Jättiläiskäärmeen mysteeri: Miten arkeologisissa kaivauksissa löytyneet luut päätyivät Lahden torin alle?

Jaa kaverilleTilaa Seura
Lahden kauppatorin arkeologisissa kaivauksissa löytyi paitsi vanhoja astioita ja nappeja, myös jättiläiskäärmeen luuranko. © Jussi Jääskeläinen
Seuran arkistosta: Lahden torin alta löytyi sata vuotta vanhan suuren käärmeen luuranko.

Kuoppa on riittävän iso. Kooltaan noin metri kertaa metri.

Kaksi sulaketta ja tyhjä kenkälankkipurkki putoavat sen pohjalle ensimmäisinä

Seuraavaksi kuoppaan lasketaan päätön, paksu ja pitkä käärme, lähes kolmekymmentä kiloa painava. Päätä käärmeellä ei ole, mutta vartalo mahtuu pieneen tilaan, mutkalle kuopan reunaa vasten.

Päällimmäiseksi laitetaan hevosen pää ja jalka sekä rautatanko.

Lapio iskee hiekkakasaan. Hiekanjyvät ropisevat eläinten päälle.

Kuoppa täyttyy joka lapiollisella, käärme peittyySadaksi vuodeksi.

Suurempi kuin kyy

Lahden kauppatorin arkeologiset kaivaukset ovat edenneet alatorille heinäkuussa 2013. Noppakivinen tori on myllätty auki kuukausia aikaisemmin.

Maakerroksista on löytynyt merkkejä vanhoista taloista, kaivoista, astioista, napeista ja kolikoista. Löydöistä vanhimmat ajoittuvat 1500-luvulle asti.

Heinäkuussa kaivaukset parinkymmenen neliön alueella osuvat vanhaan hautaan. Yhtenäinen maa-aines erottuu selvästi pellon kerrostumista.

Vastaan tulee rautatanko, pitkä sääriluu ja kallo, joka tunnistetaan hevosen kalloksi. Tuttu juttu. Jo aiemmissa torikaivauksissa vuonna 1997 alueelta löytyi kokonainen hevosen luuranko.

Pienen haudan kulmassa on paljon selkänikamia ja kylkiluita.

”Ne menivät pussiin jonkin pienen nisäkkään, kuten kissan tai jäniksen luina. Kaivauksissa löytyy usein kotieläinten, lintujen tai kalojen luita”, Lahden kaupunginmuseon luututkija Anne-Mari Liira kertoo.

Kuopan pohjalta löytyneet kenkälankkipurkki ja sulakkeet ajoittavat hautalöydön 1900-luvun alkuun. Tuohon aikaan Lahti oli pieni kaupunki mutta vilkas markkinapaikka.

Hevosen kallossa ja jalan luussa on merkkejä teurastuksesta. Vasen sääriluu kertoo myös hevosen elämästä: kovasta työstä, sen aiheuttamista kulumista ja vanhuudesta.

Tutkijan pöydälle kootaan kaikkiaan 191 selkänikamaa ja 328 kylkiluuta. Ne eivät kuitenkaan kuulu kissalle tai muullekaan piennisäkkäälle – vaan käärmeelle.
Vertailu kyykäärmeen luurankoon paljastaa oikean eläinryhmän. Kokoluokka on kuitenkin aivan toinen. Haudasta löytyneet nikamat ovat kooltaan moninkertaiset kyyn luihin verrattuna.

Anne-Mari Liiran liittäessä nikamat toisiinsa luuranko saa pituuden, suunnilleen kaksi ja puoli metriä. Kylkiluiden perusteella eläin on ollut noin kymmenen senttiä paksu.

Ei sellaisia käärmeitä elä Suomessa luonnonvaraisena.

Kuristajan nikamat

Luututkija Liira matkustaa Helsinkiin. Selkänikamat ja kylkiluut ovat mukana tukevissa muovilaatikoissa.

Määränpäänä on Luonnontieteellinen keskusmuseo, jossa on kattava kokoelma eläinten luita. Liira haluaa verrata selkänikamia ja kylkiluita jättiläiskäärmeiden luihin.

Museomestari Martti Hildén myöntää, että vertailupyyntö on yksi erikoisimmista. Museon varastosta löytyvät kuitenkin sekä boan että pythonin luut.

Vertailuluut ovat nuorista yksilöistä, mutta nikamat näyttävät pääosin samanlaisilta. Hautakäärme varmistuu jättiläiskäärmeeksi.

Nikamien muoto viittaa lisäksi kuristajakäärmeeseen.

”Niiden lyhyt ja leveähkö muoto mahdollistaa tiukan puristusotteen saaliista. Kyseessä voi olla boakäärme. Ne ovat keskimäärin 2,5 metrin pituisia”, Liira kuvailee.

Mutta.

”Pää olisi auttanut tunnistamisessa paljon. Ilman sitä tarkkaa lajitunnistusta ei voi tehdä”, Liira sanoo.

Luut eivät kerro käärmeen kuolinsyytä. Osassa nikamia on kulumia, mutta ne voivat olla seurausta sairaudesta tai vanhuudesta.

Tiettävästi suuren käärmeen luiden löytyminen arkeologisilta kaivauksilta on ainutkertaista Suomessa. Käärmeen luuranko on tulevaisuudessa tarkoitus asettaa näytille Lahdessa.

Ennen kaivauksia tutkijat vitsailivat, että olisi kiva löytää

dinosauruksen luita.

”Ei tullut dinoa, mutta aika jännää on tämäkin”, Liira sanoo ja nauraa.

Miten jättiläiskäärme päätyi hautaan Lahden keskustassa 1900-luvun alussa?

Palapeli ei jätä Liiraa rauhaan.

Käärmeitä Hampurista

Lahden käärmeen kokoa vastaava kuningasboa on elävänä kunnioitettava näky.

Suomuisen nahan silmäkuviot laajenevat ja supistuvat käärmeen liikkuessa hitaasti. Kaksihaarainen kieli haistelee lämmintä, lähes 30-asteista huoneilmaa omistaja Lili Sariolan harteilla.

Lasiset terraariot sijaitsevat sirkussukuun kuuluvan Sariolan perheen omakotitalossa Järvenpäässä. 15-vuotias kuningasboa Minttu ei ole vain lemmikki. Monesti se esittää juhlissa, yritystilaisuuksissa tai tapahtumissa käärmetanssia emäntänsä ja tämän muiden käärmeiden kanssa.

Sirkussukuun kuuluva Lili jatkoi esiintymistä omillaan, kun käärmenumerot poistettiin Sirkus Sariolan ohjelmasta vuonna 2008.

”Minttu painaa alle 30 kiloa. Sen jaksaa esityksissä nostaa ilmaan suorille käsivarsille”, Lili Sariola kertoo.

Liikkeet ja koreografiat Lili peri mummoltaan, joka oli siskonsa kanssa suvun ensimmäinen käärmetanssija.

”Yksikään esiintyminen ei ole identtinen. Käärmeistä ei ikinä tiedä, mitä ne aikovat. Jos Minttu päättää, ettei tänään huvita olla ilmassa käsivarsilla, temppu ei onnistu, ja on kokeiltava jotain muuta.”

Suomen Tivolille ensimmäiset käärmeet tulivat 1930-luvun lopulla.

”Lahden käärme ei siis voi olla meiltä peräisin”, Lili Sariola naurahtaa.

Monen muun sirkuksen tavoin Sariolan ensimmäiset käärmeet hankittiin Hampurissa toimineesta Hagelbergin eläintarhasta.

Vielä 1930-luvulla, puhumattakaan ennen sitä, jättiläiskäärmeitä ei kasvatettu Suomessa. Niitä ei myöskään myyty kenelle tahansa.

Lahden torin alta löytynyt jättiläiskäärme ei ollut voinut luikerrella karkuteille yksityishenkilön terraariosta.

Sirkus kaupungissa

Lahden kaupunginmuseon luututkija Anne-Mari Liira tekee arkistoja penkoessaan löydön. Lahti-lehdessä on ollut vuonna 1908 kiertävän sirkuksen mainos.

Huom! Uutta! Hippotroon Natsional on pystytetty Kauppatorille ja antaa ensimmäisen näytöksen sunnuntaina 30 p. elokuuta.

Kymmenen sirkustaiteilijan joukossa kerrotaan olevan myös käärmeenkesyttäjä Laura jättiläiskäärmeen kanssa.

Paljon osuu palapelissä kohdalleen:

Lahden kauppatori.

1900-luvun alku.

Käärmeenkesyttäjä.

Iso jättiläiskäärme.

Suomen sirkushistorian tutkijan ja kirjailijan Heikki Nevalan mukaan ilmoitus kuluu Bono-suvun sirkukselle.

1800-luvun lopulla Italiasta Suomeen tullut sirkussuku kiersi Suomea eri kokoonpanoilla ja nimillä 1900-luvun vaihteesta lähtien vuosikymmenten ajan.

”Bonot eivät olleet ainoita, jotka pysähtyivät Lahdessa. Suomea kiersi tuohon aikaan monta sirkusta”, Nevala muistuttaa.

Ilmoituksessa mainittu käärmeenkesyttäjä Laura on Laura Elvira Franziska Bono.

Tummahiuksinen Laura esiintyi käärmeiden kanssa ensi kerran vain muutaman vuoden ikäisenä. Vuonna 1908 hän olisi ollut 15-vuotias.

Oliko Lahden käärme esiintynyt ennen kuolemaansa juuri Lauran kanssa? Nuori tyttö olisi jo saattanut jaksaa nostaa sen käsivarsilleen.

Sirkusurallaan Laura Bono ehti esiintyä myös ratsastajana, nuorallatanssijana ja akrobaattina. Parikymppisenä hän tippui korkealta tangolta kesken esityksen ja loukkaantui pahoin.

Suvun sirkusseurue jäi viimeistään, kun Laura Bono muutti kultakuumeen aikaan Lappiin.

Lihaa pedoille

Bonojen sirkukseen kuului useampia jättiläiskäärmeitä. Yhden käärmeen kuolema ei olisi kaatanut esitystä.

Tutkija Heikki Nevalan mukaan eläimille oli vaikea järjestää kunnon oloja 1900-luvun vaihteessa.

”Varsinkin talvet olivat eksoottisille eläimille vaikeita, koska kunnon lämmitystä ei ollut. Hevosilla vedettäviä vaunuja ja rekiä yritettiin pitää lämpimänä kamiinoilla. Myöskään tietoa eksoottisten eläinten oikeasta ruokinnasta ei sata vuotta sitten varmaankaan ollut.”

Ei ollut tavatonta, että eläimiä kuoli.

Nevalalla on hevosen kallolle luonnollinen selitys. Se vahvistaa hautalöydön yhteyttä sirkukseen.

Sirkuksissa, myös Bonoilla, oli vuosien varrella mukana monia eläimiä: karhuja, jääkarhuja, leopardeja, susia, tiikereitä ja muita lihansyöjiä. Ne tarvitsivat ruokaa, mieluiten tuoretta. Sirkukset ilmoittivat usein ostavansa vanhoja hevosia.

Kuten arvata saattaa, hevosesta ei jäänyt petojen aterioinnin jälkeen haudattavaksi juuri muuta kuin pää.

Sen sijaan siihen arvailujen varaan jää, mitä tapahtui Lahden kuristajakäärmeen päälle, ei ole vastausta.

Se saattoi jatkaa sirkuksen mukana.

”Eläimet hyödynnettiin loppuun asti. Voi olla, että pää säilöttiin purkkiin ja sitä esiteltiin sirkuksen eläinnäyttelyssä. Tiedetään, että Bonoilla oli 1930-luvulla näyttelyssään täytetty krokotiili”, Nevala kertoo.

Ehkä jollain keräilijällä on edelleen kokoelmissaan vanha sirkuskäärmeen pää.

Juttu on ilmestynyt alun perin Seurassa 10/2014.

X