Leivinuuni odottaa korkkaamattomana

Helsingin kantakaupungin laitamilla leivinuuni on varsinaista luksusta. Jo parin vuoden ajan olemme mieheni kansa mehustelleet ajatuksella uunin käyttämisestä esimerkiksi kalakukon tai leivän paistamiseen. Haave siirtyy kaiken aikaa.

Käytämme kyllä kodin lämmityksen yhteydessä usein lieden levyjä esimerkiksi keiton hauduttamiseen tai kastikkeen valmistamiseen, mutta itse uuni on edelleen korkkaamatta.

Miksi ihmeessä? Onhan leivinuunissa paistettu leipä nyt paljon parempaa kuin sähköuunin tekele.

Ensimmäinen syy oli puhdas tietämättömyys. Miten kaupungissa kasvaneet ihmiset oppivat käyttämään vuosikymmeniä vanhaa – jos ei peräti satavuotiasta – uunia? Siinä ei todellakaan tullut käyttöohjetta mukana, eikä sitä ole kovin helposti googletettavissa netistäkään.

Miten kukaan on päätynyt keksimään uuneihin lukuisia pesiä, räppänöitä ja luukkuja? Pelkän asunnon lämmittämisen onnistuminen vei meiltä aikansa. Ensin uuni savutti sisälle, ennen kuin keksimme sivupesän käyttötarkoituksen.

Sittemmin kolme eri hormin luukkua alkoivat valjeta meille. Joka kerta ei tarvitsekaan sulkea pääluukkua kolmen metrin korkeudelta lieden päälle kiiveten, vaan alemmat luukut ajavat saman asian. Kesä- ja talviluukun käytössä kompuroimme edelleen.

Viimeisin oivallus on tuore. Tajusin vastikään, että tuli pitäisi tehdä itse leivinuunin sisälle. Ei siis riitä, että lämmittää vain viereisen ja takimmaisen pesän. Nyt olen jo teoriassa käyttänyt uunia, sillä olen sisäistänyt sen käyttötavan ja siivonnut mielessäni tulikuuman uunin hiilloksista.

Enää vain käytännön toteutus uupuu!