Mitä heikompi johtaja, sitä vahvempi muuri

Jaa kaverilleTilaa Seura

Presidentti Donald Trumpin muurihankkeesta on piisannut paljon puhetta, mutta rajamuuri ei ole niin poikkeuksellinen kuin ensin vaikuttaa. Alustavan työn ovat tehneet hänen edeltäjänsä, ja kehitys kaikkialla maailmassa on samansuuntainen. Trump ja muuri ovat vain ajan hengen ruumiillistuma.

Esimerkiksi Barack Obaman hallinnon aikana Yhdysvalloista karkoitettiin 2,5 miljoonaa siirtolaista. Se on enemmän kuin George W. Bushin aikana, ja oikeastaan kenen tahansa Yhdysvaltain presidentin  aikana.

Samanaikaisesti kun Meksiko haluaa torjua muurin pohjoisrajaltaan, sillä itsellään on kovia paineita tukkia etelärajansa, jossa sadat tuhannet Väli-Amerikan köyhät koettavat päästä maahan. Monet heistä pakenevat rikollisuutta ja väkivaltaa, mutta väkivalta ei lopu rajan toisella puolella. Toimittajat ja ihmisoikeusjärjestöt ovat raportoineet Meksikon rajavartijoiden väkivallasta siirtolaisia kohtaan. Vaikka suuri osa siirtolaisista pakenee täysin epätoivoisia oloja ja paluu kotimaahan tietää monille kuolemaa, Meksiko palauttaa takaisin käytännössä kaikki, jotka se saa kiinni.

Yhdysvalloilla ei itse asiassa ole suurta siirtolaiskriisiä Meksikon kanssa. Meksiko on vaurastunut, syntyvyys on laskenut ja yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä kasvussa. Toisin sanoen laiton siirtolaisvirta Meksikosta Yhdysvaltoihin on tyrehtynyt huomattavasti, ja suurin osa laittomista siirtolaisista on juuri näitä Väii-Amerikan köyhiä. Heidän kannaltaan kyse ei niinkään ole siitä, rakennetaanko muuri, vaan Meksiko itsessään on heille muuri.

Palatakaamme kuitenkin vielä hetkeksi ajassa taaksepäin ymmärtääkseemme, miksi niin suuri määrä meksikolaisia karkasi takavuonna Yhdysvaltoihin. Syy numero yksi on maissi. Kun Meksiko liittyi Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimukseen vuonna 1994, Yhdysvalloista alkoi virrata halpaa maissia Meksikon markkinoille. Yhdysvalloissa maissin tuotanto on raskaasti tuettua, Meksikossa ei. Meksikolaiset maanviljelijät eivät kyenneet kilpailemaan Yhdysvaltain halvan maissin kanssa. He hylkäsivät tilansa ja muuttivat kaupunkeihin, joissa heistä tuli urbaania köyhälistöä.

Myöhemmin vapaakaupan tuoksinassa maissin hinta on noussut ja laskenut, mutta esimerkiksi 2000-luvulla tortillan hinta oli noussut 279 prosenttia. Tilanne kävi todella epätoivoiseksi köyhille, ja yhä useammat alkoivat etsiä parempaa elämää Yhdysvalloista.

Meksikolaisia on toki ollut Yhdysvalloissa aina, laillisesti ja laittomasti. Erona tähän päivään vain on, että aina 1980-luvulle asti suuri osa siirtolaisista palasi takaisin. 1960-lukujen valossa 70 miljoonaa meksikolaista saapui Yhdysvaltoihin, mutta 85 prosenttia palasi takaisin Meksikoon. 2000-luvulla meksikolaisista vain seitsemän prosenttia palasi takaisin. Mitä tapahtui? Vastaus: Yhdysvallat alkoi valvoa rajaa aggressiivisemmin. Rajanylityksen kustannukset  ja kiinnijäämisen riski nousivat: molempiin suuntiin. Muurit toimivat, Trump sanoo, ja tässä tapauksessa se esti monia meksikolaisia palaamasta kotimaahansa. Se herättää vain kysymyksen siitä, onko laittomien meksikolaissiirtolaisten ongelma osin Yhdysvaltain hallinnon itsensä aiheuttamaa?

II

Nyt kun muureja nousee sinne ja tänne, on hyvä hetki miettiä, mikä oikein on raja. Se on nimittäin fundamentaalisin ihmiselämään vaikuttava asia, ja on täysin elämän arpaonnen varassa, minkälaisten rajojen sisään satut syntymään.

Kun itse olin nuorukainen 90-luvulla, puhuttiin elintasokuilusta Suomen ja Venäjän välillä. Suomessa lapsikuolleisuus oli vähäistä ja elinajanodote maailman kärkeä. Venäjällä jylläsivät kurkkumätä ja tuberkuloosi. Toisin sanoen, saatoit kävellä rajan ylitse ja olit samalla leveysasteella ja samassa ilmastossa, mutta olit kävellyt modernismista kurjuuteen. Niin paljon vaikuttaa raja.

Toinen tapa katsoa asiaa on ottaa syntymättömän vauvan näkökulma. Jos vauva syntyy Somaliaan, hänellä on noin 14 prosentin todennäköisyys kuolla ennen viidettä ikävuotta. Jos vauva sen sijaan syntyy Suomeen, hänen todennäköisyytensä kuolla ennen viidettä ikävuotta on noin 0,2 prosenttia. Kun siis lähetämme äidin pienen vauvan kanssa takaisin Somaliaan siksi, että turvapaikan myöntämisen kriteerit eivät täyty, lähetämme hänen lapsensa takaisin suurempaan kuolemanriskiin.

Näin rajat ovat suurin eriarvoisuutta ylläpitävä tekijä, ja siirtolaisuus on suurin yksittäinen eriarvoisuutta vähentävä tekijä maailmassa. Eriarvoisuuden painekattilassa paine tuntuu aina rajoilla, ja jos rajat eivät anna periksi, paine kasvaa.

Emme kuitenkaan aina ole suhtautuneet rajojen valvontaan samalla tavalla kuin nykyään. Noin 1850-luvulta eteenpäin tähän vaikutti niinkin yksinkertainen asia kuin juna. Rautatiet kulkivat valtionrajojen ylitse, ja kun junista tuli yhä nopeampia ja ne kuljettivat yhä useampia ihmisiä, rajavartijat eivät kyenneet valvomaan passilakeja. Kun passilakeja ei kyetty valvomaan, moni maa alkoi suhtautua koko asiaan olankohautuksella. Näin ihmiset Euroopassa saattoivat siirtyä vuosien ajan  valtiosta toiseen ilman passia. Poikkeuksiakin toki oli; Venäjä ja Ottomaanien valtakunta vaativat passin, ja se oli eurooppalaisille yksi merkki niiden takapajuisuudesta.

Tämän vapaan liikkuvuuden kauden katkaisi ensimmäinen maailmansota. Valtiot halusivat pitää vakoojat rajojensa ulkopuolella ja sotareservin rajojensa sisäpuolella, joten rajavalvonta palasi takaisin. Sodan jälkeen rajavalvontaa ei purettu, vaikka monet 1920-luvulla kaipasivatkin vanhan vapauden perään ja pitivät passitarkastuksia jopa ihmisarvoa alentavina. EU:n vapaalla liikkuvuudella – mikä oli itse asiassa kunniakas ajatus – on siis historiallinen esikuvansa.

Nyt kun muureja nousee Eurooppaankin, aika ei voisi olla huonompi ehdottaa rajojen avaamista, mutta tällaista on väläytelty monen taloustieteilijän taholta. Yksi näistä on Harvardin yliopiston professori ja Maailmanpankin neuvonantaja Lant Pritchett. Hänen laskelmiensa lähtökohtana on ollut se tilanne, että samasta työstä maksetaan eri maissa erilaista palkkaa. Taksikuski Mumbaissa ansaitsee vain murto-osan siitä, mitä taksikuski Oslossa.

Pritchett on laskenut, kuinka paljon asettuminen uuteen maahan on lisännyt siirtolaisten palkkaa verrattuna kotimaan palkkoihin samasta työstä. Vuoden 1870 tilastot osoittavat, että Yhdysvalloissa irlantilaisten palkka kaksinkertaistui, norjalaisten kolminkertaistui ja ruotsalaisten ja italialaisten nelinkertaistui. Vastaavasti 1990-luvulla USA:han päässeiden guatemalalaisten palkka 6-kertaistui, Italiaan päässeiden etiopialaisten palkka 7-kertaistui ja Japaniin päässeiden vietnamilaisten palkka 9-kertaistui.

Koska monet lähettävät rahaa kotiin, myös kotiin jääneiden talous paranee. USA:n Bureau of Economic Analysis- keskuksen mukaan maan laittomat siirtolaiset lähettävät sukulaisilleen vuosittain 50 miljardia dollaria. Globaalisti tämän luvun on laskettu olevan lähellä 500 miljardia dollaria.

Koska paine rajoilla tuskin hellittää ennen kuin köyhyys ja epätoivo kohenevat, Pritchett on ehdottanut, että siirtolaispolitiikassa voitaisiin myöntää 3-5 vuoden oleskelulupia kaikista köyhimmille. Se helpottaisi länsimaiden huoltovajetta  – kyllä, alhainen syntyvyytemme on ongelma – ja köyhien taloutta lähtömaissa.

Pritchett on myös laskenut, kuinka paljon hypoteettinen kaikkien rajojen poistaminen ja työvoiman täysin vapaa liikkuvuus maiden välillä lisäisi globaalia bruttokansantuotetta verrattuna siihen, jos poistaisimme kaikki jäljellä olevat rajoitteet pääoman ja hyödykkeiden liikkuvuudelta. Nämä tulokset osoittivat, että työvoiman vapaassa liikkuvuudessa olisi korjattavissa huikea 65 biljoonan potti. Osaamiseni ei riitä tutkimuksen tarkasteluun, mutta minua osaavammat voivat tutustua siihen tästä linkistä.

Mitä tulee vapaan liikkuvuuden filosofiseen perustaan siteeraan lopuksi itseäni. Katkelma on Rapport-sivustolla julkaistusta artikkelista, joka sai harmillisen vähän huomiota, mutta ehkä jaksatte lukea nyt senkin.

Vapaa liikkuvuus onkin se periaate, johon siirtolaisuuden problematiikka tiivistyy. Filosofi John Rawls kehotti ihmisiä miettimään millainen olisi oikeudenmukainen yhteiskunta, jos ihmiset joutuisivat päättämään sen periaatteista tietämättömyyden verhon takana. He eivät tietäisi, mihin maahan tai säätyyn he syntyisivät tai miten he tulisivat yhteiskunnassa sijoittumaan. Rawlsin mukaan tällaisessa tilanteessa oikeudenmukainen yhteiskunta olisi se, joka tarjoaisi ihmisille mahdollisimman suuren valinnanvapauden riippumatta siitä, millaiset kortit he elämän arpapelissä saavat. Jos ihmisillä on riski syntyä Afganistaniin, silloin heillä ei ole intressiä rajoittaa vapaata liikkuvuutta, vaan tukea sitä. Jos ihmisillä on riski syntyä köyhyyteen ja kurjuuteen, heillä ei ole intressiä tukea rikkaiden etuoikeuksia, vaan mahdollisimman laajaa taloudellista tasa­-arvoa. Siksi vapaa liikkuvuus on globaalin oikeudenmukaisuuden näkökulmasta keskeinen ihmisarvo. Se voi olla miljoonille ihmisille tärkein – joskus ainoa – mahdollisuus parantaa tilannettaan.

Yksi asia, mikä minua kaikkialle nousevissa muureissa entiten ihmetyttää, on se tosiasia, minkä antropologit ovat aina tienneet: Mitä heikompi johtaja, sitä suurempi muuri. Symboloivatko kaikkialle nyt nousevat muurit vain sitä, miten vähän vastauksia johtajillamme on tämän päivän kriiseihin?

X