Sylvia Borgström eli seikkaillen silkkilaahukset kahisten ja päätyi Romanovin anopiksi – Suomi säilyi sydämen kadotettuna paratiisina
”Onneni ei petä minua koskaan!” julisti aurinkoisesta luonteestaan tunnettu kosmopoliitti ja kirjailija Sylvia Borgström. Rikkaan porvarissuvun kaunis ja lahjakas tytär eli uskomattoman elämän, joka vei hänet lopulta kartanonrouvaksi Englantiin ja Romanov-sukuisen ruhtinaan anopiksi.
Sylvia Borgström ehti kirjoittaa toistakymmentä teosta salanimellä Paul Waineman. Monien kertomusten tapahtumat sijoittuvat Suomeen.
Juhlat ovat alkamassa Pietarin keisarillisessa Talvipalatsissa, ja parit heittäytyvät kristallikruunujen alla valssin pyörteisiin. Sylvia Borgström keinuu tanssilattialla tuhansien arvovieraiden joukossa komean kavaljeerin käsivarsilla, kameliaruusu hehkuen kullanpunertavilla kutreillaan.
Tuona 1890-luvun loppupuolen lumottuna iltana kukaan ei voinut aavistaa, että tanssittiin kuilun partaalla ja vanha maailma oli vyörymässä kohti tuhoaan. Romanovien tsaarihovin satumainen loisto päättyi vuonna 1918 bolsevikkien surmanluoteihin, ja maailmansotien pommit pimensivät Euroopan.
Sylvia Borgströmin sydäntä valaisi kaikista menetyksistä huolimatta toivon liekki. Vuonna 1944, keskellä toisen maailmansodan melskeitä, hän julkaisi muistelmateoksensa Let’s Light the Candles, suomeksi Muistojeni kynttilöitä.
Kirjassaan Borgström vie lukijan nostalgiselle aikamatkalle ikuisesti kadonneeseen tarunhohtoiseen maailmaan, jota hän kaipasi ja ihannoi.
”Minulla on taikaa sydämessäni”
Sylvia Borgström syntyi vuonna 1870 helsinkiläiseen mahtisukuun, joka oli hankkinut miljoonaomaisuutensa muun muassa tupakkatehtailijoina ja pankkiiritoiminnnalla. Talousvaikuttajien lisäksi sukuun kuului merkittäviä tieteentekijöitä.
Borgströmit tunnettiin innokkaina anglofiileinä, jotka olivat luoneet suhteita Englantiin sekä liiketoimien, opintojen että avioliittojen kautta.
Sylvian isä Carl Emil Borgström oli opiskellut Englannissa, ja hänen äitinsä, everstintytär Constance Paterson, omasi skotlantilaiset sukujuuret.
Sylvian kastejuhlassa kummina toimi itse satukuningas Zacharias Topelius.
”Ehkäpä juuri häneltä sain kultaisena kummilahjana mielikuvitukseni, rakkauteni kauneuteen, auringonpaisteeseen ja välkkyviin vesiin. Minulla on taikaa sydämessäni,” Sylvia Borgström kuvailee kaunopuheisesti kummiaan muistelmissaan.
Varakkaat ja sivistyneet Borgströmit olivat myös avokätisiä filantrooppeja sekä tieteiden ja taiteiden mesenaatteja.
Perheen kodissa Helsingin Mariankadulla vietettiin vilkasta seuraelämää jopa kahdensadan kutsuvieraan tanssiaisineen, ja siellä nähtiin vuosien saatossa monia kulttuuripersoonia aina J. V. Snellmanista Johan Ludvig ja Fredrika Runebergiin ja Jean Sibeliukseen.
Kun englantilainen toimittaja ja matkakirjailija Mrs. Alec Tweedie kävi Suomessa vuonna 1896, Sylvia ja hänen kaksossiskonsa Léonie saivat kunnian esitellä kuuluisalle vieraalleen Helsinkiä. Samalla Sylviassakin syttyi vaellusvietti, kun hän tajusi, että naisetkin voivat seikkailla ristiin rastiin maailmaa ilman mukana seuraavaa miehistä esiliinaa.
Sylvia Borgström tanssi Mannerheimin kanssa
Sylviasta kasvoi useita kieliä sujuvasti taitava kosmopoliitti, joka otettiin joka puolella avosylin vastaan, missä ikinä hän liikkuikin. Perheen laaja kansainvälinen kontaktiverkosto sekä aurinkoinen hymy avasivat itsevarmalle kaunottarelle pääsyn ylhäisimpiin seurapiireihin.
Borsgtrömin muistelmien sivuilla vilahtelee kuninkaallisia ja kuuluisuuksia. Eräs tähtihetkistä oli pääsy samoille juhlaillallisille Englannin tulevan kuninkaan Edvard VII:n kanssa. Toinen merkkitapaus oli se, kun Roomassa katolisen uskon omaksunut suomalaisneito sai yksityisaudienssin paavin luo.
Kosijoita viehkeältä neidolta ei puuttunut, ja Sylvia kertoo miesten suorastaan hukuttaneen hänet ruusupuskiin, suklaarasioihin ja salaa käteen sujautettuihin lemmenkirjeisiin. Kuinka paljon modernin ajan tytöt menettivätkään, koska he eivät olleet saaneet koskaan kokea palvovien ihailijoiden romanttista liehittelyä!
”Meillä entisaikain tytöillä oli sitä, mitä nykyajan nuorilla naisilla ei ole: mysteeri. Nykyisin kaikki on vailla salaperäisyyttä.”
Varsinkin eräs ritarillisista tanssiaiskavaljeereista teki nuoreen Sylviaan lähtemättömän vaikutuksen. Vasta tanssiaisten jälkeisenä päivänä hän sai tietää tanssineensa tietämättään Suomen tulevan marsalkan kanssa, kun hänen kotiinsa toimitettiin orvokkikimppu ja käyntikortti. Kortin allekirjoituksena luki: paroni Gustaf Mannerheim.
Romanssia Sylvian ja marskin välille ei syttynyt, mutta heidän tiensä ristesivät muissa merkeissä vielä useita kertoja.
Elämässä kahisivat silkkilaahukset
Porvarillisesta taustastaan huolimatta Sylvia oli varsin säätytietoinen konservatiivi ja vankkumaton monarkian kannattaja. Tavalliseen rahvaaseen hän suhtautui ylemmyydentuntoisesti epäillen, tarvitsivatko näiden lapset edes kansakouluopetusta.
Kahisevia silkkipukuja, pitkiä hopealaahuksia ja säihkyviä jalokiviä rakastanut nainen pakeni arkista todellisuutta unelmien kauniimpaan maailmaan.
”Elämä on ihmeellinen, ja niin on myös mielikuvituksen salattu elämä, jossa ruusujen terälehdet eivät koskaan varise, rakkaus ei milloinkaan viilene eikä aurinko ikinä lakkaa paistamasta.”
Romanssi oli tuhoon tuomittu
Sylvian isä kuoli sydänkohtaukseen vain seitsemän avioliittovuoden jälkeen, minkä jälkeen hänen Constance-äitinsä alkoi suunnitella muuttoa pois Suomesta. Vuonna 1890 tämä vuokrasi Englannin maaseudulta Kentin kreivikunnasta 1200-luvulta peräisin olevan Provenderin kartanon.
Vähitellen myös Sylvia ja hänen kolme sisarustaan alkoivat oleilla pitkiä aikoja Englannissa, mutta kesiä vietettiin yhä suvun kesähuvilalla Laajasalon Turholmissa.
Menneiden aikojen tunnelmaa henkivässä Provenderin kartanossa päivät soljuivat samantapaisessa unettavan verkkaisessa uomassaan kuin brittiläisen yläluokan elämää kuvaavissa historiallisissa elokuvissa, televisiosarjoissa tai Jane Austenin romaaneissa.
Sylvia Borgström kertoo kaivanneensa aluksi takaisin Suomeen ja ihanan, ”sokerilla kuorrutetun” lapsuutensa ”satumetsiin”, mutta siteet uuteen kotimaahan lujittuivat pikkuhiljaa.
Englannissa Sylvia rakastui epäonnekseen naimisissa olevaan aatelismieheen. Miehen amerikkalainen vaimo, rikas perijätär, ei suostunut avioeroon. Sylvian mukaan tuohon aikaan olisikin ollut valtava skandaali, jos nuori hyvän perheen tytär olisi mennyt naimisiin eronneen miehen kanssa.
Tuhoon tuomittu romanssi jäi näin ollen lyhyeksi, ja rakastavaiset jättivät haikeat jäähyväiset Provederin puutarhassa tähtien tuikkeessa. Sylvia ei nähnyt rakastettuaan enää koskaan.
Toinen maailmansota ajoi pakosalle
”Sydämen haaksirikosta” huolimatta Sylvia säilytti optimisminsa, ja vuonna 1906 hän asteli alttarille englantilaisen upseerin Herbert McDougallin kanssa.
Tuoreen avio-onnen ylle lankesi synkkä varjo, kun Sylvian huippulahjakas, Oxfordin yliopistossa itämaisia kieliä opiskellut Henrik-veli riisti vuotta myöhemmin henkensä vain 34-vuotiaana.
Kuoleman enkeli vieraili perheessä myös silloin, kun Sylvian esikoispoika menehtyi jo vauvana. Suru piti häntä pitkään otteessaan, mutta kolmen tyttären syntyminen perheeseen palautti elämänilon.
Avioliitto osoittautui kuitenkin onnettomaksi Herbertin syrjähyppyjen takia. Pari erosi lopulta kolmentoista yhteisen vuoden jälkeen.
Vuonna 1912 Sylvia lunasti Provenderin omakseen huutokaupassa ja alkoi vuorostaan emännöidä kartanoa. Toisen maailmansodan syttyessä sotilaat majoittuivat rakennukseen, ja Sylvia lähti sodan ajaksi evakkoon Skotlannin ylämaille Aboynen kylään. Pakopaikassaan hän alkoi kirjoittaa muistelmiaan.
Sodan jälkeen Sylvia palasi Provenderiin, vaikka paikkaa emännöikin nyt hänen vanhin tyttärensä Nadine. Sylvia oli antanut kartanon häälahjaksi esikoiselleen tämän mennessä vuonna 1942 naimisiin ruhtinas Andrei Romanovin kanssa.
Andrei oli Venäjän viimeisen tsaarin, bolsevikkien murhaaman Nikolai II:n sisarenpoika. Keisarillista loistoa rakastaneelle Sylvialle vävy oli erityisen mieluinen, ja kytkentä traagisen lopun saaneeseen Romanovien tsaariperheeseen lisäsi Provenderin kartanon romanttista hohtoa entisestään.
Nykyään Provender toimii suosittuna turistikohteena, jota emännöi Nadinen tytär Olga Romanov. Olgalla on jännittävä yhteys Englannin kuningashuoneeseen, sillä häntä kaavailtiin aikoinaan nykyisen kuninkaan, silloisen prinssi Charlesin puolisoksi.
Sylvia Borgström ei koskaan unohtanut Suomea
Kun Sylvian muistelmateos ilmestyi vuonna 1944, lukijat ihastuivat välittömästi hyväntuulista optimismia pursuavaan kirjaan, joka toi kaivattua todellisuuspakoa sota-ajan ankeuteen.
Suurelle yleisölle suosikkikirjan tekijä pysyi kuitenkin tuntemattomana, sillä Sylvia julkaisi muistelmansa miehisellä salanimellä Paul Waineman uskoen, että lukijat tarttuisivat mieluummin miehen kuin naisen kirjoittamaan kirjaan.
Ennen muistelmiaan hän oli jo julkaissut samalla salanimellä seitsemän, usein Suomeen sijoitettua romaania sekä matkakirjan A Summer Tour in Finland, joka ilmestyi suomenkielisenä laitoksena vuonna 1909 nimellä Kesämatkailu Suomessa.
Sylvia Borgström kirjoitti teoksissaan Suomesta aina hyvin lämpimästi ja teki tärkeää työtä levittäessään maailmalle myönteistä kuvaa kaukaisesta pohjoisesta maasta, joka oli hänen aikanaan vielä varsin tuntematon muualla Euroopassa.
Kansainvälisissä suihkuseurapiireissä lähes koko elämänsä viettänyt kosmopoliitti ei koskaan oppinut puhumaan suomea muutamaa sanaa enempää, mutta ehkäpä haikea muisto lapsuuden suomalaisista havumetsistä ja vuolaina kuohuvista koskista välkehti kartanonrouvan sydämessä silloinkin, kun Borgström nukahti rakastamassaan Provenderissa 91-vuotiaana ikiuneen tammikuun 11. päivänä vuonna 1962.
Sylvia Borgströmin tyttärentytär Diana E. Kaley toteaakin Muistojeni kynttilöitä -teokseen kirjoittamassaan epilogissa: ”Kuinka onnellinen hän olisi ollutkaan, jos olisi saanut tietää, että hänen muistelmansa vielä käännettäisiin suomeksi ja että niitä vielä pitkän ajan kuluttua luettaisiin hänen rakkaassa synnyinmaassaan!”