muihin asioihin.”
Tämän päivän suomalaislapset ovat jonain päivänä tiedostavia aikuisia, joiden voi olla vaikea ymmärtää Suomen tähän mennessä tekemiä puolustuspoliittisia valintoja.
Mitä vastata, kun he jonain päivänä tivaavat, miksi Natoon ei liitytty samalla kun Euroopan unioniin? Miksi Nato-kannatus oli helmikuuhun 2022 asti niin vähäistä? Miksi Naton kannattajia pidettiin siihen asti joko hysteerikkoina, russofoobikkoina tai Nato-kiimaisina tuomiopäivän pasuunoina? Vaikka historian kehityskulku oli koko ajan nähtävillä.
Suhde itään
Suurin osa meistä, johtavia poliitikkoja myöten, uskoi enemmän läntiseen tarinaan – siihen, jossa Vladimir Putin tekee meidän mielestämme lopulta oikein. Joskus ihminen haluaa uskoa siihen, mikä on oikein, eikä siihen mikä on totta.
Tosin kyllähän Suomessa on ymmärretty vuodesta 1944 lähtien odottaa, että itärajan yli voi tulla mitä vaan. Puolueettomuus on osaltaan mahdollistanut vaivattoman kanssakäymisen, kaupankäynnin ja sitä myötä vaurautemme.
Kokoomustaustainen tasavallan presidentti Sauli Niinistö on jakanut sekä edeltäjänsä Tarja Halosen että ex-ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd) kanssa tismalleen saman ulkopoliittisen tilannekuvan ja Nato-kielteisyyden.
Tämän takana seisoi myös valtaosa kansasta.
Seurassakin kirjoitettiin vielä tammikuussa Nato-kriittisesti, että ”tärkein ase tulevaisuuden torjuntavoitoissa on kuitenkin avoin ja suora keskusteluyhteys Venäjän johtoon”. Se oli oma kolumnini, joka vanhentui huonosti.
Historian käännekohdissa olen tavallinen sivustakatsoja, mutta jos kyseistä tekstiäni tarkasteltaisiin vuosikymmenien päästä osana ajankuvaa, minua pidettäisiin idioottina. Onneksi muillakin on selittelemistä.
Lue kaikki Joonas Nordmanin kolumnit tästä!