Kaarina Hazard pohtii muukalaisvihamielisyyttä Suomessa: ”On vaikeaa kuvitella, että vieraankammo voisi näillä saloilla ensinkään viihtyä”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Kaarina Hazard
Seuran kolumnisti Kaarina Hazard. © Tommi Tuomi / Otavamedia
"Maineemme rauhaa rakastavana ja ahkerana kansana ei sekään ole mitään omalähtöistä itseymmärrystä, vaan syntynyt toisten sanoista", Kaarina Hazard kirjoittaa Seuran kolumnissa.

Kiehuva muukalaisvihamielisyys on kansainvälinen muoti, jonka kotoperäistä versiota tekee mieli pohtia.

Ensihätään on vaikeaa kuvitella, että vieraankammo voisi näillä saloilla ensinkään viihtyä.

Olemmehan itse olleet aina varsin meneväistä porukkaa, eikä rajoista ole ollut niin väliä.

Pähkinäsaaren rauha opetetaan koulussa jokaiselle, mutta edes siitä, mistä rauhan raja varsinaisesti kulki, ei ole täysin tarkkaa käsitystä. Jostain sieltä suurinpiirtein vesiä pitkin ja asutuksesta toiseen, kuka sinne skutsiin mitään rajapyykkejä kävi laittamassa, miksi olisikaan.

Pääasia oli, että suuret valtakunnat saivat jonkinmoisen diilin keskenään ja sopu taas niiden kesken hetken vallitsi.

Säätyvaltiopäivillä viimeistään piti ruveta päättämään, että keitä täällä oltaisi ja minkä mukaan mentäisi. Isot talolliset tahtoivat asettaa paikoillaan pysymisen yhteiseksi ihanteeksi, omista ilmeisistä syistään.

Maahan sidottu omaisuus tottavie piti rikkaat paikoillaan, mutta muutoin aloilleen jäivät vain ne, joilla mitään muuta mahdollisuutta ei ollut, kaikkein köyhimmät ja kouluttamattomimmat.

Maineemme rauhaa rakastavana ja ahkerana kansana ei sekään ole mitään omalähtöistä itseymmärrystä, vaan syntynyt toisten sanoista.

Pääkaupunki Pietarin raharikkaat ja keisari itsekin kuljeskelivat tähän suuntaan mielellään, koska ahkerien ja palvelualttiiden suomalaisten keskellä ei tarvinnut pelätä.

Ajan myötä tästä kehkeytyi maailmalla palkittua diplomatiaa.

Suomalainen hyvinvointivaltio saavutti lakipisteensä 1980-luvun puolivälissä, kun meillä vielä oli varaa suhtautua tänne tulijoihin sivistyneesti.

Chileläispakolaiset otettiin vastaan kohteliaasti, venepakolaiset asetettiin aloilleen huolellisesti.

Ajattelimme olevamme itsenäinen valtio ja osa kansainvälistä yhteisöä, joka käyttäytyi kuin kansainväliseen yhteisöön kuuluva itsenäinen valtio. Sitten tuli lama ja repi kaiken.

1990-luvun alkupuolen paniikissa päätimme, että rahan esperanto sopii kieleksi aivan kaikkiin yhteyksiin. Kansalaisuuden sijaan tuli asiakaskokemus.

Myös suhtautumisemme tänne tulijoihin astui asiakkaan katse: Mitä tahdon maisemaani, siitä päätän minä, eivätkä mitkään periaatteet.

Lamaan keskeen saapuneet somalit jos ketkä ovat saaneet tuta tämä nahoissaan.

Ehkä kansainvälisen rasismin trendin suomalainen versio koostuukin tämän tyyppisistä aineksista:

Köyhien omaksuma talollisen identiteetti, toisten kehuista syntynyt käsitys itsestä hyvänä tyyppinä ja laman tuoma rahakieli.

Ehkä tämmöisistä kirjavista kerroksista syntyy se kauhusoppa, joka välejämme nyt kiehuttaa.

X