Miksi siat eivät saa diabetesta?

Jaa kaverilleTilaa Seura

Uutisotsikoita lukiessa voisi luulla, että olemme pian kaikki diabeetikkoja. Seuraavassa pieni sikermä. ”Diabetes lisääntyy räjähdysmäisesti”. ”Diabetes lisääntyy hälyttävästi.” ”Diabetes lisääntyy nopeasti.” ”Diabetes lisääntyy huolestuttavalla vauhdilla.”

En millään muotoa halua väheksyä sitä tosiseikkaa, että etenkin tyypin 2 diabetes on viime vuosina lisääntynyt kaikkalla maailmassa. Euroopassa sen esiintyvyys on kuitenkin vain noin 5-10 prosenttia väestöstä. Sanon ”vain”, koska on olemassa toisenlaisia väestöjä, jossa diabetes on paljon yleisempää. Näitä ovat sellaiset kansat, joiden historia metsästäjä-keräilijänä on paljon pidempi kuin meillä europpalaisilla. Näissä yhteisöissä tyypin 2 diabetesta voi sairastaa 30-40 prosenttia väestöstä,  ja heillä sairaus on usein myös vaikeampi kuin olemme tottuneet näkemään Euroopassa.

Miksi eurooppalaiset vaikuttavat olevan paremmassa suojassa tyypin 2 diabetekselta kuin monet alkuperäiskansat? Kymmenisen vuotta sitten kaksi kanadalaista tutkijaa lähestyi tätä samaa kysymystä kysymällä, miksi siat eivät sairastu diabetekseen.

Siat ovat siinä mielessä kuin me eurooppalaiset, että ne elävät diabetogeenisessä ympäristössä. Se tarkoittaa ympäristöä, jossa liikunta on vähäistä, mutta ruokaa on saatavilla yltäkylläisesti. Millaisia olivat ne ensimmäiset possut, jotka pääsivät näistä ruhtinaallisista oloista nauttimaan, emme tiedä, mutta lopputuloksen tiedämme.

Se vaaleanpunainen, suurikokoinen ja lihaisa sika, jonka tiedämme, on satojen, ellei tuhansien vuosien jalostuksen tulos. Toisin sanoen siat, jotka parhaiten sopeutuivat diabetogeeniseen ympäristöön – kasvamalla suureksi sairastumatta diabetekseen – valikoituivat geeneineen eteenpäin, ja näin syntyi moderni sika, joka voi syödä ja olla liikkumatta ja silti säästyä diabetekselta.

Oman sikamme ainutlaatuisuus tässä suhteessa tulee ilmi, kun vertaamme sitä niin sanottuun Ossabawn sikaan. Nämä pienet possut ovat samaa juurta kuin omamme, mutta ne ovat eläneet kovin erilaisessa ympäristössä.

Ossabawn kolonia syntyi noin viisisataa vuotta sitten, kun pieni joukko Euroopasta tuotuja sikoja vapautettiin Ossabawn saarelle Georgian osavaltion edustalla. Siitä asti ne ovat eläneet siellä kuin villieläimet; ne liikkuvat laajalti ruoan haussa ja ruokaa on saatavilla epäsäännöllisesti.

Mielenkiintoinen juttu on, että jos Ossabawn pienet possut laitetaan samanlaisiin olosuhteisiin kuin modernit siat – eli diabetogeeniseen ympäristöön – ne lihovat erittäin voimakkaasti ja sairastuvat nopeasti tyypin 2 diabetekseen.

Tämän vuoksi Ossabawn possuja on käytetty diabetestutkimuksessa koe-eläinmalleina. Oma sikamme ei tähän tehtävään tietenkään sovellu, koska se ei diabetekseen sairastu.

Nämä havainnot voivat selittää eroa eurooppalaisten ja erilaisten alkuperäiskansojen herkkyydessä sairastua diabetekseen. Eurooppalaiset ”keksivät” diabetogeenisen ympäristön ja ovat eläneet siinä niin monen sukupolven ajan, että diabetekselle herkimmät geenit ovat osaksi jo karsiutuneet väestöstä pois. Sen sijaan monilla alkuperäiskansoilla tällaista karsiutumista ei ole tapahtunut ja siksi he ovat hyvin herkkiä sekä lihomaan että sairastumaan diabetekseen.

Jos tämä oletus pitää paikkansa, miksi tyypin 2 diabetes edelleen lisääntyy länsimaissakin? Tutkijat spekuloivat, että länsimainen ympäristö on muuttunut niin äärimmäisen diabetogeniseksi, että se voi olla liikaa jopa geneettisesti sopeutuneelle väestölle.

Tutkijat myös korostavat, että jos heidän hypoteesinsa on oikea, diabetesepidemiaa ei ratkaista vaikuttamalla yksilöiden käyttäytymiseen, vaan ympäristöä on muutettava vähemmän diabetogeeniseksi koko yhteiskuntaa koskevilla ratkaisuilla.

X