Koikkalainen: Kun ministeri olympiaurheilijoita kannusti – ”Olympialaiset ovat kuin kansakuntien loputonta asevarustelukilpailua”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Koikkalainen
Koikkalainen on Seuran pakinoitsija. © Tomi Malkki
"Ikävä vain, että koko olympia-ajatus on jäänyt jaloa kisaa arkisempien arvojen alle", Koikkalainen kirjoittaa.

Maailmalla tapahtuu. Musta sieni riehuu Intiassa ja Japanissa on olympiakisat. Koronaviruksen tuhoja täydentävä sieni on kantajalleen kauhistus. Paineita lisää se, että köyhässä Intiassa ei edes ole riittävästi lääkkeitä sienen hoitoon.

Olympia-asioita Koikkalainen ei tällä kertaa erityisemmin kommentoi. Viisainta olisi ollut, että olympialaisia olisi edelleen vähintäänkin siirretty. Väliin tuli taas ­suuri raha ja sen tarpeet. Tarpeet ohittivat terveysnäkökohdat. Rahaa taas tarvitsivat sponsorit, televisioyhtiöt ja Kansainvälinen olympiakomitea KOK.

Koikkalainen ei ­väheksy yksittäisten urheilijoiden uhrauksia. Taistelu mukaan pääsystä on lähes mahdotonta ja saavutusten toteutuminen äärimmäisten ponnistelujen takana. Ikävä vain, että koko olympia-ajatus on jäänyt jaloa kisaa arkisempien arvojen alle.

Olympialaiset ovat kuin kansakuntien loputonta asevarustelukilpailua. Parasta, kalleinta, prameinta ja entistä mahtipontisempaa pitää kaiken olla. Kustannuksista viis. Siksi ne vain paisuvat joka olympiadi. Kulissit ovat joka kerta entistä komeammat – kunnes ne jäävät tyhjilleen ja veronmaksajien vaivaksi.

Koikkalainen ei kirjoita kisoista siksikään, että tontti on jo ollut Suomen osalta tiede- ja kulttuuriministerin osaavissa käsissä. Ministeri uhrautui ja lennähti pitkäksi viikonlopuksi Tokioon, vaikka monen muun maan valtionjohto on päättänyt jättää kisat väliin.

Tiede- ja kulttuuriministeri on velvollisuuden­tuntoinen mies.

”Haluan läsnäolollani osoittaa tukea Suomen olympiajoukkueelle sekä niin globaalille kuin kotimaiselle urheilulle. Haluan myös kunnioittaa Olympiakomitean kautta tullutta kutsua Japaniin”, hän perusteli matkaansa valtakunnan suurimmalle sanomalehdelle.

”Koska presidentti ja pääministeri eivät tällä kertaa matkusta kisoihin, niin on minun tehtäväni edustaa Suomen valtionjohtoa paikan päällä.”

Ministerin velvollisuudentunto mykistää. Vastaavaa tapahtuu tavallisen kansan keskuudessa vain silloin, kun tukkoon menneitä wc-viemäreitä rassaava Reiska ­kuvaa työtään roskiksia aamusta ­yöhön tyhjentävälle kaverilleen Patelle. ”Paska homma, mutta jonkun on sekin vaan tehtävä.”

Kekseliäs ministeri iski matkallaan samaan vaivaan monta kärpästä. Onnenpotkua persuuksilleen ei saanut vain suomalainen olympiaurheilija. Tukea sai moni muukin koko kansakunnan kannalta elintärkeä asia.

”Japani on Suomelle tärkeä kumppani niin talouden, kulttuurin kuin matkailun saralla. Myös tämän vuoksi pidän tätä matkaa tärkeänä”, ministeri perusteli.

Jäämme odottamaan ­ministerin Tokion-matkan loppukommunikeaa. Pääasia on silti voitto. Kait sieltä nyt pari kultaa tulee.

Lue kaikki Koikkalaisen kolumnit tästä.

X