Piian palkka ei riittänyt elämiseen, joten moni turvautui seksin myyntiin ja maksoi siitä kovan hinnan joutuessaan pakkohoitoon
Pakkohoitoa, eristämistä, halveksuntaa ja syyllistämistä. Sukupuolitauteja sairastavien naisten kohtelu oli armotonta vielä muutama vuosikymmen sitten. Suhtautuminen tartunnan saaneisiin miehiin oli paljon inhimillisempää.
Poliisien pidättämiä naisia matkalla pakolliseen terveystarkastukseen.
Helsingissä oli reilut sata vuotta sitten talo, jonka lähelle yksikään kunniallinen nainen ei mennyt. Kaupunkilaiset kutsuivat Kumpulassa sijaitsevaa kartanoa pilkkanimellä ”Kuppala”, koska siellä hoidettiin kuppaan ja muihin veneerisiin eli sukupuolitauteihin sairastuneita prostituoituja.
Käytännössä rakennus oli kaidalta tieltä poikenneiden naisten pakkohoitolaitos.
Sukupuoli- eli seksitauti oli naiselle häpeällinen stigma, ja sukupuolitautisairaaloissa potilaita pidettiin ankarassa kurissa ja nuhteessa.
Monissa hoitolaitoksissa oli kalterit ikkunoissa, ja useimmat potilaat vietiin hoitoon väkisin sen jälkeen, kun tauti oli paljastunut pakollisessa terveystarkastuksessa.
Hoitopaikkoja ei riittänyt kaikille
Viranomaisten pakoilu oli mahdotonta, sillä irtolaisnaisia jahtaavilla huoltopoliiseilla oli lain suomat valtuudet viedä kuka tahansa sukupuolitaudin kantajaksi epäilemänsä nainen terveystarkastukseen vaikka suoraan kadulta.
1900-luvun alussa jopa 80 prosenttia helsinkiläisistä prostituoidusta kantoi jotain seksitautia. Hallitsematon sukupuolitautitilanne oli räjähtämässä käsiin, sillä hoitopaikkoja ei riittänyt kaikille tarvitseville.
”Huomionarvoista on, että pakolliset säännölliset sukupuolitarkastukset koskivat vain prostituoituja naisia mutta eivät heidän asiakaskuntaansa. Miehet olivat suojatummassa asemassa kuin naiset.”
Näin kuvaillaan 1900-luvun alussa rehottanutta kaksinaismoralismia Suomen sukupuolitautien historiaa valottavassa teoksessa Lähti kuin kuppa Töölöstä (SKS 2023). Kirjan ovat kirjoittaneet tutkijakaksikko Hanna Lundell-Reinilä ja Antti Parpola.
Filosofian maisteri Hanna Lundell-Reinilä kertoo, että kun poliisin kiinni ottamat naiset olivat läpikäyneet pakollisen terveystarkastuksen, heidän tietonsa kirjattiin viranomaisten pitämään ”tarkastuskirjaan”.
Jos nainen sai tarkastuksessa terveen paperit, hän sai luvan jatkaa niin kutsutun ohjesääntöisen prostituution harjoittamista siitäkin huolimatta, että prostituutio oli Suomessa virallisesti kielletty – ehtona oli kuitenkin käyminen säännöllisessä lääkärintarkastuksessa.
Piian palkka ei riittänyt elämiseen
Viranomaisten rekistereihin päätyneiden ”langenneiden naisten” valokuvat kätkevät taakseen monenlaisia ihmiskohtaloita. Tavallinen tarina oli se, että nuori nainen muutti maaseudulta Helsinkiin piikomaan tai töihin tehtaaseen, mutta kun pieni palkka ei tuonut riittävää elantoa, prostituutio toi lisätuloja.
Leveämmän leivän sijasta naista odotti kuitenkin usein sukupuolitauti, laitoskierre sekä miespuolisten lääkärien suorittamat kovakouraiset ja nöyryyttävät gynekologiset tutkimukset.
Huutava vääryys oli, että tartunnan saaneita miehiä ei kukaan pakottanut terveystarkastuksiin ja he pystyivät salaamaan sairautensa.
Kaksinaismoralismi oli räikeää
Varakkaat miehet hankkiutuivat eroon kiusallisesta vaivastaan kaikessa hiljaisuudessa yksityislääkärin vastaanotolla. Raha takasi lääkärin hienotunteisuuden ja vaitiolon. Työmiehet puolestaan voivat turvautua hämäräperäisten puoskarien rohtoihin.
Kaksinaismoralismin kukoistaessa kunniallisen naisen odotettiin olevan koskematon astellessaan alttarille, mutta miehiltä ei samanlaista siveellisyytttä edellytetty. Miehillä kun kuviteltiin olevan naisia voimakkaampi sukupuolivietti, joka vaati säännöllistä purkautumista.
Maksulliset seksipalvelut toivat helpotuksen tarpeeseen, ja prostituution ajateltiin myös suojelevan parempien perheiden tyttäriä miesten himokkailta lähentelyiltä.
Seuraukset saattoivat kuitenkin olla kohtalokkaat, jos riehakkaita poikamiesvuosia viettänyt perheenisä tartutti sukupuolitaudin vaimoonsa ja sitä kautta lapsiinsa.
Pelätyin taudeista oli kuppa eli syfilis, joka runteli ennen pitkää kantajansa ulkonäön ja johti pahimmillaan kuolemaan. Se saattoi tarttua odottavasta äidistä sikiöön, ja tartunnan voi saada kosketuksestakin. Myös tuon ajan sukupuolitaudeista tavallisin, tippuri, aiheuttaa lapsettomuutta.
Penisilliini karkotti kupan
Miehiä suosivat asenteet raivostuttivat 1900-luvun alun naisasianaisia. He vaativat työväenluokan naisia orjuuttavan prostituution lakkauttamista sekä samanlaista lakia ja moraalia molemmille sukupuolille.
Kansanedustaja ja tuleva ministeri Miina Sillanpää viittasikin eräässä lehtikirjoituksessaan siihen, että prostituutio poistuisi, jos naisille maksettaisiin rehellisestä työstä kunnollista palkkaa. Jos näin olisi, sukupuolitautisairaaloitakaan ei tarvittaisi.
Palopuheista huolimatta Helsinki kuhisi seksinnälkäisiä miehiä silinterihattuisista herroista tavallisiin duunaareihin, merimiehiin ja venäläisiin sotilaisiin. Elettiin poliittisesti levottomia aikoja, jolloin myös satunnaiset seksisuhteet lisääntyivät, ilotyttöjen palveluksille riitti kysyntää ja seksitaudit rehottivat.
Tuolloin vallinnutta tilannetta kuvastaa hyvin se, että esimerkiksi Töölössä pyöritettiin reilut sata vuotta sitten sekä bordelleja että sukupuolitautisairaalaa.
On päätelty, että kaikkien tuntema lentävä lause ”lähti kuin kuppa Töölöstä” juontuu noilta ajoilta, vaikka varmuutta sanonnan alkuperästä ei ole saatu.
”Töölössä toimi aikoinaan ilotaloja, joiden arveltiin levittävän kuppatartuntoja. Kun rakennukset purettiin, toiminta siirtyi muualle. Toisaalta Töölössä Runeberginkadulla sijaitsi ylimääräinen veneeristen tautien klinikka vuosina 1916–1926, jossa hoidettiin kuppapotilaita. Kun klinikan toiminta päättyi, ´lähti kuppakin Töölöstä´”, Hanna Lundell-Reinilä arvelee.
Oli miten oli, todellisuudessa kupan lähtölaskenta Töölöstä ja koko Helsingistä alkoi tosissaan vasta 1940-luvun taitteessa, jolloin syfiliksen ja tippurin hoitoon keksittiin uusi ihmelääke, penisilliini.
Pelko lietsoi hysteriaa
Jo vuonna 1918 ehdotettiin, että koulujen opetusohjelmaan tulisi lisätä valistusta sukupuolitaudeista. Pakkohoidosta alettiin vähitellen luopua, mutta seksitautien kantajien syyllistäminen ei vähentynyt.
Sukupuolivalistuksen esitaistelijat kehottivat kansalaisia – niin naisia kuin miehiä – vastustamaan lihallisia kiusauksia ennen avioliittoa ja päästämään viettinsä valloilleen vasta papin aamenen jälkeen.
Vuoden 1929 uudessa avioliittolaissa tarttuvassa vaiheessa oleva sukupuolitauti katsottiin avioliiton esteeksi.
Sukupuolitauttartunnan traagisista seurauksista varoiteltiin jopa elokuvissa, esimerkiksi Tapio Rautavaaran tähdittämässä synkässä melodraamassa Synnin jäljet (1946).
Leimaamisesta alettiin vapautua vasta, kun e-pilleri ja kondomiautotaatit tulivat Suomeen vuonna 1962. E-pilleri vapautti naiset ei-toivottujen raskauksien pelosta, ja kondomi suojasi paitsi vahinkoraskauksilta myös seksitaudeilta.
Siinä missä sukupuoliasioista ei ollut kehdattu tai uskallettu aiemmin keskustella julkisesti, vuoden 1965 ”seksikeväänä” arkaa ja tabuna pidettyä aihetta alettiin käsitellä avoimesti niin lehtien palstoilla kuin paneelikeskusteluissakin.
Naisten seksikäyttäytymisen vahtiminen kuitenkin jatkui. Vielä vuonna 1972 poliisi pidätti Helsingin rautatieasemalla junasta astuvan naisen ja raahasi tämän väkisin terveystarkastukseen. Syvästi loukkaantunut nainen vuoti tapauksen lehdistöön.
Hoidot muuttivat asenteita
Valtiotieteiden tohtorin Antti Parpolan mukaan kammo seksitauteja kohtaan on kaikeksi onneksi vähentynyt huomattavasti sitten 1980-luvun, jolloin kauhua kylvi joitakin vuosia hiv, johon ei heti ollut hoitoa.
Toisaalta seksikäyttäytyminen on muuttunut varomattomammaksi, kun luotetaan siihen, että kaikki taudit voidaan parantaa.
Koronaviruspandemian aikana etäsuhteet yleistyivät, mutta Parpolan mielestä vielä on kuitenkin liian aikaista sanoa, millä tavoin pandemia muutti seksitautitilannetta Suomessa:
”Pandemian alkuvaiheessa tautitilanne pysyi ennallaan, mutta vuonna 2022 tautitilanne heikkeni merkittävästi ja uusia tartuntoja raportoitiin selvästi enemmän kuin ennen. Aika näyttää oliko kyse vain yksittäisestä piikistä vai pysyvä muutos.”
Valistus tuntuu joka tapauksessa menneen perille. Iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Eija Hiltunen-Backin mukaan sukupuolitaudit ovat nimittäin arkipäiväistyneet eivätkä ne leimaa enää samalla tavalla kantajaansa kuin aikaisemmin:
”Seksitaudit ovat nykyään tavallisia infektioita, jotka ovat useimmiten hoidettavissa, eikä niitä tarvitse hävetä.”