”Naiset, vaatikaa asevelvollisuutta!” – Joonas Nordman liputtaa vahvasti armeijan puolesta

Jaa kaverilleTilaa Seura
Joonas Nordman
Seuran kolumnisti Joonas Nordman. © Tommi Tuomi / Otavamedia
"Ihmiselämän kannalta tässä piilee armeijan paras opetus: erilaiset ihmiset kasvavat yhteen ja muodostavat joukkueen", Joonas Nordman kirjoittaa Seuran kolumnissa.

Yle julkaisi Taloustutkimuksella teettämänsä kyselyn (26.6.), josta kävi ilmi, että 65 prosenttia kaikista vastaajista ei halua muutosta vain miehiä koskevaan asevelvollisuuteen. 15–24-vuotiaista kuitenkin 41 prosenttia kannatti naisillekin pakollista kansalaispalvelusta.

Jostain syystä epätasa-arvoinen varusmiespalvelus ei mene suomalaisilla tunteisiin, vaikka kaikkeen syrjivään kohteluun muuten puututaan yhä hanakammin.

Onko miehiä koskeva asevelvollisuus sitten niin väärin? No on. Suurin osa naisista jää täysin tämän ainutlaatuisen kokemuksen ulkopuolelle.

Ryhdyin 15-vuotiaana sosialistiksi ja pasifistiksi ja päätin suorittaa sivarin, jahka sen aika koittaa. Sosialismini alkoi laimentua lukiovuosien aikana, mutta päätös siviilipalveluksesta piti melkein kutsuntasyksyyn saakka. Lopulta nuoruuden ehdottomuus sai väistyä minun ja todellisuuden välistä, ja tulin vakuuttuneeksi, että jos en käy armeijaa, se harmittaa myöhemmin. Velvollisuuskin alkoi painaa. Niin ja olihan presidentti Tarja Halonen kutsunut kenraalikuntaa pasifisteiksi, ja Erkki Tuomiojakin on sentään ylikersantti. Vaakakuppini oli kääntynyt.

Heti palveluksen ensimmäisenä päivänä tajusin, miten homogeenisessä porukassa olin teinivuoteni hengannut. Helppoahan se oli ollut kulttuuripiireissä liputtaa erilaisuuden puolesta, kun kaikki ympärillä olivat samanlaisia.

Armeijassa oli toisin. Siellä sai tutustua sellaisiin ikätovereihin, joihin ei muuten olisi ehkä koskaan törmännyt. Ennakkoluulot murenivat kaikilla, ja se teki hyvää. Ihmiselämän kannalta tässä piilee armeijan paras opetus: erilaiset ihmiset kasvavat yhteen ja muodostavat joukkueen.

Ja vaikka asiat pitää ottaa tosissaan, ei varusmiespalvelus niin vakavaa ole. Muistan, miten alokaspatterini yksikköupseeri kuuli näyttelijähaaveistani ja kertoi, miten he Lappeenrannan maasotakoulun iltavapailla kertoivat naisille olevansa Suomen suurimmasta teatterikoulusta.

Omaksi ja monien muiden yllätykseksi viihdyin intissä vuoden. Äitini törmäsi kaupassa perhetuttuun, joka kysyi hieman huvittuneena, että ”mites se teidän Joonas siellä armeijassa pärjää?”. Äitini vastasi, että ”se on nyt RUK:ssa”. Tutun leuka loksahti auki. ”Että ihan hyvin sivariksi”, äiti jatkoi.

Ei armeija tietenkään kaikille sovi, mutta väitän, että enemmistölle se antaa paljon eväitä elämään ja kasvattaa ihmisenä juuri oikealla hetkellä. Aika moni asia ja vastoinkäyminen tuntuu melko helpolta armeijan jälkeen.

En näe mitään syytä, miksi armeija kokemuksena ja oppimisympäristönä ei sopisi yhtä hyvin naisille kuin miehillekin. Toivottavasti useampi nainen innostuisi ajatuksesta, vaikka se vapaaehtoisuuteen perustuukin.

Paras ehdotus palvelusuudistukseksi on mielestäni Elisabeth Rehnin johtaman ajatushautomon visio kaikkia koskevasta ase- tai uudesta varautumispalvelusta, joka korvaisi nykyisen, hieman huonomaineisen ja rangaistuksenomaisen siviilipalveluksen.

Tsemppiä Otto-serkulle ja muille kesän alokkaille! Hajotkaa aamuihinne!

X