Kaarina Hazard kummeksuu uutisten paikallisuutta: ”Valtakunnallinen media näyttäytyy yhä useammin pittoreskina reliikkinä elämäntavasta, jonka muistan, mutta jota en enää elä”

Syyskuun lopulla suomalaisesta lehtimaailmasta kuului taas: Ilkka ja Pohjalainen yhdistyvät kahden maakunnan yhteiseksi lehdeksi.

Niinpä niin – ja osinhan tämä on kokonaan minun syytäni: Mitäs en tilaa maakuntalehtiä, mitäs en asetu osaksi suomalaiskansallista mediamaisemaa lukijan roolissa. Sama homma kuin autioituvan Suomen kanssa: Mitäs en muuta maalle tai edes pikkukaupunkiin.

Aamulla ensi töikseni kahlaan läpi englanninkielisen maailman tärkeimpien medioiden otsikot, vilkaisen kotimaiset viestimet ja sitten siirryn omaan someeni nähdäkseni, mistä tänään puhutaan.

Tiedän, että tuo tutkija tuolla kiinnittää huomionsa minua kiinnostaviin aiheisiin, ja tämä poliitikko täällä nostaa näkyviin linkkejä asioista, jotka omasta mielestänikin ovat tähdellisiä.

Päivittäispiirini ei enää määrity maantieteellisesti julkaisu-, paino- ja kantoalueiden mukaan, vaan henkilökohtaisten maailmankuvani ja makuni perusteella.

Jos tahdon tauon, löytyy internetin ihmemaailmasta kosolti kansainvälisiä meemejä ja taiten laadittuja huumoripätkiä, jotka naurattavat minua enemmän kuin paikallismedian päätoimittajan maku.

Financial Times julkaisi 18.9. lausumansa, jonka mukaan maailmanlaajuinen markkinatalous on vain yhden sukupolven aikana eriyttänyt varallisuuserot tappiinsa tavalla, jota maailma ei enää kestä ja systeemimme on tiensä päässä.

Odotin erikoisuutislähetystä ja lehtien erikoisnumeroita. Ylen pääuutislähetyksen introssa koko aihetta ei edes mainittu, mutta kuvituskuvassa kylläkin näkyi lehmiä.
Seuraavana päivänä tärkeimmän sanomalehtemme ensiaukeaman otsikko kuului ”Näin budjetti tuntuisi arjessa”.

Kun Greta T. piti vavahduttavan puheensa maailmamme tärkeimmästä asiasta kansallisvaltioiden suurimmalla foorumilla, oli niin valtakunnan päälehden kuin Ylen iltauutistenkin pääaiheena matkatoimiston konkurssi – koskettaahan se monia ja on ihmisen kokoinen aihe.

En minä viestimiämme syytä. Varmaan niiden valistuneissa strategiapalavereissa on todettu, että tavalliset ihmiset sekä kaipaavat että tarvitsevat uutisia arkisista aiheista, maalämmöstä, parisuhteesta, ruokavaliosta, viljasadosta ja että lehmä kuvassa on aina hyvä.

Minun nuoruudessani sanomalehti oli ikkuna muuhun maailmaan, se kertoi mitä muualla touhuttiin. Nyt sama lehti on ikkuna omalle takapihalle.

Eivät vain maakuntalehdet, vaan myös valtakunnallinen media näyttäytyy yhä useammin pittoreskina reliikkinä elämäntavasta, jonka muistan, mutta jota en enää elä: Paikallisia uutisia paikallisille ihmisille.

Ne ovat kuin mökkikunta, jossa hyvällä säällä on kiva käydä, mutta kuka luojan tähden sinne jäisi asumaan.