Hämähäkin superseitti on entistä superimpi
Monissa itsepuolustuslajeissa on periaatteena, että vastustajan voima käännetään häntä itseään vastaan. Olisiko hämähäkinseitti hyvä esimerki tällaisesta periaatteesta? Mitä enemmän sätkit, sitä pahemmin seittiin sotkeudut.
Kaikki hämähäkinseitit eivät kuitenkaan ole samanlaisia. Hämähäkkien joukossa on alkeellinen ryhmä, joiden seitin kutomista yhdistää erityinen kehruulevy. Kun seitti puserretaan kehruulevyn lävitse syntyy rihmoja, jotka ovat sata kertaa ohuempia kuin tavallinen hämähäkinseitti. Kun nämä ohuet rihmat kammataan yhteen (kyllä, hämähäkeillä on tähän oma kampansa), syntyy villamaista seittiä.
Kehruulevyllisten hämähäkkien seitti on melkoinen mysteeri. Se ei ole tahmeaa, mutta silti se on monin verroin tarttuvampaa kuin tahmea seitti. Mihin tämä perustuu?
Tuoreessa saksalaistutkimuksessa on löydetty vastaus. Se osoittaa, että kehruulevyllisten lajien seitissä toteutuu edellämainittu itsepuolustuslajien filosofia puhtassa muodossaan. Seitti nimittäin ottaa voimansa saaliista ja kääntää sen sitä itseään vastaan.
Saksalaistutkijat pääsivät löytönsä jälljille tutkimalla saalista ja verkkoa mikroskoopin alla. He havaitsivat, että kun verkko kosketti hyönteistä, he eivät enää erottaneet yksittäisiä, ohuen ohuita rihmoja, joista seitti oli tehty. Aivan kuin rihmat olisivat sulautuneet yhteen yhdeksi paksuksi ja voimakkaaksi seitiksi.
Kun tutkijat analysoivat paksuuntunutta seittiä kemiallisesti, tulokset kertoivat, mitä oli tapahtunut. Seitti oli muuttunut vahamaiseksi ja vaha oli peräisin saaliista itsestään. Kaikilla hyönteisillä on pinnallaan ohut vahakerros, joka suojaa niitä kuivumiselta.
Tämä tarkoittaa, että kun hyönteinen jää kiinni seittiin, seitti alkaa imeä hyönteisestä vahaa, ja vahan ansiosta seitissä tapahtuu muutoksia. Kyse ei kuitenkaan ole rihmojen yhteensulautumisesta, vaan vaha pikemminkin ”kasvaa” kalvoksi rihmojen väliin hieman samalla tavalla kuin sorsilla kasvaa räpylä kynsien väliin, ja näin seitistä tulee huomattavan vahvaa.
Tutkijat todistivat tämän poistamalla vahan joistakin saalisyksilöistä. Tällöin seitin kalvoutumista ei tapahtunut, ja se oli monin verroin heikompaa kuin ”vahattu” seitti.
Seitin ja hyönteisten vahapinnan yhteistyö selittää myös sen, miksi seitti ei tartu elottomiin esineisiin yhtä voimakkaasti kuin hyönteisiin. Toisaalta, jos elottomat esineet päällystetään hyönteisten vahalla, seitti tarttuu myös niihin.
Suomessa kehruulevyllisiä lajeja edustavat pykäverkkohämähäkit (Uloboridae). Luonnonvaraisena tavataan sektorihämähäkkiä (Hyptiotes paradoxa) ja kasvihuoneista on tavattu lajia Uloborus plumipes. Kaikki pykäverkkohämähäkit ovat myrkyttömiä.
Tutkimuksesta voi lukea enemmän tästä The Atlanticin blogista.