Suomen tunnetuin laivamysteeri odottaa yhä ratkaisuaan – yhtään ruumista ei ikinä löytynyt

Jaa artikkeliTilaa Seura
Kokenut vesillä kulkija Reino Savukoski keskittyy tänä kesänä Perämerellä kadonneen Oulu 2 -hinaajan etsintään. © Maiju Torvinen
Oulu 2 -hinaaja katosi Perämerellä marraskuussa 1943 salaperäisesti jälkiä jättämättä. Tänä kesänä aluksen ja sen yhdeksän hengen miehistöä etsitään laajemmin kuin koskaan aikaisemmin.

Kuvaruutuun ilmestyy selkeää kuvaa Perämeren hiekkapohjasta.

Suomen tunnetuin ja kokenein ruumiiden etsijä Reino Savukoski on virittänyt veneensä viistokaukoluotaimen toimintaan. Keskisyvyys ulapalla vaihtelee 15–20 metriin.

Kaikuluotaimen avulla ratkotaan vuonna 1943 kadonneen Oulu 2 -hinaajan arvoitusta.

Vasta merellä ymmärtää etsintäalueen laajuuden. Hailuoto siintää kaukana pohjoisessa tuskin näkyvänä pisteenä.

Vastakkaisella puolella Rautaruukin hulppeat savupiiput Raahessa ovat pienempiä kuin tulitikku. Jos uponnut hinaaja löytyisi, Suomen tunnetuin laivamysteeri ratkeaisi.

Metri metriltä

Savukoski on haravoinut Perämerta kesäkuun puolivälistä alkaen yli tuhat kilometriä, runsaan 400 neliökilometrin alueen. Läpikäyty merialue kattaa vasta kolmasosan tavoitteesta. Etsintä keskittyy Nahkiaisen ja Marjaniemen väliin.

Erikoisvalmisteisessa etsintäveneessä Savukosken apuna työskentelee usein muitakin ammattietsijöitä. He ovat uhranneet kesälomapäiviä ja vapaahetkiä uponneen arvoituksen ratkaisemiseksi.

Raimo Lehtimäki on poliisin tekninen rikostutkija. Timo Taari opettaa ammattikorkeakoulussa tietojenkäsittelyä, mutta meri vetää puoleensa.

Hän on myös pelastussukeltaja, joka kerännyt mappiinsa kaiken mahdollisen materiaalin Oulu 2:sta.

Vielä ei ole tärpännyt, mutta etsijät eivät anna periksi.

Syksyn viimeinen lautta

Tämä tiedetään: Hinaaja Oulu 2 lipui sunnuntaina 21. marraskuuta 1943 aamukahdeksan tienoilla Oulusta Perämerelle.

Tarkoitus oli noutaa Kalajoelta syksyn viimeinen tukkilautta. Jatkosodan vuosina puusta oli pula ja hinaajan omistaja Oulu osakeyhtiö tarvitsi tehtaalle raaka-ainetta. Sää hinaajan lähtöhetkellä oli selkeä ja Perämeri oli ajankohtaan nähden yllättävän tyyni.

Lähes 23 metriä pitkän hinaajan ruumaan oli lastattu polttoaineeksi 20 tonnia kivihiiltä, josta kannelle oli jäänyt kolmisen tonnia. Kansiluukut olivat avoinna hiilikasan peittäminä.

Samoihin aikoihin myös pienempi Oulu 3 -hinaaja suuntasi Kalajoelle noutamaan tukkilauttaa. Alukset erkanivat toisistaan ennen Hailuotoa.

Oulu 3 suuntasi kulkunsa Hailuodon maapuolista reittiä pitkin, kun taas Oulu 2 lähti kiertämään Hailuotoa meren puolelta.

Vain toinen hinaajista saapui perille.

Ammattitaitoinen miehistö

Oulu 2:n päälliköllä Iivari Karppisella oli parinkymmenen vuoden merikokemus. Hän oli työskennellyt aikaisemmin Oulujärvellä.

Pienen pojan isä, konemestari Ahti Mikkonen työskenteli talvet korjauspajalla, mutta kesät hän viihtyi merellä.

Lämmittäjä Emil Heusala pyydettiin lomalta vielä yhdelle työkomennukselle. Varsinainen hinauskausi oli loppunut aikaisemmin syksyllä.

Heusala laski ehtivänsä naimisiin reissun jälkeen, sillä hänet oli kuulutettu avioliittoon jo kolme kertaa. Hääjuhlan tielle oli kuitenkin aina tullut jokin este.

Leskimies Heusalalla oli lisäksi kaksi lasta.

Matka jäi lämmittäjän viimeiseksi.

Miehistöön kuului myös pari tilapäistä työntekijää. Hinaajan ainoa nainen, kokki Senja Viero tuurasi aluksen vakituista keittäjää. Oulu oy:n emäntäkurssit suorittanut Viero oli ensimmäistä kertaa merellä.

Lämmittäjä Leander Arffman oli seilannut meriä ja kiertänyt Amerikkaa lähes 30 vuotta. Hän oli selviytynyt valtamerillä hengissä kahdesta haaksirikostakin.

Sotarintamilla oli rauhallisempi jakso ja Oulu-yhtiö oli kutsunut Lauri Vallon siviilityöhön hinaajan perämieheksi.

Hän lähti viimeiselle työmatkalleen kummallisissa varusteissa: pyhäpuku yllä ja ase matkatavaroissa.

Perämeren myrsky yllätti

Kapteeni Iivarinen piti kapeaa ja matalaa rantareittiä vaarallisena. Ulkoväylällä oltiin kuitenkin enemmän sään armoilla.

Varsinkin etelätuuli iski armottomasti ja nostatti aaltoja.

Oulu 2 sivuutti kello 13 tienoilla Marjaniemen, jossa kiikaroinut luotsi oli viimeinen hinaajan varmuudella tunnistanut henkilö.

Marjaniemessä mitattiin länsiluode-tuulta kolmisen metriä sekunnissa. Myöhemmin illalla lounaistuuli yltyi aina 12 metriin sekunnissa.

Marjaniemen jälkeen hinaajasta ei tehty havaintoja.

Myös Savukoski on kuunnellut kalastajien ja kyläläisten kertomia huhuja, joita kadonneesta hinaajasta liikkui vielä kauan sodan jälkeen.

”Heittikö äkillinen tuulenpuuska vesiryöpyn syvällä uineeseen hinaajaan vai tapahtuiko jotain muuta yllättävää?” hän pohtii.

Hinaaja puski sivuvastaiseen tuuleen jopa 8 solmun nopeudella. Kölittömän hinaajan kansi ui hiililastissa syvällä, keskikohdiltaan vajaat puolisen metriä meren pinnan yllä.

Hinaaja oli avomerellä heppoinen alus huonossa kelissä.

Moskovan Tiltun irvailu

Hinaajan katoamisesta ei osattu aluksi huolestua.

Huonosta säästä johtuen ajateltiin, että kapteeni oli ankkuroinut aluksen Maakallan suojaan tai lähemmäksi rannikkoa.

Miehistöllä oli muonaa yli kahden viikon matkaa varten ja polttoainettakin tankissa yli sadan tunnin ajoon.

Sisaralus Oulu 3 joutui vaikeuksiin myrskyn keskellä. Se pääsi Raahen satamaan, jossa odotti aikansa Oulu 2:ta ennen kuin lähti paluumatkalle.

Alkuviikosta huoli hinaajan katoamisesta kasvoi.

Keskiviikkona Oulun radioaseman kautta kuultiin iltauutisten jälkeen outo tiedotus, joka toistettiin myöhäisuutisten jälkeen: ”Laivuri Iivari Karppinen, koetan etsiä teitä huomenna, Ouluyhtiö.”

Yleisradion uutiset kertoi hinaajan katoamisesta seuraavana iltana. Hinaajan tuntomerkit luettiin myös Ruotsin radiossa havaintojen toivossa.

Kaleva-sanomalehti otsikoi 26. marraskuuta: ”Oululainen hinaaja-alus joutunut kadoksiin Marjaniemen ja Kalajoen välillä”.

Venäläisten radiopropaganda muokkasi uutista. ”Moskovan Tiltu” irvaili, kuinka tannerilais-mannerheimiläisillä on taas yksi laiva hukassa.

Kadonnutta hinaajaa etsittiin merellä ja lentokoneilla ilmasta käsin aina Pohjois-Ruotsin rannikkoa myöten.

Mitään jälkiä ei löytynyt.

Huhujen keskipiste

Alkukesän Savukoski on urakoinut Perämerta ristiin rastiin omalla veneellään.

Heinäkuun lopulla hinaajan etsintä tehostuu. Kemin, Tornion, Oulun ja Raahen sukellusseurat aloittavat Perämeren pohjan tutkimukset oletetuilla uppoamispaikoilla.

Marraskuussa 1943 etsintöjä vaikeuttivat sakea sumu ja lumipyry. Oulu oy lupasi hinaajan löytymisestä 150 000 markan palkkion.

Etsinnät lopetettiin tuloksettomina 7. joulukuuta. Sää kylmeni ja meri jäätyi nopeasti. Suomi oli sodassa, ja miehiä tarvittiin muualle.

Ensimmäinen merkki hinaajasta löytyi 13. joulukuuta. Pyhäjoen Hanhikiven saaren laidalta löytyi pelastusvene, jonka perälaudassa luki mustin kirjaimin Oulu 2.

Tornioon saakka ajautui pelastusliivi, josta oli yliviivattu Warma ja sen yläpuolelle oli kirjoitettu Oulu II. Warma oli Oulu 2:n entinen nimi.

Öljyläikkiä, laivan osia, moottorin kappaleita tai miehistön ruumiita ei kuitenkaan löydetty.

Salaperäisyys verhosi kadonnutta hinaajaa, mikä lietsoi huhuja.

Hinaajan arveltiin ajaneen miinaan tai joutuneen sukellusveneen torpedon upottamaksi. Oliko hinaajan upottanut venäläinen tai saksalainen sukellusvene, riippui kertojan poliittisesta kannasta. Tapahtumayönä kerrottiin Pyhäjoen rannikolle kantauneen mereltä voimakas räjähdyksen ääni.

Myös hinaajan kaappauksesta liikkui varma tieto. Miehistön kerrottiin loikanneen Neuvostoliittoon.

Vai oliko hinaaja suorittamassa armeijan salaista tehtävää? Joku tiesi, että hinaaja kuskasi juutalaisia sotaa pakoon Ruotsiin.

Läpimärkä hiililasti riesana

Kun viranomaiset lopettavat kadonneen etsinnät, Reino Savukoski on yleensä omaisten viimeinen toivo. Hän on löytänyt vuosien varrella noin 120 ruumista.

Etsintätyön rahoittajina on Savukosken taustayhteisö Etsintäveneen Tuki ry, johon kuuluu yksityishenkilöitä. Kustannuksiin osallistuvat myös miehistön omaiset.

Etsijöillä on oma epäilynsä uppoamisen syystä.

”Jos Oulu 2 olisi räjähtänyt, olisi siitä jäänyt mereen jotain kappaleita tai öljyä. Ruumis nousee pintaan alle 20 metristä, mikä viittaisi siihen, että hinaaja on uponnut syvemmälle”, Raimo Lehtimäki arvelee.

Taari pohtii onnettomuuden syyksi painavan hiililastin kastumista kannella ja veden pääsyn avoimista luukuista konehuoneeseen.

Merimatkan aikana vesi liotti hiiliä kannella ja vettä valui huomaamatta pikku hiljaa ruumaan.

Hinaaja täyttyi lopulta vedellä ja tasapaino heikkeni. Hinaajan täyttyessä vedellä miehistö jäi loukkuun, koska yhtään ruumista ei ole löytynyt.

Hinaaja upposi ilmeisesti erittäin nopeasti.

Sukulaisen kohtalo

Savukoski huomaa jotain epäilyttää viistokaukoluotaimesta. Hytissä kaikki valpastuvat.

Joko nyt osuttiin uppoamispaikalle?

Taari laskee tottuneesti kameran veteen, joka kuvaa epäilyttävää esinettä pohjassa. Totuus valkenee nopeasti.

”Uppotukki”, Savukoski huokaa.

Etsintävene jatkaa tasaista menoa. Moottorin tasainen jyrinä kuuluu taustalla.

Tornion meripelastajien puheenjohtaja, hälytyspäällikkö Arto Ponkala seuraa etsintöjä tiiviisti. Hän tuntee syvää henkilökohtaista tunnelatausta hinaajan miehistöä kohtaan.

Ponkalan äidin setä Lauri Vallo katosi Oulu 2:n mukana.

”Hinaajan miehistöön kuuluneen Lauri Vallon veli Viljo pyysi minua ennen kuolemaansa selvittämään, mitä velipojalle oikein tapahtui?” Ponkala kertoo.

Jatkosodassa taistellut Viljo Vallo kuuli Poventsassa korsuradiosta Oulu kakkosen katoamisesta.

Hän epäili kuolemaansa saakka veljensä joutuneen muun kuin merenkulun uhriksi.

 

Lähteet: Oulun kaupungin poliisilaitoksen poliisitutkintapöytäkirja sekä lehtiartikkeleita.

Hinaajan miehistö:

38-vuotias päällikkö IIvari Karppinen Oulusta,

28-vuotias konemestari Ahti Mikkonen Oulusta,

27-vuotias konemestari Svante Pisilä Oulusta,

39-vuotias I-lämmittäjä Emil Heusala Haukiputaalta,

42-vuotias perämies Lauri Vallo Alatorniolta,

55-vuotias IIlämmittäjä Leander Arffman Oulusta,

19-vuotias nuorempi lämmittäjä Reino Nalkki Oulusta,

17-vuotias kansimies Matti Suorsa Oulusta ja

21-vuotias keittäjä Senja Viero Nivalasta.

X