Vyötärön uimarengas pisti Joonas Nordmanin paastolle: ”Paastoaminen loi ennen kaikkea hyvän pohjan ruokarytmin parantamiselle”
Joonas Nordman oli yksi niistä ihmisistä, jotka voivat syödä mitä tahansa ilman vaikutusta painoon. Tupakoinnin lopettaminen käänsi tilanteen.
Seuran kolumnisti Joonas Nordman.
Oletko kyllästynyt hyvää oloa ja hehkuvaa ihoa käsitteleviin kirjoituksiin? Hyvä. Tästä alkaa taas yksi sellainen.
Kuten jo tiedämme, koronapandemia on kasannut psyykkisten ongelmien lisäksi myös kilokaupalla suomalaisten fyysistä korjausvelkaa.
Omaa hyvinvointia ja sen ylläpitämistä ei pidä verrata muihin, vaan itseensä. Aivan kuten lapsuudessani huonoa koenumeroa ei voinut kotona selittää sillä, että ”joillakin luokkakavereilla koe meni vielä huonommin”.
Vanhemmatkaan eivät sortuneet vertaamaan koetulostani paremmin pärjänneiden lasten saavutuksiin, vaan omiin aiempiin suorituksiini. ”Jos viimeksi tuli ysi, miksi tällä kertaa vain seiska?”
Vyötärön uimarengas ikävä sivutuote
Tein vuosi sitten elämäni parhaan terveysteon ja lopetin tupakoinnin. Sivutuotteena keskivartalolle kertyi puolessa vuodessa lasten uimarengas. Se ei näkynyt, mutta tuntui. Kauluspaidat istuivat edelleen hartioista ja hihoista täydellisesti, mutta nappirivi irvisti istuessa kuin Jokeri.
Olin koko ikäni elvistellyt armolahjallani, eli että voin syödä lounaalla vaikka kerrosaterian ja päivälliseksi pizzan ja juoda viisi olutta päälle, mutta muutos painossa ei ollut minun ongelmani. Salakavalasti, aineenvaihdunnan hidastuessa ja savuttomuuden avittaessa, ylpeys kävi lankeemuksen eellä.
Huonot asiat vain tapahtuvat
Kohdallani muutos painossa ja vyötärönympärysmitassa oli pieni, mutta 170-senttiselle varrelleni se riitti horjuttamaan kokonaiskuvaa.
Tein nopeasti kaksi havaintoa.
Ensinnäkin: kehopositiivisuus on helppoa, kun sillä tsemppaa muita.
Toiseksi: hyvistä muutoksista sielussa ja ruumiissamme otamme kehut itsellemme, mutta huonot asiat vain tapahtuvat. ”Olen opiskellut uuden kielen” versus ”mulle on kertynyt vähän keskivartaloa”. Tai että ”opin laittamaan aivan loistavaa pastaa” ja toisaalta ”oon mennyt vähän huonoon kuntoon”.
Hallitseeko nälkä minua vai minä nälkää?
Korjausliikettä suunnitellessa aloin pohtia, milloin syön nälkääni ja milloin ainoastaan koska yltäkylläisenä länsimaalaisena voin. Päädyin kokeilemaan vuodenvaihteessa viiden päivän mehupaastoa, joka kaltaiselleni perusterveelle sopi.
Mehulla, vedellä, kasvisliemellä ja muutamalla ravintolisällä eläminen oli paitsi puhdistava matka nälän äärelle myös palkitsevaa itsetutkiskelua.
Stressinhallinnan tapaan oli kiinnostavaa paikallistaa fyysisesti, missä nälkä tuntuu, ja miten tunteen saa ulkoistettua itsestään. Ikään kuin, että tuossa on nälkä, se kulkee vierellä, mutta hallitsen sitä.
Paasto käynnisti kehon uudelleen
Parin päivän jälkeen näläntunne katosi ja tilalle tuli valtava energia. Rasvaa huutavat aivot tosin vaipuivat säästöliekille. Olin lopun paastoa valovoimainen mutta hölmö, aivan kuten moni näyttelijä parhainakin päivinään.
Koskaan eivät ole omena ja porkkanaraaste maistuneet niin orgastisen hyviltä kuin paastoa seuraavina päivinä.
Paastoaminen loi ennen kaikkea hyvän pohjan ruokarytmin parantamiselle. Pääsin takaisin vanhoihin mittoihin ja olen myös pysynyt niissä. Alkoholia ei ole tehnyt mieli vieläkään.
Jokainen löytäköön oman tapansa, mutta minulle itsetunnon palauttaminen maksoi paastopaketin verran.
Lue kaikki Joonas Nordmanin kolumnit tästä!