Jouluna 1939 pelättiin pommituksia sekä sota- että kotirintamalla
Suomeen piti tulla jälleen hyvä ja rauhallinen joulu. Tulikin sotajoulu, jota vietettiin tykkitulen jylyssä ja pommituksia paeten. Elettiin vuotta 1939.
Pommikoneet tekivät tuhojaan Turussa joulupäivänä.
Turkulaiset ovat vuoden 1939 jouluaattona rauhallisia. Satelee lunta, ja taivas on paksussa pilvessä. Lentosää on kehno. Paldiskin kentältä Virosta ei nousisi ilmaan pommikoneita. Siellä on Neuvostoliiton lentotukikohta, josta SB-pommikoneet lentävät Turkuun puolessa tunnissa.
Jouluvirtensä turkulaiset saavat laulaa rauhassa, mutta yön aikana paksu pilvikerros väistyy. Joulupäivän taivas on pilvetön, sää kirkas ja kylmä.
Ennen pitkää hälytysireenit alkavat ulvoa. Turkua lähestyy yhdeksän SB-pommikoneen muodostelma. Ilmatorjunta ampuu valojuova-ammuksia. Ihmiset suojautuvat kuka minnekin. Tulipaloja syttyy, rakennuksia tuhoutuu, kolme ihmistä saa surmansa.
Tauno Kalske, 15-vuotias koululainen, livahtaa muiden mukana piharakennuksessa olevaan saunaan. Se on vahvistettu hiilisäkeillä ja paksuilla lankuilla. Lähellä jysähtää, katto ja ulkoseinät romahtavat, mutta lauteiden alle piiloutunut Kalskeen perhe ei saa naarmuakaan.
Joulukuusia korsuissa
Kollaan rintamalla jouluaatto on puolipilvinen. Pari päivää aikaisemmin on satanut uutta lunta, joka peittää noen, lian ja kranaattikuopat.
Kaikissa teltoissa ja korsuissa on pieni joulukuusi. Jokainen niistä on koristeltu omenilla ja kynttilöillä, joita on rintamalle lähetetyissä siviilipaketeissa. Komppanian komentajan, kapteeni Aarne Juutilaisen teltassa riittää makeisia, kirjoja, vaatteita ja tupakkaa – North Staten hienostunut savu peittää koko tienoon.
Kenttäjumalanpalvelus pidetään iltapäivällä hieman ennen auringon laskua. Jalkaväkirykmentti 34:n kuudes komppania on jylhän näköistä joukkoa: vaatetus kirjavaa, lumipuvut harmaita ja repaleisia, miesten kasvot partaisia ja nokisia.
Ensin kajahtaa jouluvirsi Enkeli taivaan, sitten puhuu pastori Antti J. Rantamaa: ”Vaikka tuhansia kaatuisi vierelläsi ja kymmeniätuhansia oikealta puoleltasi, ei sinuun satu, koska olet ottanut Herran, sinun Jumalasi varjelijaksesi.”
Pastori Rantamaa piti jouluaattona kenttäjumalanpalveluksen Kollaan taistelijoille. ©SA-KUVA
Jumalanpalveluksen aikana vihollistykkien ammukset sujahtelevat yli matalalta ja räjähtävät parisataa metriä taaempana metsikössä. Yöllä jymisee kovanlainen tykistötuli. Srapnellit leimahtelevat pimeällä taivaalla kuin juhlavalot.
Vihollisen puolella ei vietetä joulua.
Erikoinen joululahja
Viipuria on pommitettu rajusti joulukuun 1. päivänä. Lähes puolet asukkaista on paennut kaupungista. Siellä on enää 16 000 ihmistä.
Parin seuraavan viikon aikana ei Viipurin taivaalla näy kuin muutama vihollisen pommikone silloin tällöin. Lentosää on huono. Kaupunkiin jääneitä odottaa kuitenkin erikoinen joululahja.
Joulukuun 23. päivä on juuri vaihtunut jouluaatoksi, kun keskikaupungilla jyrähtää kolme kertaa. Vajaa tunti myöhemmin kuuluu uusi räjähdyssarja aseman tienoilta, ja ennen aamua vielä kolme lisää.
Lentopommituksista ei ole kyse. Hälytyssireenit ovat aivan hiljaa. Räjähdykset on aiheuttanut tykistön kranaattituli.
Mutta mistä se tulee? Pahinta on, ettei tiedetä, milloin aavetykki ampuu.
Kaupunkilaiset eivät anna ”pitkän ryssän” sotkea joulunviettoaan. Jouluruokia on yhtä runsaasti kuin rauhankin aikana. Kesän sato on ollut hyvä. Joulukinkkuja riittää kauppahallissa.
Perinteiset ravintolat Espilä ja Lehtovaara kattavat joulupöydän kaupunkiin jääneille, joista valtaosa on miehiä. Naiset ja lapset ovat evakossa.
Yhdestä perinteestä on pakko luopua. Kynttilöitä ei voi sytyttää kaupungin hautausmailla. Valoja ei saa taivaalle näkyä.
Joulupäivänä aavetykki ampuu jälleen. Siviilit eivät vieläkään tiedä, mistä on kyse. Totuuden tietävät suomalaiset lentäjät. He ovat havainneet Perkjärven aseman pistoraiteella viisi junanvaunuihin asennettua raskasta, pitkäputkista kanuunaa. Perkjärveltä on Viipuriin matkaa kolmisen peninkulmaa.
Jouluyön vahti
Seuran joulunumerossa 20.12.1939 oli Agapetuksen eli kirjailija Yrjö Soinin pääkirjoitus.
Seuran toimitus työskentelee Bulevardi 7:n kivitalossa Helsingissä. Lehden joulunumero ilmestyy joulukuun 20. päivä. Koko sivun pituisen pääkirjoituksen on laatinut kirjailija Yrjö Soini. Hän käyttää tutuksi tullutta nimimerkkiään Agapetus.
Yrjö Soini toteaa joutuneensa kirjoittamaan elämänsä varrella monta niin sanottua joulukirjoitusta. Onkin vaikea välttää toistamasta itseään: aina samat puheet kuusesta, lipeäkalasta, kinkusta, tortuista ja lahjoista… Vaan miten toisenlaista onkaan nyt!
Ja niin syntyy Seuraan toisenlainen joulukirjoitus. Agapetuksen ei tarvitse toistaa itseään sotajouluna 1939:
”Tietenkin on joulukuusi kynttilöineen tänäkin vuonna kaikkialla, missä se voi olla, mutta ajatus kulkee muualla. Se ei näe lepattavia kynttilänliekkejä, se tähtää kauemmaksi, lumisiin metsiin ja korpiin, missä suomalainen mies lumituiskussa ja pakkasessa puristaa kivääriään ja tähyilee sinne, missä tietää vainolaisen olevan. Sydän ei ole täällä koristetun joulupuun äärellä, vaan se on – ja kaikkien suomalaisten sydämet ovat – jouluyön vahdin, isänmaan puolustajan luona.”
Kirjoituksensa lopulla Yrjö Soini toteaa, että pessimismille ei pidä antaa valtaa. Näyttämällä surullista naamaa tehdään palvelus viholliselle:
”Marisijoille ja hermonsa menettäneille itkunsekaisille on lyötävä yhteisesti nyrkki pöytään ja sanottava: nyt suu poikki ja kasvot rohkeiksi. Jokainen, joka tämän surunvoittoiselle naapurilleen tekee, suorittaa isänmaallisen teon.”
Lähteet: Jouni Kallioniemi: Sotavuosien 1939–1945 Turku; Eino Palolampi: Kollaa kestää; Antero Raevuori: Hyvästi Viipuri.