Seura löysi unohtuneet kirjeet – Myrkky ja revolveri veivät Eliel Saarisen ensimmäisen vaimon

Jaa artikkeliTilaa Seura
Hvitträsk oli Eliel Saarisen ja Herman Geselliuksen taiteilijakoti. Kumpikin heistä oli naimissia Mathilda Gyldénin kanssa. © SAMPO KORHONEN/OTAVAMEDIA
Arkkitehti Eliel Saarisen ensimmäisen vaimon Mathildan viimeisistä vaiheista ei ole tähän asti tiedetty. Seura löysi kirjeet, jotka kertovat hänen surullisen kohtalonsa.

Hvitträskin ateljeekodin rantaan Kirkkonummelle on haudattu kolme ihmistä: Eliel ja Loja Saarinen sekä Herman Gesellius. Joukosta puuttuu nainen, joka oli naimisissa sekä Saarisen että Geselliuksen kanssa.

Mathilda Gyldén (1877‒1921) oli arkkitehti Eliel Saarisen ensimmäinen vaimo, joka meni eron jälkeen naimisiin Saarisen arkkitehtiystävän Herman Geselliuksen kanssa. Eliel taas nai Hermanin siskon Lojan.

Naimakaupoillaan aikanaan pienen kohunkin aiheuttaneet pariskunnat elivät rinnakkain Hvitträskissä yli kymmenen vuotta, aina keuhkotautiin sairastuneen Herman Geselliuksen kuolemaan 1916 saakka. Sen jälkeen Mathilda myi osuutensa ateljeekodista Saarisille ja muutti Ranskaan. Hän kuoli Ranskassa vain 43-vuotiaana vuonna 1921.

Mathilda koki ensimmäisessä avioliitossaan keskenmenon, eikä hän saanut koskaan lapsia. Häntä pidettiin hermoheikkona, ja aikalaiset ivasivat häntä naiseksi, joka oli ”vain kaunis” verrattuna Eliel Saarisen toiseen vaimoon Lojaan.

Maailmanmaineeseen Lojan tuella nousseen Eliel Saarisen tarinassa Mathilda onkin jäänyt reunamerkinnäksi. Hänestä on Hvitträskissä esillä vain yksi valokuva, eikä hänen vaiheistaan tai kuolemastaan Ranskassa ole ollut tarjolla juuri muuta kuin kuulopuheita. Seurakunnan virkatodistuksessakin Mathildan kuolinsyyksi on merkitty tuntematon.

Seura etsi Mathildan veljenpojan jälkeläiset, jotka olivat säilyttäneet suvun jäämistöä. Joukosta löytyi Mathildan äidin kirjoittamia kirjeitä vuosilta 1919‒1922.

Niiden mukaan Eliel Saarisen ensimmäinen vaimo teki itsemurhan Ranskassa huhtikuussa 1921.

Mathildan äiti Tony Gyldén kirjoitti Mathildan siskolle Evalle toukokuussa 1921:

”Raskaat olosuhteet, joissa hän viime aikoina on elänyt, sai aikaan sen, ja sitten myrkky ja revolveri, jotka aina olivat hänen mukanaan, olivat syy katastrofiin.”

Mathilda Gyldén kuoli Ranskassa vuonna 1921. © GYLDÉNIEN KOTIARKISTO

Linkki Eliel Saariseen tuli shokkina

Seura toimitti ruotsinkieliset kirjeet käännettäviksi Kansallismuseoon Pepita Ehrnrooth-Jokiselle, joka on työskennellyt Hvitträskissä yli neljäkymmentä vuotta oppaana ja museonhoitajana. Hän sanoo lukeneensa kirjeitä liikuttuneena.

”Hvitträsk sai kirjeistä paljon uutta tietoa. Mathildasta tuli tutumpi. Hän on tähän saakka ollut se kaunis nainen kuvassa Geselliuksen vieressä. Salaperäinen muutto Ranskaan ja kuolema ovat olleet mysteerio. Nyt saatiin tietoa, jota voidaan hienotunteisesti jakaa Hvitträskin vierailijoiden kanssa”, Ehrnrooth-Jokinen sanoo.

Mathildan veljenpojan Per-Olof Axel Gyldénin pojantyttäret Engela ja Daniela Gyldén yllättyivät säilyttämiensä kirjeiden sisällöstä. Heidän perheensä kotikieli on ollut suomi, mikä on vaikeuttanut kirjeiden lukemista, eivätkä isoisä tai tämän vuoden alussa kuollut isäkään kertoneet eläessään mitään Mathildasta.

Ilmeisesti hänen elämäänsä ja etenkin kuolemaansa pidettiin häpeällisenä.

”Eliel Saarisen linkki sukuun tuli meille siskoksille shokkina”, yhdessä Seuran kysymyksiin vastanneet Engela ja Daniela kertovat.

”Välillä kyllä mainittiin, että suku on vanha ja arvokas, ja että suhteita oli ollut vaikutusvaltaisiin tai tunnettuihin ihmisiin.”

Gyldénin suvun mahtimies, Mathildan isoisä Claes Wilhelm Gyldén oli valtioneuvos, joka rakennutti Lauttasaaren kartanon nykyisen päärakennuksen. Hänestä ja joistakin muista suvun menestyjistä Engela ja Daniela Gyldén kuulivat tarinoita jo lapsena.

Kipeämpien asioiden kertomatta jättämiseen on voinut vaikuttaa sukupolvien välinen ikäero: kun Per-Olof Axel Gyldén kuoli kaksitoista vuotta sitten 93-vuotiaana, pojantyttäret olivat tuolloin vielä kouluikäisiä. Toisaalta isovanhemmilta ei ylipäänsä saanut udella menneistä, mikä harmittaa siskoksia nyt.

”Oli aika yllätys saada nimiä yhdistettyä toisiinsa ja tajuta konkreettisesti, miten vähän sukupolvia meidän ja näiden ihmisten välillä on. Hieman surullista, että tietoa omasta suvusta saatiin vasta aikuisina täysin ventovierailta ihmisiltä eikä omilta sukulaisilta.”

Lisää kirjeistä ja Mathildan tarinan voi lukea Seuran tuoreimmasta numerosta 39/2017. Tai lunasta lehden digilukuoikeus.

X