Miehestäni on tullut kissansa näköinen

Masi kehrää samaan tahtiin, kun mieheni Henri kuorsaa. Iso kollikissa makaa Henrin leveän rintakehän päällä. Miehen rinta nousee ja laskee vaivatta, vaikka Masi painaa seitsemän kiloa. Kuorsaus laskee ja nousee. Kehräys painuu ja kohoaa.

Näky on suloinen, mutta ääni niin voimakas, että se saa molempien viikset tärisemään. Mies ei herää, vaikka tönäisen häntä kylkeen.

Henrin silmät vetäytyvät viiruiksi, mikä korostaa ovaalin muotoisia kasvonpiirteitä ja karvaista naamaa. Hänestä on tullut aivan kattinsa näköinen. Miehen silmät hymyilevät tyytyväisinä yöllä, kun päivän murheet ovat kaukana, ja sekä mies että kissa laukkaavat unissaan vapaina hiirijahdissa.

Masi alkaa haukotella. Se laskeutuu Henrin päältä meidän väliimme. Venyttää metrisen ruumiinsa koko pituutensa. Työntää minua pontevilla jaloillaan yhä kauemmaksi miehestäni.

Raukea mirri käpertyy hetkeksi kainalooni, asettaa etutassunsa käteni ympärille halatakseen. Toinenkin kissamme Marjaana saapuu ryhmähaliin. Hetki saa minut unohtamaan kissojen huonot puolet, kunnes Masi naukaisee korvia vihlovasti. Katsoo silmiin vaativasti. En suostu silti kattamaan sille aamupalaa, sillä tiedän mieheni ruokkineen kissat taas keskellä yötä, koska ei osaa vastustaa Masin vaatimuksia.

Rapsutan kissoja tottumuksesta, vaikka olen Masille vihainen. Kehtasikin herättää.

Ensi yönä pakotan sen nukkumaan vessassa, päätän taas.

Aamutakkiin kietoutunut Henri lähtee kävelemään kahvinkeitintä kohti Masi olkapäällään. Päivä on alkanut.

Esikoisemme laskettu aika ja muutto Puu-Käpylään osuvat samoille viikoille, joten noin kuukauden päästä on odotettavissa kaaosta. Silti nyt on vielä hetken rauhallista, aikaa keskittyä elämään tässä hetkessä katti kainalossa.