Työläisnainen taisteli jokaisenoikeudet: ”Ilma Lindgren oli poikkeuksellisen rohkea ja määrätietoinen”
Imatralainen työläisnainen ja leski Ilma Lindgren ei antanut periksi vaan taisteli maanomistajaa vastaan oikeudestaan poimia puolukkaa. Pitkä oikeudenkäynti päättyi Lindgrenin voittoon ja uraauurtavaan päätökseen – kaikkien suomalaisten oikeuteen marjastaa.
Ilma Lindgren oli sekä yksi monista että poikkeus. Hän edusti maaseudun väestöä, joka muutti teollisuuden ja toimeentulon perässä kasvukeskuksiin. Hän oli mukana ajan valtavirroissa: yhdistystoiminnan ja kansalaisyhteiskunnan nousussa, naisten järjestäytymisessä ja tasa-arvon tavoittelussa.
Eräänä syyskuisena sunnuntaina vuonna 1914 imatralainen leski ja kahden lapsen yksinhuoltaja Ilma Lindgren lähti puolukkaan ystäviensä kanssa. Naiset olivat liikkeellä sotuveneellä, ja he kävivät päivän aikana marjassa useissa Saimaan saarissa.
Oli tuulista ja sateista, joten rantauduttuaan Ruokolahden Äitsaareen naiset päättivät etsiä taukopaikan ja suojaa lähitaloista. He eivät jättäneet kahdenkymmenen kilon marjasaalista veneeseen, vaan nostivat säkit metsään turvaan.
Sitten paikalle sattui maanomistaja, joka löysi puolukat – ja otti ne itselleen. Hänen näkemyksensä oli, että koska puolukat oli poimittu hänen mailtaan, ne olivat hänen omaisuuttaan.
Ilma Lindgren oli eri mieltä.
Alkoi työläisnaisen ja maanomistajan välinen oikeustaistelu, joka kesti kuusi vuotta. Ilma Lindgren ei antanut periksi, vaan piti kiinni oikeudestaan poimia puolukkaa.
Suuri puolukkasota käytiin 1900-luvun alkupuolella
Suuri puolukkasota päättyi korkeimman oikeuden päätökseen vuonna 1920. Lindgren voitti.
Kyse oli huomattavasta ennakkopäätöksestä, joka takasi kaikille suomalaisille oikeuden marjastaa.
Samalla otettiin askel kohti jokamiehenoikeuksia – tai jokaisenoikeuksia, kuten uusi termi kuuluu – jotka takaavat oikeuden liikkua, retkeillä, marjastaa ja sienestää luonnossa vapaasti.
Lappeenrantalainen kirjoittaja ja muotoilija Anu Huttunen perehtyi Lindgrenin elämänvaiheisiin työskennellessään Suomen metsämuseo Lustossa ja saadessaan tehtäväksi kirjoittaa pieniä henkilötarinoita metsään liittyvistä ihmisistä.
”Valtaosa oli tunnettuja miespuolisia poliitikkoja, vaikuttajia ja taiteilijoita. Joukossa oli kuitenkin yksi tuntematon nainen, Ilma Lindgren, josta ei tiedetty edes syntymäaikaa. Ajattelin, että eihän tämä näin voi mennä”, Huttunen kertoo.
Huttunen oli aiemmin lukenut muutaman lehtijutun Lindgrenistä ja puolukkakiistasta, mutta niissäkin oli ollut vain niukalti tietoa naisesta. Hän lähti etsimään lisätietoa seurakunnista ja sanomalehtiarkistoista. Hän sai yhteyden myös Lindgrenin jälkeläisiin.
Nuoren lesken piti pärjätä
Tietoa karttui. Kävi ilmi, että Ilma, o.s. Karjalainen, oli talollisen tytär, joka oli syntynyt Hankasalmella kesäkuussa 1883. Vuonna 1903 hän meni naimisiin Viktor Lindgrenin kanssa ja nuoripari muutti Imatralle, joka oli kasvava teollisuuspaikkakunta. Viktor pestautui töihin tehtaalle.
Syntyi lapsia. Esikoispoika menehtyi vuoden ikäisenä. Hänen jälkeensä syntyi kaksi tytärtä.
Nuorin lapsista oli vain vuoden, kun Viktor kuoli.
”Ilma jäi alle 30-vuotiaana yksin elättämään kolmihenkistä perhettä. Selviydyttävä oli, joten hän hankki työntökärryt ja ryhtyi hankkimaan elantoa torikauppiaana.”
Lue myös: Oletko todellinen marjatietäjä? Testaa tunnetko marjat ja niiden terveysvaikutukset!
Ilma Lindgren kävi taistoon oikeuden puolesta
Huttunen pohtii, että tuona syksyisenä sunnuntaina Lindgren oli mitä todennäköisimmin keräämässä puolukoita torimyyntiin. Marjastus oli vähävaraisille tärkeä keino hankkia syötävää ja saada toimeentuloa.
Rikoslaissa määriteltiin jo tuolloin, että toisen omistamalta maalta saa kerätä muun muassa luonnonvaraisia marjoja. Käytännössä tilanne oli kuitenkin sekava.
Maanomistajat julkaisivat sanomalehdissä pikkuilmoituksia, joissa he kielsivät paitsi metsästyksen myös marjastuksen omilla maillaan. Samaan aikaan erityisesti työväen lehdistössä julkaistiin vastavalistusta. Esimerkiksi Lappeenrannassa ilmestynyt Kansan Ääni kannusti kesällä 1911 ihmisiä poimimaan marjoja ja olemaan pelkäämättä kieltoja.
Lindgren oli siis oikeassa, ja hänellä on täytynyt olla myös vankka usko asiansa oikeutukseen.
Kihlakunnanoikeus tulkitsi kuitenkin tilannetta maanomistusoikeuden kautta ja tuli lopputulokseen, että maanomistaja oli oikeutettu marjoihin. Tähän oli vedonnut myös maanomistaja August Lempiäisen puolustus. Lindgren määrättiin maksamaan käräjäkulut, yhteensä 10 markkaa.
Sitkeästi Lindgren vei asian eteenpäin – ja joutui taas häviölle. Viipurin hovioikeus asettui vuoden 1917 päätöksessään kihlakunnanoikeuden kannalle.
Lindgren ei antanut periksi, vaan päätti valittaa senaattiin eli korkeimpaan oikeuteen. Ja niin saatiin lopulta historiallinen ennakkopäätös, joka huomioitiin laajasti sanomalehdissä. Työväen lehdissä siitä uutisoitiin tärkeänä köyhien etujen mukaisena päätöksenä.
Mistä Ilma Lindgren ammensi rohkeutensa?
Miten ihmeessä Lindgrenillä oli rohkeutta, aikaa ja rahaa aloittaa poikkeuksellinen oikeudenkäynti ja viedä se loppuun asti? Tätä Huttunen on pohtinut paljon.
Yksi syy oli Lindgrenin leskeys. Tuolloin naisen asemaa sääteli laki, jonka mukaan mies oli vaimonsa edusmies oikeuden edessä. Aviovaimot eivät voineet lähteä oikeuteen ilman miehensä lupaa.
”Lindgren oli kuitenkin niin sanottu itsellisnainen ja tuosta neljän naisen ryhmästä ainut, jolla oli mahdollisuus viedä asia oikeuteen ilman puolisoa. Muut olivat työnjohtajien vaimoja. Vaikka he olisivat halunneet oikeuteen, olisivatko miehet antaneet luvan?”
Lindgren oli myös mukana Imatran työväenyhdistyksen naisosaston toiminnassa. Yhdistyksen ytimessä oli ennen kaikkea jäsenistön hyvinvointi ja tiedon kartuttaminen. Jäsenillä oli esimerkiksi käytössään työväentalon laaja lukusali, jonne tilattiin 19:ää eri sanomalehteä.
”Lukutaitoisena Lindgren on pystynyt avartamaan maailmankuvaansa oman paikkakunnan tapahtumia laajemmalle. Ehkä hän tiesi muista ajankohtaisista marjakiistoista, joista lehdissä kirjotettiin ja rohkaistui viemään asiaa eteenpäin.”
Lisäksi Lindgren oli talollisen tytär. Ehkä taustansa takia hänellä oli itsetuntoa vastustaa miespuolista maanomistajaa, jolla oli korkeampi status yhteiskunnassa.
Sitä Huttunen ei saanut selville, saiko Lindgren työväen oikeusapua ja kuka maksoi oikeuskulut – maksoiko Lindgren ne omasta pussistaan vai tuliko rahallista apua työväenyhdistykseltä.
Kihlakunnanoikeudessa Lindgrenin apuna ja asiamiehenä toimi entinen konstaapeli. Kun hovioikeus antoi kielteisen päätöksen, Lindgren haki apua Viipurista. Valituksen korkeimpaan oikeuteen laati viipurilaisen asianajotoimiston varatuomari ja korkeimmassa oikeudessa häntä avusti auskultantti.
Luokkanousu kauppiaaksi
Oikeudenkäynti nosti Ilma Lindgrenin nimen lehtiin itsenäistyneessä Suomessa. Tapaus jäi kuitenkin Lindgrenin omassa elämässä taka-alalle, eikä tieto oikeustaistelusta välittynyt suvun jälkipolville.
”Lindgrenillä oli muutakin tehtävää. Hän kehitti liiketoimensa torikärrystä sekatavarakaupaksi ja ompelimoksi. Hänellä oli talo, hevonen, puutarha ja palkollisia”, Huttunen kertoo.
Tutkiessaan sanomalehtiarkistoja Huttunen löysi muun muassa vuoden 1936 paikallislehdestä ilmoituksen, jossa Lindgren mainosti modernia liiketilaa: Arv. Rouvien ja Neitien huomioon! Saan kohteliaimmin ilmoittaa arv. asiakkailleni, että olen avannut OMPELULIIKKEEN.
Talvisodassa Lindgrenin perhe evakuoitiin Puumalaan. Kaupanteko jatkui Puumalassa ja Imatralla I. Lindgrenin nimellä, mutta johdossa oli jo jälkipolvi. Ilma palasi Puumalasta vielä Imatralle, jossa hän kuoli vuonna 1957.
Oma leivos ja liputuspäivä
”Ilma Lindgren oli poikkeuksellisen rohkea ja määrätietoinen”, Huttunen sanoo.
”Hän uhmasi totuttuja rajoja. Vaikka hän oli melko nuori, edusti työväkeä ja elätti pienet lapsensa yksin torikaupalla, häneltä löytyi riittävästi rohkeutta haastaa miespuolinen maanomistaja oikeuteen.”
Vuosikymmeniksi unholaan vaipunut Ilma Lindgren on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan. Villiruokaspelialisti ja ruokakirjailija Sami Tallberg on taustajoukkoineen ehdottamassa Lindgrenin ja jokaisenoikeuksien kunniaksi liputuspäivää syyskuun 4. päiväksi, jolloin puolukkakiista Äitsaaressa tapahtui. Tallberg on kehittänyt Lindgrenille myös oman nimikkoleivoksen.
Lindgren on innostanut myös taiteilija Lotta Petronellaa, jonka Lindgrenistä inspiraationsa saanut installaatio on esillä tämän vuoden Helsinki Biennaalissa. Lisäksi Lindgren on esillä kulttuuritapahtumassa pääkaupungissa syyskuun alkupäivinä.
Imatralainen itsellisnainen on päässyt pitkälle.
